Arktiset seikkailijat

Arktiset seikkailijat! 

Tämän päivän piti olla se valaspäivä. Luonto päätti toisin aamumme osalta. Lämpötila jäi alle kymmenen asteen.

Yön aikana laivamme oli kiertänyt Islannin koilliskulman yli pohjoisille vesille. Napapiiri oli  ylitetty pariin kertaan ja olimme Skjalfandadjup -nimisen syvänteen kohdalla, Grimseyn saaren eteläpuolella. Syvänteen ja matalamman veden reunassa valaiden olisi pitänyt olla ruokailemassa. Aivan sama, miten paljon niitä siellä olisi ollut, mitään emme nähneet. Paksu sumu leijui meren yllä eikä laivan ympärillä ollut näkyvyyttä juuri kymmentä metriä enempää. Taas aikaistettiin päivän aikatauluja.

Kun valaita oli turha odottaa, laiva seilasi Grimseyn saaren lähistölle, napapiirin kohdalle. Siellä avattiin portaat mereen ja halukkaat saivat käydä uimassa tai oikeastaan pulahtamassa mereen napapiirillä. Rutinoituneena avantouimarina (avannossa ehkä 100 kertaa joka talvi) menin tietenkin mukaan ja ensimmäisenä veteen. Uimareiden turvallisuus varmistettiin vyöllä (tarvittaessa se olisi poksahtanut pelastusrenkaaksi) ja köydellä. Se oli kyllä tarpeen, sillä laivan ympärillä oli kohtalaisesti virtausta. Ihan rajattomasti ei voinut kelluskella. Vesi ei ollut oikeastaan kylmää, vain 10-asteista. Monille turisteille, esimerkiksi amerikkalaisille, tämä oli äärimmäinen extreme- kokemus, itselleni oikein sopiva ja mukava pulahdus. Paappa ei osallistunut, koska ei tarkene käydä avannossa ilman saunaa. Hän kuvasi uintiani 7. kerroksen kannella, missä muutkin matkustajat olivat katselemassa ja taputtamassa! 

Ruokailun jälkeen lähdimme  kumivenekyydillä Grimseyn saarelle. Pieni piristävä episodi sattui matkan varrella: näimmme muutaman delfiinin hyppivän meressä. Kumiveneen kyydissä ne näki jopa paremmin kuin laivasta. 

Grimseyn saari sijaitsee juuri Pohjoisen napapiirin kohdalla ja saarella on siitä merkkinä opaspaalu. Maapallon huojunnan vuoksi napapiiri kuitenkin siirtyy vuosittain eikä paalu ole enää vuosiin ollut oikealla paikalla. Oikeaa napapiirin kohtaa merkkaamaan on tehty suuri pallo, jota vyörytetään oikeaan paikkaansa auringon mukaan. Vuosittain se siirtyy noin 12 cm pohjoiseen. Kun muutama vuosikymmen mennään eteenpäin, pallo kellahtaa mereen ja Grimsey siirtyy napapiirin alapuolelle. 

Paitsi napapiiristä Grimsey on kuuluisa myös linnuistaan, etenkin lunneistaan. Ne ovat Islannin kansallislintuja ja varsin komeita ne ovatkin puna-kelta-mustine nokkineen. Grimseyn rannat ovat sataman seutua ja sen kohdalla sijaitsevaa pientä kylää lukuun ottamatta erittäin jyrkät ja niillä rantatöyräillä lunnit ja myös lokit, tiirat ja monet muut linnut pesivät. Lintuja oli valtava määrä matkamme varrella, kun kävelimme suurena joukkona napapiiripallon suuntaan saaren länsirannan tuntumassa. Matkaa sinne oli reilut 3 km, joten yhteismatkaa oli tiedossa noin 7 km. Kiipesimme mäkiä kumpuilevassa nummimaisemassa, missä etenkin tiirat pyörivät ympärillä ja kirkuivat. Vajaan tunnin päästä olimme pallon luona ja otimme pakolliset valokuvat. 

Muu porukka jäi bongailemaan paikoilleen vielä siinä vaiheessa, kun paapan kanssa lähdimme jatkamaan matkaa. Päätimme palata kylään saaren toista reunaa pitkin. Lähdimme heti alussa yhdelle kinttupolulle, mikä oli aika vaikeakulkuinen ja kapea, mutta vei meidät mukavan lähelle saaren itäreunaa. Päädyimme lähelle rotkoa, missä lintuja pesi sadoittain jyrkänteen molemmilla  reunoilla. Lähellä polkujamme istuskeli muutama lunni tyynenä kallion päällä. Kun meitä kulkijoita oli vain kaksi, ne eivät lähteet pakoon vaan istuivat rauhassa kivellään. Saimme päivän upeimmat kuvamme lunneista. Jyrkänne oli käsittämättömän hieno paikka, mutta sen syvyysvaikutelmaa ei kuviin saanut näkyväksi. 

