Neljä kansallispuistoa, vol 4: Serengeti, paluu tasangolta
Viimeisin päivämme Serengetissä oli eräänlainen varapäivä, jonka aikana olisi mahdollista vielä bongailla sellaisia eläimiä, mitkä olisivat ehkä jääneet näkemättä. Meillä ei ollut siihen tarvetta, joten nautiskelimme kaikesta, mitä eteen sattui tulemaan.
Päivän aluksi Lembris kuljetti meidät kuitenkin Hippo Poolille, suurelle kallioiden ympäröimälle lammelle. Jo pienen ajomatkan aikana näimme lauman paviaaneja ja savannigaselleja käyskentelemässä pensaiden lomassa sulassa sovussa. Tulipa siinä todistettua paviaanien parittelukin. Ne taisivat häiriintyä autostamme, kun pomppasivat nopeasti irti toisistaan - ei kuvia tarjolla.
Hippo poolilla oli todella järkyttävä määrä virtahepoja, veikkaisin yli sataa yksilöä. Siellä ne köllöttelivät vieri vieressä vedessä ja sulattelivat ruokaansa - yöllähän virtahevot nousevat rannalle syömään ruohoa. Aika karua tuossa köllöttelyssä on se, että jatkuvasti eläinten peräpäästä purkautuu kaasua ja vihertävää tavaraa, jota ne pyörittävät hännällään ympäriinsä vedessä. Vesi on siis käytännössä ulostevelliä ja ympäristöön leviävä löyhkä oli todella vahva! Virtahevot näki kymmenessä minuutissa ja matka jatkui.
Päivän kohokohdat liittyivät taas kissoihin, joista Serengeti lienee parhaiten tunnettukin. Puun alla oli lepäilemässä leijonaperhe, missä oli 3 naarasta ja 8 pentua! Lembris kertoi, että hurjimmillaan leijona voi saada jopa 45 pentua kerrallaan, joten 8 ei ollut mikään valtava määrä, vaikka niin ajattelinkin. Hetken seurasimme pentujen leikkiä: ne hakeutuivat varjoon yhden auton alle! Autoista ne eivät tosiaan välitä yhtään sen enempää kuin vaikkapa puista. No, kuljettaja käynnisti auton ja pennut pakenivat takaisin puun alle.
Toinen kissabongauksemme oli taas leopardeja: kallion päällä kasvavassa puussa lepäili naarasleopardi. Kun se vain nukkui, teimme pienen koukkauksen lounaalle keskelle savannia, avaralle ja turvalliselle paikalle. Olemme tällä reissullamme nauttineet näitä hotellin laittamia lounaslaatikollisia usein kertoja. Kylmä ruoka on toiminut yllättävän hyvin. Serengetissä ei ole ruokailumahdollisuuksia käytännössä muualla kuin hotelleissa eikä kilpailevaan hotelliin oikein voi mennä syömään. Boksi toimii.
Palasimme leopardin luo ja sielläpä olikin kaksi lähes aikuisen kokoista pentua naaraan vierellä. Toinen pennuista kalusi kauriin ruhoa, jota eläimet olivat selvästi jo aamulla syöneen. Pääosin eläimet lepäilivät puun oksilla, mutta sai niitä sentään kuvattua kohtalaisesti. Yritän saada matkakaverilta kunnon kuvia, joita hän on ottanut oikealla kameralla. Leopardien touhujen seuraaminen oli varsin tapahtumaköyhää, joten lähdimme takaisin hotellille, varautumaan seuraavan päivän paluumatkaan Arushaan.
Serengetin Serena tarjosi meille lähtöpäivän aamuna aamiaisen taivaan alla maisematerassilla, missä Serengeti avautui edessämme. Oli aika juhlallinen tunnelma!
Paluumatka halki Serengetin oli sitten jäähyväisten jättöä: näimme gepardin, leijonia, hyeenoja, korppikotkia, kirahveja, norsuja, seeproja, gaselleja, topiantilooppeja ja gnuita, gnuita ja gnuita! Muutto oli selkeästi käynnistymässä ja gnuiden määrä oli lisääntynyt merkittävästi pari päivää aiemmasta. Nämä asiat Serengetistä muistamme aina.
Matkamme jatkui Serengetin pölyisen teiden halki kohti Ngorongoroa. Aika pian, Serengetin porttien jäätyä taaksemme, käännyimme tieltä vasemmalle, oikein todelliselle kinttupolulle. Jos Serengetin tiet olivat olleet kuin maaseudun peltoteitä omassa lapsuudessa, nämä olivat sitten niitä peltojen poikki kulkevia ajouria. Tiestä ei välillä ollut hajuakaan, menimme jopa joen poikki täysin kuivaa uomaa myöten. Tällä matkalla oli kuitenkin tarkoitus: vaeltava hiekka! Keskellä tätä pöly- ja kivierämaata oli musta hiekkadyyni, joka pysyy dyynin muodossa ja vaeltaa vuodessa 5 - 20 metriä eteenpäin sen mukaan, miten tuuli kuljettaa. Selitys dyynin koossa pysymiselle on oppaiden kertoman mukaan kyseisen hiekan magneettisuus, joka pitää dyynin hiekanjyvät kiinni toisissaan. Maasait käyvät mittaamassa dyynin paikan vuosittain ja merkitsevät paikan maahan. Paaluja oli merkittävä määrä näyttämässä aiempien vuosien siirtymää. Vaeltava dyyni on erikoinen nähtävyys ja Maasaiden pyhä paikka.
Dyyneiltä matkamme jatkui aina vain kurjempaa reittiä pitkin, kunnes joen jälkeen nousimme kukkulalle, missä oli ihmisen esihistoriasta kertova Oldupain museo, myymälä ja upouudet WC:t. Viime vuosisadan alkupuolelta saakka alueella on tehty paleontologisia kaivauksia ja tutkimusta, jonka avulla on löydetty fossiileja ja muuta materiaalia, mm. jalanjälkiä ihmisen esihistoriasta. Alue on aiemmin ollut suoperäistä ja vulkaanista maastoa, missä laava ja tuhka on peittänyt alueen ja mahdollistanut fossiilien säilymisen. Afrikassa tehdään kohtalaisen paljon tällaista tutkimusta ja tällä Oldupain alueellakin vanhimmat löydöt on arvioitu 2 miljoonaa vuotta vanhoiksi.
Ohitimme jälleen Ngorongoron ja puiston portin jälkeen olimmekin aika pian asfaltoidulla tiellä. Tasainen tie tuntui yllättävän hyvältä. Jatkoimme matkaa Arushan lähelle, jälleen Serena-hotelliin yöpymään ennen seuraavaa matkaa kohti Sansibaria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti