Sambesi-joki maalta, joelta ja ilmasta!

Sambesi -joki maalta, joelta ja ilmasta!   

Sambesi-joki on Afrikan neljänneksi pisin joki. Sen tasainen virta Sambian ja Zimbabwen rajalla katkeaa Victorian putouksiin. Putousten ympäristöön keskityimme tämän päivän seikkailuissamme, ihan koko rahan edestä! Postauksestani tulee pitkä, koittakaa kestää. Veikkaan, että tämä on lukemisen arvoista. 

Aamupala hotelli Victorian Fallsin puistoon avautuvassa ruokasalissa oli ruhtinaallinen, sekä monipuolisuudestaan että laadukkuudessaan. Tarjolla oli tavanomaisten munakkaiden, pekonin ja paahtoleivän lisäksi monipuolinen kattaus hedelmiä, marjoja ja kasviksia. Tätä tarvittiin, edessä oli pitkä ja monipuolinen päivä. Paviaanitkin arvostivat tarjontaa ja kävivät tuon tuostakin varastamassa pöydistä ihmisten jälkeensä jättämiä ruokia ja ihan sokerikin kelpasi!

Aamiaisen jälkeen lähdimme jälleen bussilla liikkeelle, oppainamme olivat suomalainen matkanjohtajamme Joonas ja paikallinen oppaamme Tapiwa.  Ennen päivän pääkohdetta, Victorian putouksia, pysähdyimme valtavan Apinanleipäpuun kohdalla. Se on nähtävyys sekä kokonsa että ikänsä puolesta - ikää sillä on arvioitu olevan 1000 - 1500 vuotta.  Olihan se näkemisen arvoinen, mutta vain pienen pieni murunen tämän päivän upeiden kokemusten joukossa. 

Victorian putoukset ovat Unescon maailmanperintökohde. Paikalle päästyämme Joonas selitti meille lyhyesti putousten syntytavan. Kova basalttikivi on alunperin peittänyt alueen, mutta jostain syystä paikoitellen romahtanut vuosimiljardien kuluessa. Railojen kohdille on kulkeutunut aavikoiden hiekkaa ja muuta pehmeää kiviainesta. Kun vesistöt ovat alkaneet laskea alas vuorilta, on kevyempi hiekka murtunut veden tieltä ja vesi on syöksynyt alas rotkoihin. Vähitellen rotkot ovat syöpyneet yhä syvemmälle ja nykyisten Victorian putousten korkeimmat kohdat ovat liki 100 metriä syviä. Leveyttä putouksilla on noin 1700 m, eli ne ovat esimerkiksi huomattavasti syvemmät ja leveämmät kuin Niagaran putoukset. Leveämmät ovat vain Iguazun putoukset Argentiinassa, mutta ne taas ovat selvästi matalammat muin Victorian putoukset. Suurten vesien äärellä liikuimme.

Hajaannuimme Livingstonen patsaan jälkeen kiertämään putouksen reunaa kukin omaan tahtiimme. Alue on kansallispuistoa, missä kiertelee muutamia polkuja. Turistit tietenkin kulkivat putousjyrkänteiden vastarannalla kulkevaa polkua pitkin. Zimbabwessa on ollut pitkä kuiva kausi. Matkanjohtajamme Joonas kertoi, ettei ole koskaan nähnyt aluetta yhtä kuivana. Viidakot olivat lähinnä rutikuivia pusikoita, vain putousten lähistöllä oli rehevää ja vihreää. Putoukset olivat kuitenkin harvinaisen  vähävetisiä. Se oli omasta mielestäni meille etu: putousten muoto näkyi hyvin eikä putouksista nouseva sumu peittänyt näkyvyyttä. Sadekauden jälkeen keväällä putouksen vesimäärä on huomattavasti suurempi kuin nyt kuivan kauden lopussa. Silloin ilmaan nouseva sumu kohoaa 400 metrin korkeuteen ja yltää Victorian Falls hotellille saakka. Kun sumu myös sataa jossain vaiheessa alas, on putouksilla liikkuminen sadekaudella vetistä puuhaa. Pienelle alueelle vettä satoi nytkin, mutta sadevaatteita emme tarvinneet. Toisaalta luonto kiittää tästäkin vesimäärästä, kun kasvillisuus oli sateisella alueella hienon vihreää.

Ensimmäinen ja runsasvetisin Victorian putouksista on Paholaisen putous. Muita ovat Pääputous (nyt pääosin kuivana), Hevosenkenkäputous, Sateenkaariputous, Nojatuoliputous ja Itäinen putous. Englannin kielessä laitimmaiset putoukset ovat cataract -nimellä kulkevia, keskellä olevat ovat Fallseja. Polun varrelta kulki pieniä pistopolkuja jyrkänteen reunalle, missä ihmiset saivat ihastella ja valokuvata putouksia. Jyrkänteen reunalla kasvoi tiiviitä piikkipuskia, mitkä estivät ihmisten siirtymisen liian lähelle rotkoja. Viimeinen näköalapaikka on nimeltään Danger point, vaaran paikka. Siinä ei sitten ollutkaan puskia vaan sileiksi kuluneita basalttikiviä. Laajat kivet näyttivät turvallisilta, mutta vieressämme ollut toisen ryhmän opas kertoi, että laitimmaiset kivet saattavat romahtaa eikä niille ollut turvallista mennä. Miettikääpä, millaisia sileät basalttikivet olisivat sadekaudella. Oli kyllä nimensä veroinen kohta! 