Kuljimme itärannan tuntumassa, missä pääsimme hetken kuluttua isommalle merkitylle polulle. Sitä oli taas helppo kävellä. Maisema oli kumpuilevaa, mättäistä nummea, missä lampaat kävivät laitumella. Alue oli aidattu ja siellä lampaat ovat irrallaan koko kesän. Niiden villa keritään oppaamme mukaan vasta syksyllä. Tästä syystä täkäläiset lampaat ovat valtavan kokoisia ja todella leveitä. Polkumme piti haarautua saaren puolivälissä pitkälle reitille saaren eteläkärkeen ja toiseen polkuun, jota pitkin pääsisimme takaisin kylään. Siinä kohdassa, missä polku haarautui, seisoi lauma islanninhevosia laitumella syömässä. Minua ei saa mikään mahti maailmassa kulkemaan villinä irrallaan liikkuvien hevosten sekaan, ei vaikka kuinka olisivat rauhallisia islanninhevosia! Niinpä kävelimme eteenpäin saaren eteläkärkeä kohti toivoen, että toinen polku kääntyisi taas kylän suuntaan. Paappa kuitenkin totesi, että nyt lähdemme liian kauan rannan suuntaan. Meillä ei olisi aikaa kiertää saarta kokonaan, joten poikittain oli päästävä. Palasimme takaisin ja rämmimme nummen poikki mäkeä kiiveten lammaslauman vierestä hevosia väistellen oikealle polulle. Kulku oli lievästi sanottuna hankalaa, sillä koko mäki oli täynnä melkein polven korkuisia mättäitä, joita pitkin kapusimme ylös. Kun pääsimme hevosten taakse oikealle polulle, kävelin rehvakkaasti hieman taaksepäin ja otin hienot kuvat islanninhevosista ja lampaista. Totesin paapalle, että ikinä en mene ilman aitauksen antamaa suojaa lähemmäksi islanninhevosia! 

Loppumatkamme satamaan oli helppoa alamäkeä  leveää polkua pitkin. Muuten matka sujui hyvin, mutta ilmeisesti olimme lähellä lapintiirojen pesäpaikkoja, sillä ne lentelivät ympärillämme ja välillä suorastaan hyökkäilivät päällemme. Niitä oli ilmassa kymmenittäin. Ilman suurempia kommelluksia pääsimme kuitenkin alas, tulipa kyläkin nähtyä uudesta kulmasta.  Totesimme paapan kanssa päässeemme omapäisellä reitinvalinnallamme erikoiseen seikkailuun, josta saimme kuitenkin palkinnoksi loistavia kuvia. Matkaa kertyi 14600 askelta, yli 11 km. Osa matkasta on kyllä kuljettu jo laivassa aamulla. 

Palasimme jälleen laivaan Zodiakilla. Meri oli tyyni ja havaittavasti selkiintynyt aamun sumusta. Laivalla ihmiset kerääntyivät kannelle kiikaroimaan valaita. Laivalla oli erikseen miehistön jäseniä, joiden tehtävänä oli tässä vaiheessa seistä kiikarit silmillään laivan etukannella. Aluksi tehtävä näytti aika turhalta ja siirryimme laivan sisätiloihin odottamaan päivän yhteenvetoa. Siellä istuessamme näimme jälleen muutamia delfiineitä hyppimässä ja lopulta yhden ryhävalaankin. Jossain kauempana oli ollut valtava lauma delfiinejä, kertoi risteilypäällikkömme, vaikka me emme sitä laumaa nähneetkään.

Siirryimme oikeaan aikaan päivälliselle, kun ahkeran liikunnan jälkeen olimme jokseenkin nälkäisiä. Siinä alkupaloja syödessämme saimme kokea oikean ryhävalasnäytöksen, mukavasti sisällä istuen. Mahdollisesti valaita oli miehistön mukaan jopa 15-20, ne kävivät pinnassa hengittämässä muutaman kerran ja sen jälkeen sukelsivat. Kaikkiaan näimme tämän kuvion toistuvan liki kymmenen kertaa. Saimme siis lopulta kuitenkin kokea ja nähdä valaita pohjoisilla vesillä. Oli tämä sittenkin hieno valaspäivä, vaikka aamulla olin aivan varma toisenlaisesta lopputuloksesta. Luulen, että sekä laivan miehistö että asiakkaat olivat ylen tyytyväisiä.