Uusi suunta, Sansibar
Tansanian mantereen viimeisin hotellimme sijaitsi Manyara-järven rannalla. Serena-hotelliketju on ainakin Afrikassa onnistut sijoittamaan hotellinsa maisemallisesti kauniille paikoille. Matkailijat kiittävät!
Savanniosuutemme aikana hotelleissa ei ollut ollut mitenkään hurja tungos. Ngorongorossakin oli hotellissa vain kohtalaisesti matkailijoita, samoin Serengetissä. Parhaan leijonabongauksen paikalla oli sentään noin 20 autoa! Minusta se oli paljon, mutta oppaamme Suski totesi, että joskus ruuhkaisina aikoina oli paikalla ollut jopa 100 autoa samanaikaisesti. Olimme onnekkaita, sillä pääsimme nauttimaan safareista väljillä paikoilla, pandemian ansiosta. Korona mahdollisti senkin, että pääsimme pallolennollemme ilman ennakkovarausta. Viimeisessä mantereen hotellissamme vallitsi myös väljyys, ei ollut ruuhkaa ravintolassa. Seuraava matkakohteemme olikin sitten hieman ruuhkaisemmalla alueella.
Aamulla ennen lentoamme vierailimme paikallisessa AIDS- orpojen orpokodissa. Lapset olivat koulussa ja esittelivät meille taitojaan. Lapsilla oli kasvatuksellisina projekteina mm. karjanhoitoa - lehmiä ja kanoja. Valtaosa lapsista näytti hyväkuntoisilta, mutta oppaamme kertoi, että he olivatkin paikallisen kylän lapsia. Monilla orpokodin lapsilla oli itsellään HI-virustartunta, minkä he olivat saaneet äidiltään raskausaikana. Orpokodissa lapset kuitenkin saivat elää turvallista elämää ja saivat ruokaa ja hoitoa mahdollisuuksien mukaan. AIDS on Afrikassa edelleenkin tappava tauti, sillä köyhillä ihmisillä ei ole varaa kalliisiin, elämäniän kestäviin lääkehoitoihin. Jätimme lapsille omilta lapsenlapsiltamme pieneksi jääneitä vaatteita - matkatoimisto oli pyytänyt ottamaan niitä mukaan mahdollisuuksien mukana.
Matkammme lepo-osuudelle lensimme Arushan kentältä Sansibarille. Se on saariryhmä Afrikan rannikolla ja alueeseen kuuluu joukko pieniä saaria ja kaksi suurempaa, pääsaari Unguja ja siitä hieman pohjoiseen kuuluva Pemba. Sansibar on osa Tansanian liittovaltiota ja on syntynyt 1964 Tanganjikan ja Sansibarin yhdistyessä. Sansibarin pääkaupunki, Sansibar, sijaitsee Ungujalla ja sinne lentomme laskeutui. Saarella on noin 1,3 miljoonaa asukasta, mikä on Arushan ja kansallispuistojen jälkeen melkoinen ihmismäärä. Sansibar on selkeästi muuta Tansania vauraampi alue, sen näkee mm. saaren autokannasta ja teiden kunnosta.
Arushan lentokentällä oli nousemassa ukkonen, kun lähdimme lentoon, mutta matka taittui alle tunnissa kaikin puolin sujuvasti. Bussilla siirryimme Ungujan itärannalla sijaitsevaan hotellimme, Bluebayhin. Hotellin edessä aukeni turkoosi Intian valtameri, jonka kohinasta ja väreistä nautimme ruokaillessamme hotellin ravintolassa. Hotellin henkilökunnassa oli runsaasti maasai-heimoon kuuluvia nuoria miehiä. Maasait ovat pitkiä ja hoikkia - tämä on heidän ihanteensa - ja hotelliin saapuessamme ensimmäinen vastaan tullut henkilö oli yli 2-metrinen nuori maasai-mies. Nuoret maasait tulevat elämänsä soturivaiheessa Sansibarille ja kulttuuriin kuuluu, että he voivat toimia täällä palveluita tarvitsevien, usein vanhempien naisten seuralaisena. Tällaiset palvelut ovat heidän kulttuurissaan aivan tavanomaisia ja hyväksyttäviä, vaikka länsimaisista ihmisistä aika omituisilta jutuilta kuulostavatkin.
Ensimmäisenä iltana kävimme paapan kanssa jo pulahtamassa meressä. Uimisesta ei voinut puhua, sillä nousuvesi nosti niin kovan aallokon, ettei hommasta tullut mitään, kunhan vähän kahlailimme. Lisäksi vesi oli niin lämmintä, että en oikein edes viihtynyt vedessä. Onneksi olimme seuraavana aamuna rannalla jo niin varhain, että nousuvesi oli juuri laskemassa. Allokko oli olematon ja vesikin viileämpää kuin edellisenä iltana. Uimme ja nautimme auringosta. Lepääminenkin oli paikallaan, sillä safarit aikaisine heräämisineen olivat olleet aika rankkoja.
Uinnin jälkeen kävelimme rannalla. Valkoista hiekkaa myöten olisi ollut ihanaa kävellä ja ihailla merimaisemaa, mutta paikallinen riesa, kaupustelevat nuoret miehet, olivat turistien kimpussa kuin herhiläiset. Osa näistäkin oli maasai-miehiä, jotka kaupustelun lisäksi etsivät naisseuraa. Heiltä ei kannattanut ostaa mitään, olisivat vain yltyneet siitä. Parhaiten kaupustelijoihin tehosi Suskin ehdottama taktiikka, täydellinen välinpitämättömyys.
Iltapäivällä päätimme jatkaa samaa rentoutumista, mutta kymmeniä metrejä aamullista tasoaan kauempana ollut vesiraja vaati pitkää kahlaamista. Kaukana rannasta meren pohja oli kivinen ja epätasainen. Paappa käveli kivikossa, astui epätasaiseen kohtaan ja kaatui - sillä seurauksella, että hänen kämmenensä kävivät merisiiliin! Onneksi vaurioita ei tullut kuin yhden piikin verran, mutta se menikin sitten syvälle! Kiiruhdimme huoneeseemme, missä puhdistin vauriokohtaa desinfektiopyyhkeillä ja käsidesillä ja kaivoin puhdistetulla neulalla piikkiä pois. Urakka kesti puoli tuntia, mutta lopulta sain koko piikin kärkeään myöten pois. Kyllä kotimaiset tikut ovat tähän verrattuna helppoja nakkeja. Mukanamme oli myös antibioottivoide, jolla vaurioalue hoidettiin kuntoon. Sen verran projektista oli haittaa, että paapan uinnit oli tältä reissulta uitu. Onneksi haava näytti paranevan hyvin.
Hyvin meillä kului aika ilman uintiakin, kirjoja lukien ja lepäillen. Ulkolämpötila oli miellyttävät +32 astetta, myöhään illallakin vain vähän alle +30 astetta. Onneksi huoneessa on ilmastointi. Pientä riesaa First World -elämäämme tuotti se seikka, että wifi oli niin tukossa, ettei näitä tekstejäni varmaan saa julkaistua ennen Tukholman lentokenttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti