Huikea päivä, huikeat maisemat!
Tänään safarit jäivät väliin! Ohjelmassamme oli niiden sijaan aivan huikea maisemapäivä, kiertoajelu Lohikäärmevuoriston komeimmilla näköalapaikoilla.
Lähdimme liikkeelle puoli kahdeksalta isolla matkabussillamme samaa reittiä takaisinpäin, mitä olimme pari päivää aikaisemmin tulleet. Maisemat olivat vuoristoiset ja jylhät. Tien reunoissa ei ollut tietoakaan reunakaiteista, mitä emme olleet onneksi huomanneet iltapimeällä saapuessamme tiistaina. No, matka sujui kaikesta huolimatta mallikkaasti, vaikkei tienpidossa aivan EU-standardeja noudatetakaan.
Ensimmäinen kohteemme oli Blyde river nimisen joen kanjoni. Miia kertoi, miten vanhoista historiallisista nimistä on pyritty eroon ja tälläkin joella on toinen, uusi nimi. Vanha on kuitenkin vielä tunnetumpi kuin uusi enkä äkkiseltään löytänyt sitä mistään. Paikka oli kyllä näyttävä: syvällä kanjonin pohjalla virtasi joki. Siinä oleva pato nosti veden pinnan kauniisti näkyviin. Me seisoimme korkealla jyrkänteellä kanjonin yläpuolella ja ihailimme maisemia. Jyrkänteellä ei ollut kaiteita kuin pienellä alueella ja kuulemma muutamat uhkarohkeat selfieiden ottajat olivat kokeneet kohtalonsa jyrkänteen reunalta pudotessaan. Me keski-ikäiset otimme selfiemme rauhallisesti ja turvallisella etäisyydellä reunasta.
Jatkoimme matkaa bussillamme edelleen vuoriston solaa pitkin eteenpäin entistä tuloreittiämme, kunnes käännyimme Burke’s Luck Pothole - nimisen kalliomuodostelman alueelle. Senkin keskellä kulki Blyde joki ja sen pienempi sivuhaara Treur. Suomennettuna nämä tarkoittavat iloa ja surua. Vuosimiljoonien kuluessa vesimassat ovat kuluttaneet kiveä, ensin pieniä onkaloita, jotka ovat aikanaan yhdistyneet suuremmiksi ja muodostaneet tännekin syvän kanjonin ja sen yläpuolelle pieniä vesialtaita ja putouksia. Tämä koko alue oli päivän upein, todella erikoinen ja mieleenpainuva. Kallioilla pääsi kulkemaan, joskin eteneminen oli paikoin haastavaa, lohkareet korkeita ja sileitä. Kanjonin poikki meni kaksi siltaa, joista tietenkin näki kanjonin pohjaan ja jyrkänteiden upeita, erikoisia kivomuodostelmia. Kuvat puhuvat puolestaan, vaikka eivät voi koko paikan tunnelmaa ja kanjonin syvyyttä näyttääkään.
Päivän viimeisenä näköalapaikkaa oli God’s Windows, eli Jumalan ikkuna. Se sijaitsi jälleen saman Lohikäärmevuoriston alueella, korkealla kukkulalla. Tässä saimme päivät pisimmät kiipeämiset, johon kului aikaa kymmenisen minuuttia. Kuljimme ensin kivettyä polkua ja portaita ylöspäin, kuumuudessa läähättäen, sen jälkeen hetken aikaa sademetsän viileydessä puisia polkuja ja lopuksi sileiksi hioutuneita kallioita kivuten ylös vuoren korkeimmalle kohdalle. Sieltä laakso avautui edessämme komeana ja laajana, mutta jossain lähistöllä ollut metsäpalo toi maisemaan harmaan kerroksen peittämään näkyvyyttä. Kiipeäminen oli silti vaivan arvoista ja saimmekin ainakin päivän liikunnan.
Nähtävyyksien jälkeen ajoimme Grascopin kaupunkiin lounaalle. Harrie’s pancakes valmisti meille erityisen hyvät pannukakut, tai paremminkin letut, joihin itse kukin valitsi mieleisensä täytteet. Me päädyimme paapan kanssa lohitäytteeseen, mikä olikin oikein hyvää. Ruoka oli täyttävää ja sitä oli riittävästi.
Lounaan jälkeen meille jäi yllättäen hieman aikaakin ja onnekseni satuin huomaan Women’s silk - nimisen putiikin. Siellä paikalliset naiset valmistivat silkkilangasta ja muista paikallisista materiaaleista tekstiilejä. Löysin aivan ihanan Etelä-Afrikassa valmistetusta silkistä tehdyn puseron ja huivin. Paikallisten naisten tukeminen on ollut meille mieluinen toiminnan muoto reissuillamme. Nytkin olimme jo ostaneet ensimmäisestä pysähdyspaikasta paikallisen taulun ja toisesta pari pöytäliinaa, joihin oli printattu afrikkalaisia kuoseja. Tämä on meidän tapamme tehdä kehitysaputyötä.
Grascop oli päivän viimeisin pysähdyksemme, sieltä palasimme hieman eri reittiä takaisin leiriimme. Tämä alue on tunnettu valtavista puuviljelmistään: australialaista eukalyptusta ja jotain amerikkalaista havupuuta. Ne kasvatetaan pääosin puunjalostusteollisuuden tarpeisiin. Maisema oli kyllä aika hurjaa, kun puupeltoja oli vuorenrinteet vihreänään. Vesipulasta kärsivälle alueelle niiden kasvatus on ongelmallista (vaativat paljon vettä ja syövät pohjavesivarantoja), mutta ovat maan taloudelle tärkeitä. Matkamme sujui yllättävän nopeasti: olimme perillä jo heti viiden jälkeen iltapäivällä. Koska pimeys tulee jo kuuden aikaan, piipahdimme nopeasti teltassamme ja palasimme yhteistilaan odottamaan illallista. Täällä ehdin hyvin kirjoitella nämä tämänpäiväiset juttumme. Netti toimii hyvin, joten ehkä ehdin jopa julkaista koko tarinan kuvineen jo illalliseen mennessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti