Cookin salmi

Wellington on saanut nimensä samaiselta herttualta, joka peittosi Waterloossa Napoleonin ja sai mainetta ja kunniaa. Cookin salmen nimeämisestä saa kunnian tietysti kapteeni Cook, joka löysi ja kartoitti salmen 1700-luvulla. Kyseisen salmen poikki suuntasimme matkustajalaiva Kaitakilla, suuntanamme pieni Picktonin kaupunki.

Laivalla matkustamisessa ei varmaan suomalaisille ole suurta hohtoa. Laiva muistutti jokseenkin Ruotsinlaivoja, mutta oli pienehkö. Aavalla merellä viivyimme vain pienen pätkän, etäisyys Etelä- ja Pohjois-Saaren välillä on vain muutamia kymmeniä kilometrejä. Wellingtonista lähtiessämme sää oli harmaa, merellä se kirkastui. Merenkäynti olikin  tasaista koko matkan ajan.

Etelä-Saaren rannikko oli sitten jotain, mitä ei hetkessä unohda. Toki kotimaassa Turun saaristo on yhtä lailla kaunis, mutta korkeuserot ovat meillä vaatimattomat, samoin meri vain tutulla tavalla sininen. Picktonin lähestyttäessä meri oli upea turkoosi, välillä vähän tummempi tai vaaleampi, tai paikoin syvän tumman sininen.  Rannat nousivat jyrkkinä suoraan merestä. Asutusta ei ollut, paitsi jokin yksittäinen talo oli rakennettu korkealle rinteeseen. Jos joku on kaivannut yksinäisyyttä niin sieltä sen on löytänyt.

Osa rinteistä oli puustoista, osa jokseenkin paljasta. Niittyjen parturoinnista pitävät huolen lampaat ja lehmätkin. Nämä paljaat alueet olivat katsojan silmiin miellyttäviä sillä tavalla, että niiden kohdalla maaston muodot erottuivat hyvin ja olivat kovasti kuvauksellisia. Valokuvia tulikin otettua paljon, vaikka on oletettavaa, että ei niistä välity katsojalle muuta kuin lässähtänyt kuva todellisuudesta. Muistoihin kaikki upeat kuvat kyllä jäävät.

Reilun kolmen tunnin laivamatkan jälkeen pääsimme Picktoniin. Se on pienen pieni, pelkästään matkustajalaivaliikenteen varaan rakentunut, muutaman tuhannen asukkaan kylä. Vaikka se oli viehättävä paikka suojaisassa lahdenpoikamassa, ei siellä varmaan muuta nähtävää ollut sataman jälkeen. Mekin jatkoimme matkaamme uudella bussilla etelän maisemiin.