Mielenkiintoinen ja uhkarohkea porukka liikkui vastakkaisella puolella jyrkännettä, keskellä putousta. Matkanjohtajamme oli jo selittänyt meille, että sieltä löytyy tasainen, tuolimainen syvänne, mihin vähän veden aikaan on mahdollista mennä istuskelemaan ja uimaan. Se sijaitsee Sambian puolella, joten meille se olisi ollut vähän kallis reissu: viisumit molempiin suuntiin ja uinnin hinta siihen päälle. Ei tuo uinti olisi ihan turvallistakaan, sillä pienellä lipsahduksella olisi päässyt 100 metriä putousta alaspäin. Joonas kertoikin nähneensä videon, missä ihminen putosi sieltä alas. Vaaramomentista huolimatta tai ehkä juuri siksi siellä näkyi porukka uimassa. 

Putouksen jälkeen kulki pieni polku vielä pidemmälle, näköalatasanteelle, mistä näki Victoria Falls sillan. Se on alunperin rakennettu 1800-luvulla rautatiesillaksi, kun britit suunnittelivat junarataa Kapkaupungista Kairoon. Silta on komea maamerkki, joka näkyy kauniisti myös hotellimme puutarhasta. 

Putousretken jälkeen palasimme hotellille. Moni ryhmämme jäsenistä jäi lepäämään hotellille, me puolestamme varasimme itsellemme helikopterilennon putousten ylle. Lento tuntui olevan kovasti turistien suosiossa. Moni suomalainen näytti kuitenkin  pelkäävän helikopterikyytiä eivätkä kovin siitä innostuneet, vaikka Joonas kehui lentoa kovasti. Suomalaisten taannoinen pienkoneturma alueella lienee ollut mielessä. Helikopterit kyllä pörräsivät ilmassa kaiken aikaa putoamatta, joten luotimme siihen, etteivät ne meidänkään kohdalla alas tule. 

Helikopterifirman taksi haki meidät hotellilta, kenttä sijaitsi noin 10 minuutin ajomatkan päässä kaupungista. Samaan kopteriin saimme seuraksemme australialaisen pariskunnan. Meidät aseteltiin istumaan painon mukaisesti tasapainoon koneeseen, laitettiin turvavyöt kiinni ja kuulokkeet korville ja sitten noustiin! Lentäjämme Lesley kiersi kaksi kierrosta Victorian putousten ympäri molempiin suuntiin, joten näimme kaikki parhaat maisemat tasapuolisesti. Sain kyllä hieman muita paremman paikan, pääsin etuistuimelle. Vieressä oli pieni ikkunaluukku auki ja kenkien alla oli myös pleksilasi. Sain otettua kuvia ehkä monipuolisemmin kuin muut lentokaverini. Kuulokkeista kuului opastus, jossa kerrottiin putouksista ja niiden länsimaisesta historiasta, Sambesista ja sen saarista. Maisemat olivat niin huikeat, että monin paikoin en malttanut selostuksia kuunnella, katselin vain. Lento kesti noin 12 minuuttia, kulku oli tasaista ja pehmeästi kaartelevaa. Missään vaiheessa ei tullut mieleen mitään pelottavaa. Lento oli ohi nopeasti, mutta silti totesimme, että koko kokemus oli kyllä hintansa arvoinen. Melkein sanoisin, että tämä maisemakierros oli yksi elämäni parhaista matkakokemuksista! 

Hotellilla meillä oli vajaa tunti aikaa levähdellä, tapansa mukaan paappa otti tirsat ja joi kahvia. Sitten olikin taas aika lähteä ryhmän yhteiselle retkelle, jokiristeilylle Sambesi-joella. Menimme hyvissä ajoin, sillä matkanjohtajamme halusi saada meille yläkannen paikat. Siellä odotellessamme hän kertoi matkaamme liittyviä asioita. Kokenut matkanjohtaja osaa varautua asioihin. Päätös oli hyvä myös siksi, että paatin alakertaan tuli remuavia nuorisoryhmiä, jotka pitivät ihan helvetillistä meteliä! Laivassa oli täysin vapaa alkoholitarjoilu, ja kyllä sitä tavaraa porukkaan upposikin.  Jokimaisema oli kaunista ja näimme matkan varrella virtahepoja, vesiantilooppeja, lintuja ja pari krokotiilia. Illan kruunasi upea auringonlasku  Sambesi-joen  rantaviidakon taakse. Tämäkin osuus matkasta oli hyvinkin kokemisen arvoinen.

Olemme nähneet Sambesia ja Victorian putouksia monelta kantilta. Ymmärrätte varmaan, että kuvia  tulee ihan hillittömän paljon. Laitan tämän tekstin yhteyteen vain muutaman kuvan ja sitten uutena erillisenä postauksena pelkästään päivän kuvia vähän isomman pläjäyksen.