Island, jään maa

Island, jään maa

Islantiin saapuivat 870-luvulla ensimmäiset ihmiset, norjalaiset. Yhden talven perusteella he nimesivät saaren jäämaaksi, Islandiksi. Tänään oli meidän vuoromme tutustua jää-osuuteen. 

Ocean Atlantic taittoi matkaa merellä läpi yön, yli 400 kilometriä. Onneksi sää oli lähes tyyni eikä meri keikuttanut meitä. Laiva ankkuroitui Djupivogurin kaupungin edustalle klo 8. Siihen mennessä olimme jo ehtineet syödä aamupalan ja koota itsellemme lounaspaketin, joka korvasi päivän lounaamme. Meillä oli edessämme pitkä päivä. 

Noin neljäsosa matkustajista, suunnilleen 50 henkeä oli ostanut itselleen jeeppimatkan Vatnajökullille, me paapan kanssa siinä mukana. Kumiveneet - ne samanlaiset Zodiacit mitä oli käytetty jo Galapagosilla - kuljettivat meidät ensimmäisinä rantaan. Siellä odottivat maastoautot, joilla meidät kuljetettiin Islannin päätietä, rantaa pitkin kulkevaa tietä numero 1, kohti määränpäätämme. Tie oli kapea, asfaltoitu kaksikaistainen väylä, joka muistutti lähinnä meikäläistä paikallistietä. Pitkin rantatietä on kaikkiaan noin 30 siltaa (me näimme niitä kenties kymmenkunta), jotka edelleen ovat yksikaistaisia. Kuljettajamme kertoi, että entisinä aikoina siltojen kapasiteetti oli riittänyt hyvin, mutta nyt liikennemäärät pistivät ihmiset jonottamaan vuoroaan silloille. Suomalaisen silmiin liikennemäärät olivat edelleenkin hyvin pieniä. 

Vatnajökullilta laskee alas noin 40 valumareittiä, joita pitkin ylhäällä pakkautuva jää valuu alaspäin ja sulaa keväällä lammiksi jäävirran alapuolelle. Meidän jäävirtamme oli Hoffellsjökull. Ajomatkaa Djupivogurista oli pysähdyksineen noin kahden tunnin verran. Perille jäävirran äärelle saavuttuamme sää oli hiukan vielä pilvinen, mutta kirkastui siellä ollessamme. Jäätikkö oli osittain puhtaan turkoosi, mutta pääosin mustan tuhkan ja laavan tummentama. Jäätikön alapuolella oli pieni järvi, johon taivas vähitellen alkoi heijastua ihanan sinisenä. Paikka oli kertakaikkisen kuvauksellinen. Vajaan tunnin kuvaushetken jälkeen lähdimme paluumatkalle.

Aamun harmaus oli väistynyt monin paikoin paluumatkamme aikana. Pysähdyimme pienen syrjätien päähän levähdysalueelle, mistä näkyi vielä kaksi jäätikön valumavirtaa. Toisella pysähdyspaikalla ihailimme allamme avautuvaa upean sinistä merta ja rannikkokaistaletta. Juuri siinä kohdassa Ykköstie oli muutettu uuteen paikkaan, meren rantaa myötäileväksi. Alun perin tämä osuus tiestä oli kulkenut ylhäällä vuoristossa, mutta jatkuvien talvisten lumipyryjen tukkiessa tietä pitkiksi ajoiksi, se oli muutettu kulkemaan uutta reittiä. Täällä olivat kuljettajamme mukaan riesana lumi- ja soravyöryt, jotka kuitenkin olivat nopeampia korjata kuin paksut lumimassat. Maisemiltaan tie oli uudessa sijainnissaan kyllä hieno, ja hienoja maisemia oli muutoinkin pitkin rantatietä. Pulskia islanninlampaita laidunsi teiden vierustoilla olevilla niityillä. Välillä ne tulivat tiellekin, joten niitä piti varoa kuin poroja Lapissa konsanaan. Muutamissa paikoissa laitumilla oli myös islanninhevosia, jotka sentään pysyivät asiallisesti aidan takana. 

Tässä vaiheessa, kun olemme kulkeneet pari päivää islantilaisissa maastoissa, kirjoitan havaintojani paikallisista kasveista. Kovin ovat tuttua laatua. Voikukkia, syysmaitiaisia, suolaheiniä, kissankelloja (paljon enemmän kuin Etelä-Suomessa), kanervaa, vaivaiskoivua, tavallisia heiniä. Muutama pieni eroavaisuus sentään löytyi, nimittäin poimulehdestä löytyi erikoinen miniatuuriversio. Jättipoimulehtiä kasvoi Heimaeyn kaupungin kukkuloilla, mutta ne olivat selvästi puutarhakarkulaisia. Paikallinen erikoisuus oli myös hyvin pienikokoinen, mutta voimakasarominen villitimjami, mitä matkamuistomyymälässä olin huomannut myynnissä suolaan sekoitettuna. Tänään löysin sitä kasvamassa jäätikön reunalla. Kukka oli selvästi tunnistettava, samoin aromi.

Saavuimme takaisin laivalle puolisen tuntia ennen laivan lähtöä. Muut matkalaiset olivat saaneet kyydit laivaan jo meitä ennen. He olivat tutustuneet paikallisiin lintuihin tai kaupunkiin. Linnusto Islannissa on monipuolinen, etenkin merilintuja on runsaasti, tietenkin. Kun en itse ole perehtynyt niihin ollenkaan, en edes yritä ryhtyä kertomaan niistä mitään. Jos saamme seuraavana päivinä tarkempaa tietoa aiheesta, palaan niihin kykyjeni mukaan.

Jokaiseen alkuiltaan matkallamme kuuluu jokin luento. Eilen kuulimme asiaa Islannin tulivuorista, tänään valaista. Tämä ennakoi sitä, että olemme tulossa alueelle, missä on pohjoisen pallonpuoliskon parhaimmat valaiden esiintymisalueet. Islannin pohjoisosissa on runsaasti krillejä ja muita pieniä äyriäisiä, jotka ovat hetulavalaiden suosikkiravintoa. Toivotaan, että näemme tulevina päivinä runsaasti valaita. Luonnosta puhuttaessa ei koskaan voi taata mitään, mutta toivomme parasta.