Rikinkatkuinen kaupunki

 Rikinkatkuinen kaupunki

Maanantaina iltapäivän lennolla lähdimme mukavan tutun ryhmän kanssa Reykjavikiin. Tiistaina lyhyesti, etäältä, kotimaan uutisia seurattuani totesin, että onneksi maanantaina, sillä tiistaina Helsingistä ei todennäköisesti olisi päässyt mihinkään, kun huolintaliikkeen työntekijät lakkoilivat.

Onneksi olemme perillä Reykjavikissa, jonka ympäristössä maisema on kuin kuun pinnalta, sää vaihtelevaa ja kraanasta tuleva kuuma vesi tulikuumaa ja rikinkatkuista, suoraan maan kätköistä tulevaa pohjavettä. Hotellille tullessamme emme muuta ehtineet kuin ihmetellä hetkellistä auringonpaistetta, heittää tavarat huoneeseen ja lähteä kaupungille etsimään evästä. Kävelymatkaa hotellilta Reykjavikin keskustaan oli runsas kilometri, mutta päivän istumisen jälkeen se tuntui aivan sopivalta. Söimme kevyen iltapalan, kävimme kaupasta ja kävelimme hotellille takaisin. Suihkussa käydessä vahvan rikin hajun sitten jo huomasi. Illalla se leijui jo koko hotellihuoneessa. 

Olen käynyt Islannissa kaksi kertaa aiemminkin, mutta tämä hieno maa ansaitsee vielä kolmannenkin reissun. Ensimmäinen visiittini oli reilu 10 vuotta sitten tapahtunut lyhyt työmatka, toinen upea risteily saaren ympäri v. 2019, jonka teimme paapan kanssa yhdessä ja josta löytyy juttua blogistani. Maan keskiosat ja Reykjavikin ympäristö ovat jääneet käymättä. Se puute on tarkoitus korjata tällä reissulla.

Tiistaina matkaoppaamme Virpi, 30 vuotta Islannissa asunut entinen raumalainen, kuljetti meitä kaupunkikierrokselle - tilausbussilla menimme. Emme lähteneet kaupungin keskustaan kävelemään, mikä oli juuri oikea ratkaisu, kun keskustan kävelee helposti läpi itsekseenkin. Virpi ajelutti meitä kaupungin vanhan ja uuden satama-alueen läpi, kertoi keskustan ulkopuolella olevista rakennuksista ja alueista, mm. Islannin yliopiston alueesta, museoista jne. Näihin paikkoihin voimme mennä vielä itseksemmekin. Kävimme myös Reykjavikin uimarannalla, joitakin vuosia sitten rakennetulla hiekoitetulla alueella, missä on hiekkaranta, kuumavesiallas ja mereen kaivettu pyöreä alue  uimiseen - sikäli erikoinen, että  sinne johdetaan kuumaa pohjavettä, jolloin vesi on lämmintä vuoden ympäri, mitä nyt vuorovesi vaihtaa välillä veden viileämmäksi.

Päivän pääkohteemme oli Perlan, missä saimme tutustua Islantiin kaikissa olomuodoissaan: maahan ja tulivuoriin, veden kiertoon ja eläimiin, jäähän talon sisälle rakennetussa jäätunnelissa sekä komeisiin maisemiin yläkerran näköalatasanteella. Sää oli harmaa, vaikka koko aikaa ei saanutkaan.  Siksi kuvat näköalatasanteelta ovat aika mitättömiä enkä koko päivän aikana oikein innostunut ottamaan kuvia. Perlanin hienoin kohde oli tulivuorikeskus, missä näytettiin kuvia ja filminpätkiä viimeisimmästä tulivuorenpurkauksesta, mikä tapahtui pari vuotta sitten 30 kilometrin päässä Reykjavikista. Tulivuorinäyttelystä ei tietenkään saanut ottaa kuvia. Päivän virallisen osuuden päätimme Hallgrimskirkolle, joka on kenties Reykjavikin tunnetuin kirkko, harmaakivinen, luterilainen, vaatimaton koristeluiltaan, mutta näyttävä muodoiltaan. 

Retkibussimme jätti meidät keskustaan, mistä jatkoimme paapan kanssa syömään uuden sataman alueelle. Päädyimme mukavaan kalaravintolaan. Sieltä jatkoimme satamassa sijaitsevaan 3D-teatteriin, missä esitettiin  Fly over Iceland -elokuva, kuvattuna Islannin upeiden maisemien yllä. Se oli kyllä hieno kokemus: Islannissa on valtavasti upeaa luontoa kuvattavaksi ja katseltavaksi. Ilmasta sen näkee aivan eri tavalla kuin maan pinnalta. Ja jälleen oli paikassa voimassa kuvauskielto. Elokuvan jälkeen kävelimme Valaskeskukseen, missä suureen halliin oli aseteltu esille luonnollisessa koossa kaikki Islannin lähistöllä tavattavat valaslajit. Nimiä on turha luetella, koska monien nimiä en tiedä edes suomeksi. Mielenkiintoinen oli tämäkin näyttely, vaikka luonnonsuojeluelokuvaa emme jääneetkään katsomaan.

Muutaman turistikaupan kautta kuljimme takaisin keskustaan, otimme taksin ja ajoimme hotellille. Sade uhkasi. Päivä oli ollut jo aika uuvuttava, joten ilta meni lähinnä kanavasurffailussa. Yllättäen BBC:n kanavalta tuli vastaan ohjelma, Living near Putin, missä toimittaja vieraili Suomessa (ja Norjassa) ja kertoi suomalaisten suhtautumisesta Venäjään, mm. Helsingin laajoista maanalaisista pommisuojista (selkeästi ihaillen tätä varautumisen tasoa), reserviläisten ampumaharjoituksista, Rukan laskettelukeskuksen asiakaskunnan muutoksista (venäläiset ovat kaikki jääneet pois) ja lopuksi vielä norjalaisista rajavartijoista ja poromiehistä. Mielenkiinnolla katselimme tämän ohjelman: ilmeisesti maailmalla edelleenkin ihmetellään, miten joku uskaltaa Putinin naapurissa asua ja elää. No, minkäs kotimaansa maantieteelle voi, jonkun siinäkin kohdassa maapalloa on asuttava.

Ja taas vaihteeksi ohjelma heitti kuvat ihan omituiseen järjestykseen.