La Diguen kalliorannat
Olimme ajaneet jo edellisenä iltana La Diguen saaren lähettyville ankkurin. Aamulla siirryimme aamiaisen jälkeen kumiveneillä rantaan. Sieltä jatkoimme matkaa pienillä, penkeillä ja reunuksilla varustetuilla lava-autoilla, aluksi pitkin La Diguen saaren rantaa, missä olikin komeat maisemat ihailtavana. Varsinainen kohteemme oli Union plantaasialue, missä pääsimme tutustumaan kookospalmujen kasvatukseen ja käsittelyyn. Paikallisoppaana meillä oli eilinen Samentha. Matkalla plantaasialueelle näimme paikallisen kirkon (ja pysähdyimme katsomaan sisältäkin, kirkko oli rakennettu 1864) sekä saaren upouuden sairaalan.
Plantaasilla kasvatetaan kookospalmuja kaupalliseen käyttöön. Oppaamme näytti, miten pähkinä halkaistaan, kuoritaan ja sisältö murskataan. Kookospähkinän poistettu ulkokuori käytetään esimerkiksi polttoaineena, käsitöiden tai koriste-esineiden raaka-aineena ja ties mihin. Palmu puuna kelpaa rakentamiseen ja tarve-esineisiin, samoin esimerkiksi puun lehtien säikeistä voi tehdä lattiaharjoja. Puun varsinainen tuote on kuitenkin siemenen sisällä oleva kookosvesi ja valkoinen massa. Massaa voidaan raastaa ja syödä sellaisenaan, puristaa raasteesta kookosmaitoa, kuivattaa kookosjauhoksi. Vettä voi nauttia sellaisenaan, mutta paikalliset käyttävät sitä usein palmuviiniksi. Halkaistut kookoshedelmät, joista vesi on tyhjennetty, siirretään savustamoon (tunnelma muistutti kovin suomalaista savusaunaa), missä kuivatetut kookospähkinän puolikkaat kuumennetaan ja kuivataan vuorokauden ajan. Valkoinen massa muuttuu siinä prosessissa kopraksi. Kun valkoinen massa on poistettu kookospähkinän kuoresta, kuori kelpaa vielä koriste-esineiden tai vaikkapa kuppien raaka-aineeksi. Kovasti on monipuolinen tämä kookoskasvi, josta me tunnemme vain vaikeasti rikottavan pähkinän.
Union plantaasin läpi kulkien matka jatkui aluksi suuren vaniljqviljelmän läpi. Vanilja on Meksikosta kotoisin oleva orkideakasvi, mutta ranskalaiset ovat tuoneet sen tännekin, missä sitä kasvatetaan edelleenkin kaupalliseen käyttöön. Tällä hetkellä vanilja ei kukkinut eikä tuottanut siemeniä, mutta saimme sentään ostaa plantaasin kaupasta mausteita. Pääsimme myös tutustumaan historialliseen rakennukseen, missä oli aikoinaan kuvattu kolmas Emmanuelle -elokuvista. Rakennuksen alakerrassa oleva taidegalleria kiinnosti nyt enemmän, mutta valitettavasti aika ei riittänyt paikallistaiteeseen tutustumiseen ja ostamiseen.
Matkalla päivän toiseen upeaan kohteeseemme näimme jo valtavan graniittimonoliitin, yhtenä kappaleena olevan kiven. Samanlaisia, tosin pienempiä kivimuodostelmia näimme sitten pitkin rantaa, missä meillä oli tarkoitus viettää muutama tunti uiden ja lounaseväitä syöden. Näin tapahtui. Nautimme laivan kokkien valmistaman retkieväämme suojaisan kalliopoukaman varjossa maisemista nauttien. Sitten siirsimme kassimme matkatovereittemme luokse rannalle ja lähdimme uimaan. Tämä ranta ei ollut kovin hyvä uimarantana, sillä vesi oli matalalla, ranta oli matala ja tasainen ja pohjassa oli paljon korallikiviä ja meriheinää tai -levää. Rannasta lähti kuitenkin sopivasti kahluu-uoma, joka jatkui kohtuullisen syvälle alueelle, missä pystyi uimaan. Kauempana rantaa ympäröi koralliriutta, mikä toimi aallonmurtajana. Tämä teki uiskentelusta erittäin mukavaa, tasaista, ja vedestä hyvin lämmintä. Yllättäen vedessä näkyi myös kaloja, joista suurimmat olivat litteitä, puolimetrisiä ja vaaleita, ja joilla oli keltainen vatsaevä. Muutamia pienempiä raidallisia kaloja näkyi ihan parvina.
Rannan suurin nähtävyys olivat graniittikalliot, joita aika ja vesi ovat muovanneet. Yksi kalliomuodostelma on nimeltään suutelevat kivet ja siltä se aika lailla näyttikin. Koko rannan alueella on erikoisen muotoisia kallioita, isompia ja pienempiä ja siellä ne kohoilivat rannalla ja metsikön keskelläkin. Sään pilvistyminen hankaloitti hieman valokuvaamista, sillä kallioihin ei muodostunut valokontrasteja, millä ne olisi saanut hyvin näkyviksi.
Palasimme kuljetusautollamme rantaan ja sieltä kumiveneellä Pegasokselle. Päivä oli ollut taas todella kuuma, lämpöä lienee ollut reilusti yli 30 astetta. Vesi ja ilmavat kulkuvälineet olivat helpottaneet kuumuutta. Laivalla oli vuorossa huoltoa, hiusten pesua ja suihkua pika-aikataululla. Nämä huoltotoimet pitää tehdä aina silloin kun laiva on ankkurissa. Kun koko ryhmämme oli palannut laivaan, lähdimme taas kolmen tunnin ajoon, suuntana Moyennen saari Mahén pääsaaren vieressä. Onneksi tällä kertaa Intian valtameri oli huomattavan tasainen verrattuna alkumatkan ensimmäiseen merialueen ylitykseen. Ei oksettanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti