Luoteisrannikko, vuonojen alue

Luoteisrannikko, vuonojen alue

Islannissakin on vuonoja. Niitä löytyy maan pohjoisista osista. Eilen olimme jo yhdessä vuonossa, jonka päässä Akureyri sijaitsi. Tänään niitä tulee lisää.

Yön aikana laivamme matkasi pohjoisten vuonojen ohitse kohti maan luoteiskolkkaa. Siellä rannikko on erittäin jyrkkää ja vaikeakulkuista, pahimmillaan aivan pystysuoraa. Ne on merkitty karttaan hienoina luonnonnähtävyyksinä. Hornblarg on niemen kärki aivan Islannin pohjoisimman niemimaan päässä. Sen ohitse laivamme kulki hitaasti, että saimme ihailla maisemaa. Alussa pilvet olivat taas tosi matalalla ja peittivät kallioiden huiput, mutta sää kirkastui vähitellen. Kalliot olivat komean jyrkkiä ja lintuja lenteli niiden ympärillä runsaasti, mutta karikkoisten vesien vuoksi lähelle rantaa ei voinut mennä. 

Islannin pohjoisin osa, Hornstrandirin niemimaa, on todella karua aluetta. Opaskirjan mukaan viimeiset vakituiset asukkaat muuttivat sieltä pois vuonna 1995, mutta joitakin leiriytymisalueita siellä näyttäisi edelleen kartan mukaan olevan olemassa. Maisemat olivat koko matkan kauniin jylhiä ja pilvetkin jäivät taakse, kun matkustimme niemen ympäri. 

Laivamme kiersi niemen ja jatkoi matkaa etelään, kohti Isafjardardjupin syvännettä. Laivan kokit olivat valmistaneet matkustajille grilliaterian peräkannella tarjoiltavaksi. Grillaussavu haisi, aurinko paistoi ja asiakkaat istuskelivat tyytyväisinä. Yhtäkkiä kuului taas maaginen kiljaisu: a whale! Kun valas oli nähty, kaikki kuulolla olevat matkustajat siirtyivät ikkunoiden ääreen niitä katselemaan. Kaikkiaan ilmapuhalluksia näkyi viideltä valaalta yhtä aikaa. Välillä pinnalla näkyi valaan selän kaari ja lopulta yksi eläimistä hyppäsi korkealle ilmaan, mikä aiheutti yleisössä suuret taputukset. Sinänsä - mitäpä tämä hurraus mitään auttoi, ei valas niitä kuullut. Matkaa laivalta valaiden luo oli useampi sata metriä, joten lähinnä tuijottelimme sitten niitä höyryjä. Mukavaa sen sijaan on tietää, että tässäkin syvänteessä on valaita. Palaamme nimittäin illalla samaa reittiä takaisin.

Varsinainen käyntikohteemme tälle maanantaipäivälle oli Vigurin pieni saari tässä vuonossa. Kun kyseessä oli jo ainakin neljäs saari, tuli miettineeksi, mahtaako mitään uutta enää löytyä. Taas epäilykset olivat vääriä. Tällä saarella pesii 3400 haahkaa, joiden untuvaa saaren asukkaat keräävät pesistä. Yhdestä pesästä saa noin 15 grammaa untuvaa: pesistä haetaan pieniä määriä haudonnan aikana, ja poikasten lähdettyä pesästä haetaan loput untuvat. Keräämisen jälkeen untuvat kuumennetaan, ravistellaan ja puhdistetaan roskista ja höyhenistä. Lopputuloksena on upean lämmintä ja kevyttä untuvaa, pienen tyynyn kokoinen pallero painaa 20 grammaa ja sen saa puristettua kämmenen sisälle. Kilo untuvaa maksaa noin 1500 euroa, mutta työlästä sen kerääminen ja puhdistaminen on ollut. Parhaimmillaan untuvaa on vuodessa saanut kerättyä noin 50 kg. Tyynyjä olisi saanut ostaa, mutta hintaa oli turhan paljon. Muita matkamuistoja kyllä ostimme. Paikallista taloutta pitää tukea. 

Saaren luonto oli hyvin samanlaista kuin aiemmillakin saarilla, mutta ehkä hieman tasaisempaa. Lintuja, etenkin lapintiiroja lenteli ja hyökkäili päälle runsaasti. Sen sijaan haahkat olivat jo lopettaneet pesintänsä. Vigur on ollut saman suvun omistuksessa 1800-luvulta alkaen. Oppaamme oli Sirri, jonka isoisän isoisä oli tullut alueelle papiksi, ihastunut saareen ja hankkinut sen omistukseensa. Siellä suku on kasvattanut lehmiä (15-20 kpl) ja lampaita (parhaimmillaan jopa 120 kpl) ja kerännyt haahkan untuvaa. Nykyisin elannon tuo turismi. Lampaista on luovuttu 2000-luvun alussa eikä perheen lapsista kukaan halua jatkaa untuvan keräämistä ja turistien palvelua. Vigur on laitettu myyntiin, neuvottelut ostajan kanssa ovat kuulemma jo pitkällä, saari taloineen ja elinkeinoineen lähtee ehkä parilla miljoonalla eurolla. 

Laivamme kääntyi vuonosta takaisin avomeren suuntaan heti, kun olimme kaikki päässeet takaisin laivaan. Tiesimme odottaa valaita saman syvänteen reunalla, missä olimme nähneet niitä lounasaikaan. Emme joutuneet pettymään. Matkan varrella näimme yhden mustavalkoisen delfiinin hyppäävän useita kertoja ilmaan. Etäisyys laivasta valaaseen oli kuitenkin niin pitkä, että kuvaa ei voinut ottaa. Laivan edessä huomattavan lähellä uiskenteli puolestaan ryhmä sillivalaita. Ne erottuivat selvästi ryhävalaista, sillä niillä ei ollut kunnon selkäevää ja pyrstö oli huomattavasti pienempi kuin ryhävalailla. Ne liikkuivat kaveriporukassa, 2-3 eläintä aina vierekkäin. Kun niistä yksi päätti sukeltaa, muut seurasivat kohta perässä. Näytelmä oli hieno ja viivästytti päivän yhteenvetoamme ja päivällistä taas vartin verran. Lopulta kapteenimme päätti, että show oli ohitse ja laiva jatkoi matkaansa. 

Huomisen ohjelmassa meillä piti olla Flateyn saari ja Snaefellsnesin niemimaalla Stykkisholmur. Huomisen sääennuste kuitenkin lupasi juuri sille alueelle kovaa tuulta. Laiva keikkuisi tuulessa niin kovasti, että kumiveneillä ei pääsisi mihinkään. Nämä suunnitelmat sitten peruttiin. Todennäköisesti matkaamme huomenna niemen eteläpuolelle, Arnarstapin kylään. Saapa nähdä sitten, mihin päädymme.