Vihdoinkin ilmassa!

 Vihdoinkin ilmassa

Covid-19 -pandemian aikana olemme joutuneet pettymään useita kertoja, kun matkamme ovat peruuntuneet. Marraskuulle 2020 olimme varanneet matkan Intiaan, joka vaihtui Ugandaan, joka siirtyi vuodella eteenpäin tälle marraskuulle ja peruuntui jälleen. Kun nyt lopulta saimme matkan varattua, koko asia tuntui ihan epätodelliselta. Voiko tämä oikeasti toteutua?

Tällä kertaa matkaamme järjestää Olympia-matkat. Mukaan pääsi kahdella koronarokotuksella ja tuoreella, negatiivisella koronatestillä. Vaikka mitään tautiin viittaavaa ei ollut meillä kummallakaan, oli silti pieni jännitys, jos sittenkin olisimme jostakin saaneet oireettoman tartunnan. Välttelimme väkijoukkoja ja jätimme jopa tärkeän konsertin väliin. Testi oli tietenkin meillä molemmilla negatiivinen, mutta monien pettymysten jälkeen epäilytti siltikin, että jotain omituista voisi vielä sattua. 

Matkaan lähdimme isänpäivän iltapäivällä, auringonlaskun aikaan. En kovin usein muista nähneeni niin hienoa auringonlaskua Helsinki-Vantaalla kuin nyt matkaan lähtiessämme. Pilvien päällä paistoi kuu ja matka taittui kirkkaan tähtitaivaan alla. Katsoin koneen valikoimasta pari elokuvaa, joista Billie Holidaysta kertova kuva oli kovasti mielenkiintoinen.

Lensimme Dohan kautta Air Qatarin lennolla. Ikävästi olimme Dohassa iltakymmenen seutuvilla ja jouduimme notkumaan lentokentällä pari tuntia. Vaikka kaikki sujui hyvin sutjakkaasti, oli odottelu rankkaa ja jatkolennon lähtiessä olimme ihan puhki. Saimme sentään nukuttua hieman lennon aikana. Erikseen täytyy vielä kehua Air Qatarin ruokia lennoilla. Söimme lennolle tarkoitetun ruoan vasta aamulla, mikä osoittautui viisaaksi ajatukseksi. Pärjäsimme lentokonesapuskalla lounaaseen saakka.  

Laskeuduimme Kilimanjaron lentokentälle aamuseitsemän aikoihin. Maahantulomuodollisuudet olivat aika mutkikkaat, sillä olimme joutuneet täyttämään  ja tulostamaan jo kotona terveysselvityksen, jossa vannoimme teettäneemme negatiivisen testin. Meillä oli lisäksi paperikopioita koronapassista, testituloksista, keltakuumerokotuksesta ja ties mistä. Yhden paperin olimme vielä täyttäneet välilaskun aikana. Kuulemma Tansania ei edes ole niitä kovimpia maita vaatimuksissaan. 

Tähän aikaan vuodesta Kilimanjaron huippu on usein pilvien peitossa, kun sadekausi on alkamassa. Mekään emme vuorta kunnolla nähneet. Bussi kuljetti meidät järkyttävän huonokuntoisia teitä pitkin Arushan kaupungin liepeille, minne majoituimme Serena-hotelliin. Muuta ohjelmaa päiväämme ei ollutkaan otettu. Kaupungissa ei suoraan sanottuna ollut mitään nähtävää, vain kurjuutta ja hökkeleitä, pölyisiä katuja ja mopotakseja. Päivä kului hotellissa leväten, päivätirsoja ottaen - kyllä otti huono yö veronsa - ja syöden. Muuta ei olisi jaksanut tehdäkään. Meidän lisäksemme hotellissa oli ruokailemassa viisi turistia ja kaksi paikallista herraa.

Huomenna sitten lähdemme uudella innolla Tansanian kansallispuistoihin tutustumaan paikalliseen luontoon ja sen nähtävyyksiin. Kyllä tätä onkin odotettu! 

Joku saattaa ehkä pohtia, podenko huonoa omaatuntoa lentämisestä, joten lyhyesti: en tasan tarkkaan pode. Afrikan köyhät maat ovat olleet 1,5 vuotta vailla turistien tuomaan toimeentuloa. Ette edes arvaa, miten kiitollisia ihmiset ovat, kun ovat saaneet meidät tänne! Ilman turisteja esimerkiksi Tansania olisi maatalouden ja kaivostoiminnan varassa. Matkailu on erittäin tärkeä elinkeino eivätkä maan kuuluisat kansallispuistot pysyisi pystyssä ilman meitä muualta saapuvia matkaajia. Tämän pidän kirkkaana mielessä.