Rajalla, maan pinnalla ja vähän allakin!

Rajalla, maan pinnalla ja vähän allakin! 

Tämän aamun herätys oli klo 6. Se tietysti tarkoitti sitä, että paapan kanssa nukuimme vähän huonosti ja päivystimme herätystä. Vähän jännitti myös matkakohteemme, DMZ, eli demilitarisoitu vyöhyke Koreoiden rajalla. Kun Pohjois-Korea oli ärissyt YK:n uusista talouspakotteista, ei oikein tiennyt, mitä pitäisi odottaa. 

Retkibussi haki meidät hotellilta, joka sijaitsee modernilla Gangnamin alueella. Niin, juuri sillä samalla, mistä korealainen Psy laulaa. Kun retkellä oli mukana opas, saimme tietoa myös alueemme taustoista. 

Koko Gangnamin alue on rakennettu vasta 1970-luvulla ja siksi se on niin moderni ja siisti. Tästä siisteydestä olin kiitellyt koko kaupunkia, mutta selkeimmin se koskee juuri näitä uusia alueita. Suurkaupungista näkee vain joitakin osia, eikä kokonaisuutta pysty arvioimaan lyhyellä vierailulla. Mielenkiintoista oli kuulla sekin, että alueella ei ole lainkaan roskiksia (tai niitä on hyvin vähän), joten ihmisten on vietävä roskat koteihinsa! 

Gangnam on ökyrikkaiden, nuorten ja menestyvien kaupunginosa, missä kukoistaa kauneusbisnes ja plastiikkakirurgia. Asuntojen hinnat ovat pilvissä, 100-neliöinen huoneisto maksaa hulluimmillaan miljoonia. 

Matka DMZ-alueelle taittui noin tunnissa. Kun olimme tähän mennessä liikkuneet pääasiassa vain metrolla maan alla, oli oikein mukavaa nähdä matkalla kaupunkia maan pinnalta käsin. Hangang-joen varsi on arvostettua asuinaluetta, jolla asuvat saavat nauttia kauniista maisemista ja joelta puhaltavista virkistävistä tuulista. Joen yli kulkee 31 siltaa, jotka ovat toinen toistaan kauniimpia. Rannan suuntaisesti kulkee kuitenkin vilkkaita teitä, mikä vähän ihmetytti. Ranta-alueiden virkistyskäyttö tuntui rajoittuvan muutamille plänteille (kuten sille talo 63:n läheiselle alueelle, missä olimme lauantai-iltana). 

Koreoiden välinen raja kulkee osittain Hangang-jokea ja sen sivuhaaraa, Imjin-jokea pitkin. Rannoilla on korkeat piikkilanka-aidat, sillä jokirannat kuuluvat demilitarisoituun vyöhykkeeseen. Pajun kaupungissa kävimme katsomassa lyhyen elokuvan Korean sodasta ja tutustuimme vanhaan, joen ylittävään rautatiesiltaan, joka oli sodan aikana ammuttu hajalle. Rannalla olevalla radanpätkällä oli muistona vanha veturi, joka oli täynnä luodinreikiä. 

Matkan seuraava etappi oli kolmas tunneli. Näitä tunneleita Pohjois-Korea kaivoi demilitarisoidun vyöhykkeen alitse tarkoituksenaan hyökätä sitä kautta Souliin. Pohjois-Korea ei ole koskaan kunnioittanut sodan jälkeen solmittua aselepoa ja sota on ollut lähellä räjähtää uudelleen käyntiin monta kertaa. Tunneleiden kaivamiset olivat malliesimerkki Kim-dynastian epäluotettavuudesta. Käytäviä on löydetty 4 ja niitä on luultavasti enemmänkin. Kun eteläkorealaiset löysivät tämän tunnelin, pohjoisen kaivajat pakenivat ja räjäyttivät oman puolensa tunnelista tukkoon. Etelästä tunneliin kaivettiin yhdyskäytävä ja myöhemmin toinen vinokäytävä, jota pitkin mahtui kulkemaan suuri joukko ihmisiä kerrallaan. Käytävästä on tullut tärkeä turistikohde.

Pohjoiskorealaiset olivat kaivaneet käytävää ainakin 10 vuotta. Toiminta oli naamioitu hiilikaivoksessa työskentelyksi ja kaivajat sotkivat itsensä hiilellä työpäivän päätteeksi. Me kävelimme tunneliin leveää, jyrkästi laskeutuvaa käytävää pitkin, matkaa oli 400 metriä. Laskeutumisen päätteeksi olimme alkuperäisessä pohjoiskorealaisessa käytävässä. Kuljimme kumarassa matalan tunnelin päähän, käytännössä melkein Pohjois-Koreaan saakka. Romahtaneen käytävän kohdalle oli istutettu pieni ikkuna, josta näki läpi pohjoisen puolelle. Tämän lähemmäksi Pohjois-Koreaa emme päässeet, emmekä kyllä halunneetkaan. Ylös pääsimme samaa reittiä pitkin kiipeämällä (vinokuiluhissilläkin olisi päässyt). Vaikka mäki oli jyrkkä, se ei tuntunut rankalta, kun sovitimme nopeutemme matkan pituuteen sopivaksi. 

Yhtenä pysäkkinä matkallamme piti olla näköalapaikka, mistä olisimme päässeet kiikaroimaan Pohjoisen puolelle. Jostain syystä se oli tänään suljettu ja kävimme sen sijaan Dorasanin rautatieasemalla ja sen laitureilla. Asema ja siitä Phjongjangiin johtavat raiteet ovat olleet käytössä vain vuoden. Sen jälkeen uusi, hieno asema on ollut käyttämättömänä, sillä Pohjois-Korea alkoi vaatia naapuriltaan maksuja radan käyttämisestä - vaikka etelän ihmiset olivat maksaneet koko radan itse. Samanlaisia tarinoita pohjoisen tekemistä petoksista kuulimme useita. Kaikki etelän antama apu on tavalla tai toisella päätynyt Phjongjangin hallituksen käyttöön ydinaseen rakentamiseen. 

Retkipäivämme päättyi Itaewonin kaupunginosaan Hangangin tuolle puolen. Tämä kaupunginosa oli meille uusi tuttavuus. Oppaan mukaan se on kohtalaisen vanha kaupunginosa ja siksi siellä on paljon vanhaa rakennuskantaa. Talot ovat matalia, joko pienkerrostaloja tai jonkinlaisia omakotitaloja. Hinnat ovat täälläkin hurjat, mm. Hyundain omistaja asui joskus alueella. Siellä on paljon vaateputiikkeja, kahviloita ja ravintoloita, sillä turistit ovat ottaneet alueen omakseen. Siellä mekin söimme myöhäisen lounaan ja sen jälkeen ihailimme uusia maisemia ja joenrannan kauneutta. 

Päivä oli aurinkoinen ja täynnä aktiviteettia. Jostain syystä puhti loppui iltapäivään ja 9-linjan metro vei meidät taas mukavasti hotellille. Helpotus ja huokaus, hyvin selvittiin tästäkin seikkailusta!