Vihdoinkin kesäloma!

Vihdoinkin kesäloma! 

Suomen pitkä ja lämmin kesä houkutti pysymään kotimaassa, käytännössä ilman lomaa. Siksi syyskuun alkuun sijoittuva lomamatka tulee jo todella tarpeeseen. 

Matkamme alkoi kerrankin iltapäivällä, tällä kertaa kohti Lontoota. Heathrown terminaaliviidakossa paikasta toiseen siirtyminen kesti reilun tunnin, vaikka emme edes pitäneet ylimääräisiä pausseja. Aikaa oli onneksi nelisen tuntia, joten ehdimme lounastaa Loungessa ennen lentoamme Johannesburgiin.

Lentoaika Etelä-Afrikan suurimpaan kaupunkiin kesti noin 10,5 tuntia, minkä ajan vietin suurimmaksi osaksi torkkuen. Ouran mukaan olin lähes koko matkan ajan vuorotellen kevyessä unessa tai valveilla, en edes syönyt tarjottua illallista (en kotimaassakaan syö koskaan yöllä). Olo oli kuitenkin lähes levänneen tuntoinen, kun saavuimme perille, sillä aikaero kotimaahan on vain yhden tunnin verran. 

Maahansaapumismuodollisuuksista selvittyämme tapasimme tämänkertaisen matkanjohtajamme Miian, Etelä-Afrikassa pysyvästi asuvan karjatilallisen. Hän johdatti meidät bussillemme, omituisellle kuorma-auton ja bussin yhdistelmälle, missä tavanomaisesti sisustettuun bussiin oli liitetty rekan nuppi. Hyvin sillä taittui seurannut 8 tunnin ajomatka.

Matkamme kulki aluksi Johannesburgin teollisuusalueen, hökkelikylien (townshipien) ja siistienkin asutusalueiden ohi. Sitten vuorossa oli nelisensataa kilometriä rutikuivaa, osittain kulotettua viljelysmaata - maissia ja karjanhoitoa kumpuilevassa maastossa. Paikallisen talven aikana Etelä-Afrikan ylätasangon alueella ei sada, joten koko maisema oli yhtä ja samaa ruskeaa ja mustaa. Kun sadekausi alkaa marraskuussa, maissi kylvetään ja maailma vihertyy. Lounaspysähdyksen teimme Alzin levähdysalueelle,  missä oli tarjolla monia ravintoloita, matkamuistomyymälöitä ja autolle tankkausmahdollisuus. Nauttimamme lounas oli maittava ja jaloittelukin oli mukavaa, sillä paikan valttina oli villieläinpuisto, missä näkyi muutama sarvikuono, antilooppeja ja strutseja. Vähän jo tuntui Afrikalta.

Loppumatka sujui entiseen tahtiin bussillamme, mutta nousimme kuitenkin ylängöltä  Lohikäärmevuoriston yli ja laskeuduimme sen jälkeen selvästi vihreämmälle seudulle alatasangolle. Tie oli huonoa ja kaupungit pieniä, yksi siistimpi, pari rähjäistä. Pimeän tultua jatkoimme matkaa vielä noin 1,5 tuntia kunnes tulimme Krugerin kansallispuiston portin tuntumaan. Siitä käännyimme Manialetin suojelualueelle. Manialeti ja pari muuta yksityistä suojelualuetta sijaitsevat Krugerin kyljessä, ilman raja-aitoja, mutta alueelta toiselle saavat kulkea vain villieläimet. Turistit saavat täällä yksityisen puiston alueella kulkea vapaammin kuin kansallispuiston merkityillä reiteillä, mutta alueelta toiselle liikkuminen on kiellettyä. 

Khoka Moja -leirille saavuttuamme nautimme illallista ja sen jälkeen olikin jo kiire nukkumaan. Majapaikkamme on betoniperustuksen päällle rakennettu telttarakennelma, jossa kuitenkin on kaikki tarpeelliset mukavuudet.  Koska leirimme sijaitsee keskellä luontoa, on kulku huoneisiin sallittu pimeän aikaan vain leirin oppaiden kanssa. Luonnon läsnäolo tuli konkreettiseksi yöllä, kun hyeena haukkui ja leijona karjui aivan lähellämme. Kielto poluilta poikkeamiseen tuli kyllä osoitetuksi  viisaaksi päätökseksi.