Pyytämättä ja yllättäen, taas matkaan!

Pyytämättä ja yllättäen, taas matkaan! 

Joskus käy niin, että matka osuu eteen vähän yllättäen. 

Meillä on ollut hankittuna Holiday Clubin lomaosake, mitta se jäi tältä kesältä käyttämättä. Lomaosuus uhkasi vanhentua, joten meille tuli vähän puskista pakollinen, uusi loma. Sopiva vaihtoehto löytyi Unkarista - siis sinne. Maksettavaa koko viikon reissusta autovuokrineen kertyi alle 1000 euroa.

Keski-Euroopan lennot ovat nykyisin kyllä mukavia, 2 tunnin heitto. Budapestin kone lähti vieläpä inhimilliseen aikaan, vasta klo 9 aamulla, joten kentällä ei tarvinnut olla kuin seitsemältä. Helsingin päässä ei ollut ruuhkia, lennolle kirjautuminen ja matkalaukkujen jättö kesti vartin. Se, mitä meillä on kokemusta viime aikoina lentämisestä, on vahvistanut ajatusta, että Helsinki-Vantaan kentän lähtöjärjestelyt olleet kyllä ehdottomasti parhaat - paitsi kerran, kun koneet eivät tulostaneet matkalaukkunauhoja. 

Meillä oli Budapestin lentokentältä vuokrattuna auto valmiiksi ja se onnistui ajatuksen mukaisesti, mutta aika lailla saimme kävellä matkalaukkujemme kanssa, golfpagit vielä laukkujen lisäksi. Matkaan pääsimme sutjakasti - ja sitten tulivat Budapestin ruuhkat. Noin 10 kilometrin matkaan meni aikaa 1,5 tuntia. Pitkät ajat seisoimme täysin paikoillaan kehätiellä. Onneksi oli ilmastoitu auto, sillä ulkolämpötila oli 31-34 astetta. Tonava ylitettiin kävelyvauhtia ja hetken päästä ruuhka sitten jo alkoi hellittääkin.

Matkamme sujui valtaosin moottoritietä Balatonin suuntaan etelään. Maisemat olivat aluksi melkein pelkkiä maissi- ja auringonkukkapeltoja, tasaista ja laakeaa. Balatonin kohdalla maisema olisi ollut kyllä hieno, kun tie kulki kukkulalla ja alapuolella aukeni ihanan sininen järvi, jossa lipui kymmenittäin purjeveneitä tai -lautoja. Kukkuloilla kasvatettiin viiniköynnöksiä, asutusta oli järven rannalla. Valitettavasti tien varteen ei ollut tehty mihinkään kohtaan hyvää pysähdyspaikkaa, missä maisemaa olisi voinut ihailla. Parin jaloittelun lisäksi ainoan pysähdyksen teimme ruokaillaksemme. Paikka oli samantapainen tienvarren pysähdyspaikka, mitä meillä on Suomessakin: huoltoasema, kuppila, vähän pientä virvokekauppaa. Monet ruokailupisteistä olivat Kentucky Fried Chicken tai McDonalds’ - paikkoja, mutta me valitsimme ihan tavallisen paikallisen ruokapaikan. Ei ruoka mitään huippua ollut, mutta sentään syötävää ja täyttävää. Kasvikset olivat pelkkää etikkasäilykettä, joten jätin väliin. Tässäkin kohdassa suomalaiset tienvarsipalvelut päihittävät täkäläiset. 

Moottoritietä ajaminen on aika tylsää hommaa, sillä reunoilla oli pääosin meluaitoja tai pusikoita. Maisemista ei päässyt paljon nauttimaan. Kaikkiaan matkaan kului jonotuksineen aikaa reilut 6 tuntia, mutta lopulta päädyimme Slovenian rajalle, Nemesnepin kylään, paikkaan nimeltä Abbazia Country club. Täällä suunnilla viihdymme seuraavan viikon. 

Paikka sijaitsee aivan tiheän metsän reunassa. Alueen rakennukset ovat suuria, 2-kerroksisia rivitaloja, joissa huoneistot sijaitsevat. Holiday club takaa suomalaisia huoneistojaan  vastaavat asunnot myös ulkomailla. Meidän kämppämme on 2-kerroksinen: alhaalla keittiö ja oleskelu, ylhäällä makuuhuone. Molemmissa kerroksissa on myös kylpyhuone. Kotimaisesta tasosta jää puuttumaan ilmastointi ja astianpesukone. Ajatus on, että täällä pystymme laittamaan ateriamme, mutta tarvittaessa myös ravintola palvelee. Illalla teimme pienen kävelylenkin ympäristöön ja löysimme pienen uima-altaan, auringonottopaikan ja hevostallit. Siellä lienee lukuisa määrä hevosia, mutta jätämme väliin. Ratsastavalle ihmiselle tämä varmaankin olisi unelmapaikka, rauhallinen, syrjäinen ja täynnä hevosia.

Ensimmäisenä iltana keskityimme vain lepäämään ja viilentämään itseämme. Päivä oli ollut kuuma eikä makuuhuoneemme lämpö ollut paljon viileämpi. Ikkunaa ei saanut kunnolla auki, joten oli kuuma yö tiedossa. Päädyin hylkäämään peitteet ja otin peitoksi pienen käsipyyhkeen, jonka kastelin kauttaaltaan ja väänsin puolikuivaksi. Se toimi peittonani ja hyvin nukuin! En olisi uskonut, mutta tyytyväinen olin lopputulokseen. Paappa, maailman hyväunisin ihminen, nukkui peittoineen normaalisti. 

Ja toimii täällä myös Wifi. Viikon hinta on noin 10 €, 4 eri laitetta saa kytkettyä. Toimii meille. Minä saan päivitettyä blogia ja paappa katsottua urheilua ja kotimaan uutiset. 

Säät ovat suosineet meitä!

Säät ovat suosineet meitä! 

Viimeisen Islanti-päivämme ohjelma muuttui kovan tuulen vuoksi alkuperäisestä suunnitelmasta. Laiva ankkuroitui Arnarstapin kylän edustalle ja lähdimme kumiveneillä maihin. 

Jo matkamme alussa meille oli annettu kumisaappaat, joilla voisimme marssia mutaisilla poluilla ja laavakentillä. Nyt on kuitenkin käynyt sellainen ihme, että matkamme aikana kohdallemme ei ole sattunut edes yhtä pientä sadekuuroa. Kaikki reittimme ovat olleet kuivia, olemme rantautuneet laiturille kuivin kengin eikä maastossakaan ole ollut kosteutta kenkiämme sotkemaan. Tänään kuitenkin rantauduimme kumiveneistämme ilman laituria, kaltevan lastausluiskan päälle. Siksi jouduimme ottamaan kumisaappaat jalkaan. Lopulta vene pääsi niin hyvin rantaan, että ilman kumppareitakin olisi rantaan menty. Vaan eipä tullut turhaan soviteltua laivan kenkiä. Rannassa vaihdoimme taas omat maastokengät jalkaan.

Etukäteisinfo uudesta kohtestamme oli jäänyt muutamaan valokuvaan. Upeat laavakivilohkareiset rannat yllättivät, ne olivat melkeinpä komeimmat, mihin olimme matkallamme törmänneet. Kiinteän rannan tuntumassa oli irtolohkareita ja syöpyneitä tunneleita, jotka muodostivat näyttäviä kokonaisuuksia. Yhdessä kohdassa rannassa oleva tunneli ja rotko ovat muodostaneet aukon laavakallion läpi, jolloin kallionlohkareet ovat jääneet yläpuolelle kaarisillaksi. Se on yksi nähtävyys, mikä valokuvissa on Arnarstapista kuvattuna. Toinen nähtävyys on saagojen kirjoittajien muistomerkki, iso kivirakennelma. 

Kävelimme merkittyä polkua pitkin laavakenttien yli. Polku kapeni ja muuttui kivikkoiseksi, mutta oli hyväkulkuinen. Välillä jouduimme kiipeilemään laavakivien yli ja kiertämään rotkoja, mutta matka sujui hyvin. Maisemat olivat komeat ja välillä otimme valokuvia. Hämmästyttävintä koko aamupäivässä oli jälleen sää: pilvet väistyivät ja aurinko paistoi komeasti. Lisää kirkkautta päiviimme on tuonut tietenkin myös meri, joka moninkertaistaa auringonpaisteen. Vaikka matkalla on jossain vaiheessa ollut pilvistäkin, retkiemme aikana sää on pääosin kirkastunut. Tätä en olisi millään uskonut Islannin säästä. 

Kävelimme Hellnerin kylään saakka ja pysähdyimme pieneen kahvilaan nauttimaan virvokkeita. Kylässä ei juuri ollut muuta kuin pari lomamökkiä ja hotelli. Alue näytti selvästi olevan vapaa-ajanviettopaikka, mikä oli hyvin ymmärrettävää. Vieressä on Snefellsjökullin kansallispuisto, missä sijaitsee myös samanniminen jäätikkö. Ulkoilu ja patikointi ovat islantilaisille mieluisia vapaa-ajan harrastuksia ja täällä suunnalla maastokin siihen houkutti. Korkea vuori jäätikköineen näkyi taustalla koko retkemme ajan. 

Yhteensä parin tunnin reissu Arnarstapista Hellneriin ja takaisin oli kovastikin vaivan arvoinen. Askeleitakin tuli reilusti yli 10 000. Totesimme yhden suomalaisen matkaseuralaisen kanssa, että tällaiseen paikkaan emme kyllä olisi eksyneet ilman tutkimusristeilyämme. Oikeastaan hyvin monet kohteistamme ovat olleet juuri tällaisia. On hyvinkin mielekästä päästä näkemään kohteita, mitä rivituristina ei koskaan tulisi nähneeksi. 

Loppupäivä laivalla kului tavanomaiseen tyyliin: ruokailu, luentoja lunneista ja islanninhevosista, kello viiden tee (pieniä leipiä ja kakkuja), vähän valaiden katselua. Otettiin meistä kyllä yhteiskuvakin. Tällä välin laiva on ajanut kohti Reykjavikia hyvässä säässä. Saavumme sinne perille varmaankin alkuillasta. 

Tätä kirjoittaessa meillä on vielä edessämme kapteenin jäähyväismaljat ja viimeisen illan päivällinen. Sen jälkeen pakkaamme laukkumme, nostamme ne ulos hytin oven ulkopuolelle ja laivan miehistö kantaa ne laiturille. Aamulla klo 6.55 jätämme laivan ja hyvästelemme Islannin tältä erää. Bless Iceland, näkemiin Islanti!  

PS. Nyt pitää vielä erikseen mainita päivällisen jälkiruoka, joka kulki nimellä surprice! Sitä se todella olikin: pitkä pöytä täynnä mitä erilaisimpia herkkuja! Kaikkea oli täysin mahdoton edes maistaa, joten piti tehdä pieni otos. Laitan kuvia mukaan. 

Jotain juttua ruoasta!

Jotain juttua ruoasta!

Aioin jo keväisen Ranskan-matkamme jälkeen kirjoittaa juttua sikäläisestä ruoasta. Kotona kaikessa kiireessä kirjoittamiseen ei ole aikaa, mutta täällä homma onnistuu, kun ainoa mukana oleva kirja tuli jo luettua loppuun eikä netin tuomia houkutuksia ole tarjolla.

Olen aina pitänyt Ranskaa kulinarismin kehtona, mutta keväällä mielikuvani sai kolauksen. Surkuhupaisaksi asian tekee se, että matkustimme nimenomaan Lyoniin, missä ranskalaisen kulinarismin isä, Paul Bokuse, on vaikuttanut ja luonut ranskalaisen keittiön maineen. 

Lyonissa saimme ruokaa, jossa oli paljon hyvänmakuista lihaa, mutta se saattoi olla sitkeää.  Lihan lisukkeena oli pieniä määriä keitettyjä vihanneksia ja perunaa tms kauniisti aseteltuna. Vaikka kaikki oli kaunista, ei ruoan kokonaisuus tuntunut istuvan tähän aikaan. Siellä elettiin vanhaa aikaa, pysähtyneenä Paul Bokusen kultaisiin vuosiin. Tuntui, että ranskalainen keittiö on jämähtänyt paikoilleen eikä ole kyennyt seuraamaan ajan trendejä. Bokuse d’Or, maailman kuuluisin kokkikilpailu, ei ole enää aikoihin saanut ranskalaisia voittajia. Viime vuosia ovat hallinneet Skandinavian maat, esim. Norja. 

Se, missä itse koen ranskalaisen keittiön jääneen jälkeen nykytrendeistä, on kasvisten osuus. Kasvissyönti on nouseva trendi, sekä ilmastosyistä että terveellisyytensä vuoksi. Kalaa ranskalaiset minun kokemukseni mukaan kyllä käyttävät, mutta tuoreita kasviksia aivan liian vähän. Minulle oli suuri yllätys, että palasin Ranskasta pettyneenä matkan ruokiin.

Täällä Islannissa olen nyt miettinyt kokemustani ja verrannut tämän matkan ruokiin. Opaskirjan mukaan Islannissa syödään hyvin. Se kokemus on vahvistunut täällä laivalla.

Laivalla asuessa ja matkustaessa matkaan kuuluu tietenkin täysi ylöspito - ei ole vaihtoehtoa, missä voisi käydä syömässä muualla. Asiakkaiden pitäminen tyytyväisenä vaatii hyviä ruokia. Meidän ruokailuihimme kuuluvat aamupala ja lounas buffet-pöydästä ja päivällinen  tarjoiltuna. Buffet on ollut kaiken aikaa hyvin monipuolinen ja kattava. Saimme syödä mm. sushia, meksikolaista tai thaimaalaista ruokaa. Grillipäivänä tarjolla oli myös hampurilaisia ja makkaroita. Jos kaikista ruoista ei ole pitänyt, ei niitä ole ollut pakko ottaa. Salaatteja on ollut joka lähtöön, mitä arvostan erityisen paljon. 

Päivällinen oli yllättäen tarjoiltu ateria. Alkupaloja oli valittavana 4-5 lajia, joiden joukossa oli keittoja ja salaatteja, sekä tuoreita että keitettyjä/paistettuja ainesosia sisältäviä. Ainoa alkuruoka, jota saattoi valita joka päivä, olivat päivän tuoreet kasvikset. Pääruokia oli tarjolla myös 4-5 erilaista: kalaa, lihaa, kanaa ja kasvisvaihtoehtoja. Ruokien koostumus oli aina erilaista, samoin mausteet ja suuntaukset. Pääruokien  lisukkeina saattoi olla perunaa, riisiä, kvinoaa tai bulguria. En muista yhtään ruokaa, joka olisi ollut listalla kahteen kertaan. Jälkiruokia oli niin ikään tarjolla useita erilaisia, mutta jäätelövalikoima ja päivän hedelmät olivat tarjolla joka päivällisaterialla. 

Kalaa olen pyrkinyt syömään joka päivä. Vaikka islantilainen kala on pääosin erinomaista, löytyy niistä joitakin lajeja, joista en pidä. Turska on sellainen kala, mitä en kovin mielelläni ota lautaselleni. Eivät turskaan koske islantilaisetkaan: paikallisten kalastajien pyydystämä turska kuivataan ja myydään Nigeriaan, missä se on suurta herkkua. Kotimaassa islantilaiset syöttävät turskat kissoilleen. 

Ruokien valokuvat ovat nyt tältä reissulta. En jaksa kaivaa Ranskan reissumme kuvia, luultavasti. 

Villitimjami, paikallinen mauste

Luoteisrannikko, vuonojen alue

Luoteisrannikko, vuonojen alue

Islannissakin on vuonoja. Niitä löytyy maan pohjoisista osista. Eilen olimme jo yhdessä vuonossa, jonka päässä Akureyri sijaitsi. Tänään niitä tulee lisää.

Yön aikana laivamme matkasi pohjoisten vuonojen ohitse kohti maan luoteiskolkkaa. Siellä rannikko on erittäin jyrkkää ja vaikeakulkuista, pahimmillaan aivan pystysuoraa. Ne on merkitty karttaan hienoina luonnonnähtävyyksinä. Hornblarg on niemen kärki aivan Islannin pohjoisimman niemimaan päässä. Sen ohitse laivamme kulki hitaasti, että saimme ihailla maisemaa. Alussa pilvet olivat taas tosi matalalla ja peittivät kallioiden huiput, mutta sää kirkastui vähitellen. Kalliot olivat komean jyrkkiä ja lintuja lenteli niiden ympärillä runsaasti, mutta karikkoisten vesien vuoksi lähelle rantaa ei voinut mennä. 

Islannin pohjoisin osa, Hornstrandirin niemimaa, on todella karua aluetta. Opaskirjan mukaan viimeiset vakituiset asukkaat muuttivat sieltä pois vuonna 1995, mutta joitakin leiriytymisalueita siellä näyttäisi edelleen kartan mukaan olevan olemassa. Maisemat olivat koko matkan kauniin jylhiä ja pilvetkin jäivät taakse, kun matkustimme niemen ympäri. 

Laivamme kiersi niemen ja jatkoi matkaa etelään, kohti Isafjardardjupin syvännettä. Laivan kokit olivat valmistaneet matkustajille grilliaterian peräkannella tarjoiltavaksi. Grillaussavu haisi, aurinko paistoi ja asiakkaat istuskelivat tyytyväisinä. Yhtäkkiä kuului taas maaginen kiljaisu: a whale! Kun valas oli nähty, kaikki kuulolla olevat matkustajat siirtyivät ikkunoiden ääreen niitä katselemaan. Kaikkiaan ilmapuhalluksia näkyi viideltä valaalta yhtä aikaa. Välillä pinnalla näkyi valaan selän kaari ja lopulta yksi eläimistä hyppäsi korkealle ilmaan, mikä aiheutti yleisössä suuret taputukset. Sinänsä - mitäpä tämä hurraus mitään auttoi, ei valas niitä kuullut. Matkaa laivalta valaiden luo oli useampi sata metriä, joten lähinnä tuijottelimme sitten niitä höyryjä. Mukavaa sen sijaan on tietää, että tässäkin syvänteessä on valaita. Palaamme nimittäin illalla samaa reittiä takaisin.

Varsinainen käyntikohteemme tälle maanantaipäivälle oli Vigurin pieni saari tässä vuonossa. Kun kyseessä oli jo ainakin neljäs saari, tuli miettineeksi, mahtaako mitään uutta enää löytyä. Taas epäilykset olivat vääriä. Tällä saarella pesii 3400 haahkaa, joiden untuvaa saaren asukkaat keräävät pesistä. Yhdestä pesästä saa noin 15 grammaa untuvaa: pesistä haetaan pieniä määriä haudonnan aikana, ja poikasten lähdettyä pesästä haetaan loput untuvat. Keräämisen jälkeen untuvat kuumennetaan, ravistellaan ja puhdistetaan roskista ja höyhenistä. Lopputuloksena on upean lämmintä ja kevyttä untuvaa, pienen tyynyn kokoinen pallero painaa 20 grammaa ja sen saa puristettua kämmenen sisälle. Kilo untuvaa maksaa noin 1500 euroa, mutta työlästä sen kerääminen ja puhdistaminen on ollut. Parhaimmillaan untuvaa on vuodessa saanut kerättyä noin 50 kg. Tyynyjä olisi saanut ostaa, mutta hintaa oli turhan paljon. Muita matkamuistoja kyllä ostimme. Paikallista taloutta pitää tukea. 

Saaren luonto oli hyvin samanlaista kuin aiemmillakin saarilla, mutta ehkä hieman tasaisempaa. Lintuja, etenkin lapintiiroja lenteli ja hyökkäili päälle runsaasti. Sen sijaan haahkat olivat jo lopettaneet pesintänsä. Vigur on ollut saman suvun omistuksessa 1800-luvulta alkaen. Oppaamme oli Sirri, jonka isoisän isoisä oli tullut alueelle papiksi, ihastunut saareen ja hankkinut sen omistukseensa. Siellä suku on kasvattanut lehmiä (15-20 kpl) ja lampaita (parhaimmillaan jopa 120 kpl) ja kerännyt haahkan untuvaa. Nykyisin elannon tuo turismi. Lampaista on luovuttu 2000-luvun alussa eikä perheen lapsista kukaan halua jatkaa untuvan keräämistä ja turistien palvelua. Vigur on laitettu myyntiin, neuvottelut ostajan kanssa ovat kuulemma jo pitkällä, saari taloineen ja elinkeinoineen lähtee ehkä parilla miljoonalla eurolla. 

Laivamme kääntyi vuonosta takaisin avomeren suuntaan heti, kun olimme kaikki päässeet takaisin laivaan. Tiesimme odottaa valaita saman syvänteen reunalla, missä olimme nähneet niitä lounasaikaan. Emme joutuneet pettymään. Matkan varrella näimme yhden mustavalkoisen delfiinin hyppäävän useita kertoja ilmaan. Etäisyys laivasta valaaseen oli kuitenkin niin pitkä, että kuvaa ei voinut ottaa. Laivan edessä huomattavan lähellä uiskenteli puolestaan ryhmä sillivalaita. Ne erottuivat selvästi ryhävalaista, sillä niillä ei ollut kunnon selkäevää ja pyrstö oli huomattavasti pienempi kuin ryhävalailla. Ne liikkuivat kaveriporukassa, 2-3 eläintä aina vierekkäin. Kun niistä yksi päätti sukeltaa, muut seurasivat kohta perässä. Näytelmä oli hieno ja viivästytti päivän yhteenvetoamme ja päivällistä taas vartin verran. Lopulta kapteenimme päätti, että show oli ohitse ja laiva jatkoi matkaansa. 

Huomisen ohjelmassa meillä piti olla Flateyn saari ja Snaefellsnesin niemimaalla Stykkisholmur. Huomisen sääennuste kuitenkin lupasi juuri sille alueelle kovaa tuulta. Laiva keikkuisi tuulessa niin kovasti, että kumiveneillä ei pääsisi mihinkään. Nämä suunnitelmat sitten peruttiin. Todennäköisesti matkaamme huomenna niemen eteläpuolelle, Arnarstapin kylään. Saapa nähdä sitten, mihin päädymme.