Skotlannin ylämaat - maisemat kohdillaan!
Lauantaina pääsimme nauttimaan Skotlannin ylämaista, joita paikalliset kutsuvat nimellä Highlands. Alue on nimensä veroisesti korkeiden kukkuloiden ja matalien vuorten aluetta, mutta on siellä myös kapeita, jääkauden muovaamia järviä.
Bussimme kuljetti meitä Glasgowsta kohti pohjoista, ensin moottoritietä, sitten yhä pienempiä teitä pitkin. Maisemat olivat komeita jo alkumatkasta, kun pääsimme merenlahden rantaan. Ensimmäinen pysähdyksemme oli Lussin kaupunki Loch Lomond -järven rannalla. Loch (= järvi skotlannin kielellä) Lomond on pinta-alaltaan maan suurin järvi. Kävimme kävelemässä sen rannalla, vesi tuntui lämpimämmältä kuin kotona lähtiessä oli ollut ja uimareitakin siellä näkyi. Harmittelin oikein todella, että olin jättänyt uimapukuni hotellille. Järvi oli toki myös kaunis katsella, mutta mielelläni olisin myös uinut. Rannalta kävelimme Lussin kylän läpi. Tämä pikkukylä on kuuluisa kauniista ja hyvin hoidetuista pihoistaan ja taloistaan. Suurin osa taloista oli harmaakivisiä, liuskekivikattoisia, mutta jokunen oli maalattu valkoiseksikin. Alue kuuluu Loch Lomondin kansallispuistoon, jonka läpi ajoimme eteenpäin.
Matka jatkui laaksoa pitkin maisemia ihaillen. Samalla yritimme bongailla kuuluisia, pitkäkarvaisia, vaaleanruskeita Ylämaan lehmiä. Kukkulat nousivat vähitellen ja kävimme korkeimmillaan jossain reilussa 350 metrin korkeudessa. Matkan ehdottomasti kaunein osuus oli Glencoen laakso, jota pitkin ajoimme samannimiseen kaupunkiin. Laakso ja kukkulat muistuttivat kohtalaisesti Uuden Seelannin maisemia. Turisteja autoineen ja jopa polkupyörineen liikkui maisemassa. Näissä maisemissa on kuulemma kuvattu monia elokuviakin, mikä alueen kauneuteen nähden tuntui ymmärrettävältä. Sen huomasimme, että alueen vesiputoukset olivat kaikki kuivia, sillä sadetta ei ollut tullut viikkoihin. Kevät tuntui olleen kuivin 60 vuoteen, vaikka läntisen Skotlannin pitäisi olla maan sateisinta aluetta. Me saimme nauttia edelleenkin täysin pilvettömästä taivaasta! Se paransi matkakokemustamme todella paljon, sillä sateessa vuorenhuiput eivät olisi näkyneet ja järvet olisivat olleet harmaita.
Glencoeen oli rakennettu luontokeskus, missä pysähdyimme. Maisemia ihailimme edelleenkin, mutta alueelle oli myös rakannettu turverakennus, jonka kaltaisissa skottiklaanien asukkaat olivat asuneet vielä 300 vuotta sitten. Pellolla olisimme saattaeet nähdä niitä lehmiäkin, mutta mahdollisesti kuuman sään takia ne paksukarvaisina pysyivät poissa näkyviltä.
Glencoen henkeäsalpaavan kauniiden maisemien jälkeen ajoimme pitkiä Loch -jonoja myötäillen, sillä niitä täällä piisaa: osittain merenlahtina, osittain kaivettuna kanavana väylä jatkuu Invernessin kaupunkiin saakka, Skotlannin pohjoisosien alapuolelle. Yhtenä pitkänä järvenä tässä kanavaverkossa on Loch Ness, minne mekin tietysti olimme menossa. Fort Augustus sijaitsee kanavan rannalla, kapeassa osassa, missä kanavasulkujen kautta kuljetaan järveltä toiselle.
Loch Ness on pitkä, kapea ja erittäin syvä järvi, joka syvyytensä ansiosta sisältää enemmän vettä kuin kaikki Britannian muut järvet yhteensä. Järvi on tietenkin kuuluisin Nessien, ”hirviön” takia. Järveä on hirviön löytämiseksi yritetty kaikuluodata jo vuosia sitten, mutta pohjalta on löytynyt vain paljon rojua, ei mitään hirviöön viittaavaa. Tutkimukset jatkuvat vielä nykyaikanakin, sillä pohjalle asti ei ole päästy.
Me kävimme ensin lounaalla Fort Augustuksen kaupungissa - ikävä kyllä lounas burgereineen oli matkamme huonoin ateria. Lounaan jälkeen olikin sitten jo kiire takaisin järven rantaan ja veneretkelle Loch Nessille. Laivaan pakkautui yli sata ihmistä, osa yläkannelle, osa sisätilaan. Maisemat olivat varsin komeat, sillä Loch Nessin rannalla kohoaa kukkuloita, osa hyvinkin jyrkkään. Laivan kaikuluotain näytti, että heti rannan tuntumassa syvyyttä oli jo 70 metriä. Kirkas sää ja ilmeisesti myös järven syvyys sai aikaan sen, että Loch Nessin vesi oli tummansinistä, ei lainkaan sellaista turkoosiin vilahtavaa vaaleansinistä, mitä edelliset järvet olivat näyttäneet. Retki järvelle kesti noin tunnin ja se riitti hyvin, sillä eipä jörvellä ollut juuri muuta nähtävää kuin vettä ja rantoja.
Paluumatkamme alkoi heti laivan rantauduttua. Kuljimme saman reitin takaisin päin. Matkan aikana Lilli kertoili meille mm. Skotlannin yhteiskunnasta ja historiasta. Pysähdyimme välillä jaloittelemaan sotamuistomerkille, mikä on pystytetty kaikkien niiden skottien muistoksi, jotka ovat kuolleet eri sodissa. Skotlannin armeija on osa Britannian armeijaa ja sinne mennään tekemään ura palkkasotilaana. Skotit ovat siis osallistuneet samoihin sotiin mihin koko saarivaltio. Muistomerkiltä avautuivat taas upeat maisemat ja nyt näimme hyvin myös maan korkeimman vuoren, Ben Nevisin (Ben tarkoittaa skotiksi vuorta), joka on reilun 1300 metriä korkea. Matka jatkui tuttua Glencoen laaksoa pitkin ja jotenkin iltapäivän valossa kokemus oli vähän vaisumpi kuin päivällä ensimmäisellä kerralla. Sentään niitä Ylämaan lehmiä näkyi laitumella.
Iltasella saavuimme takaisin Glasgowhun. Jotenkin jaksoimme vielä raahautua illalliselle (jonka järkevyyttä vähän ihmettelimme, olimmehan olleet liikkeellä jo 12 tuntia). Ruoka oli kyllä hyvää, mutta sen tarjoilu kesti ihan poskettoman kauan. Vasta lähellä klo 23:a olimme taas hotellilla. Kun kroppa ei ollut valmis nukkumaan, venyi uneen pääsy puolille öin.
Jo oli päivässä mittaa, mutta maisemineen se oli kuitenkin kokemisen arvoinen.
Loch Ness
Rhododendronit ovat paikallinen, Himalajalta tuotu vieraslaji, varsinainen riesa, joka menestyy hyvin Skotkannin luonnossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti