Afrikassa taivas on suurempi kuin missään muualla

Afrikassa taivas on suurempi kuin missään muualla

Ensimmäisenä juna-aamunamme heräsimme klo 5, siirryimme sujuvasti buffet-aamiaiselle ja sen jälkeen ulos junasta  safarille Hvangen kansallispuistoon. Riittävä määrä jeeppejä odotti junan matkustajia ja niin lähdettiin liikkeelle. Jokainen jeeppi kulki omaa reittiään ja näki matkallaan, mitä kohdalle osui. Meille kävi aikamoinen tuuri, sillä ensimmäisenä reitillemme osui pieni leijonalauma, kaksi naarasta ja yksi uros, jotka kävelivät tien vierustalla ja ylittivät tien aika lailla jeeppimme edestä. Odotimme hiiren hiljaa ja saimme eläimistä upeita kuvia. Harvinaisuus löytyi etenkin siitä, että leijonat olivat liikkeellä, yleensä ne vain makoilevat puiden alla - nehän nukkuvat suurimman osan vuorokaudestaan. 

Matkan jatkuessa näimme pienen seepralauman, lukuisia lintuja, mm. haukkoja, eri lajeja korppokotkia, savannisininärhiä (ihanan värisiä lintuja), metallin värisiä kottaraisia, västäräkkejä, kyyhkysiä ja helmikanoja. Monet linnuista olivat sellaisia, ettei niiden suomalaisia nimiä saisi millään selville. Nimet ovat olemassa, mutta tunnistaminen on maallikolle vaikeaa. Matkanjohtajamme Joonas tunsi lintuja hyvin, mutta ei kaikkia kuitenkaan. Erikoisin lintumme, jota kuulemma näkee harvoin, oli sihteeri. Se on vaalean harmaa, ison haikaran kokoinen, maassa juokseva lintu, jonka siiven kärjet ja töyhtö ovat mustia.  Näimme menomatkalla kaksi lintua metsässä juoksemassa ja paluumatkalla vielä samat uudestaan. 

Ensimmäisen seepralauman jälkeen näimme kaukana metsän reunassa muutaman norsun, mutta niiden lähietäisyydelle emme päässeet. Sen sijaan matkan jatkuessa alkoi tapahtua: eteemme osui valtava puhvelilauma. Autonkuljettajamme arvioi, että niitä oli yli 500! Olihan se aikamoinen näky, vaikka ne olemukseltaan muistuttivat aika lailla meidän kotoisia lehmiämme. Heti puhvelilauman jälkeen kohdallemme osui isohko lauma gnu-antilooppeja, joiden seurassa käveli myös useita seeproja. Nämä eläimet viihtyvät kuulemma hyvin samoissa laumoissa, sillä ne eivät syö ihan samoja ruoholajeja, ruokaa riittää molemmille. 

Paluumatkalla näimme pienen, siron puna-antiloopin,  joka on Afrikan pienin antilooppi, ja hyvin arka. Lähelle se ei päästänyt, mutta kuvan sain kuitenkin. Heti, jos jeepistämme  kuului pienikin risahdus, eläin pinkaisi pakoon. Paluumatkalla näimme myös useita eri aikoina kuolleita norsuja. Kuivuus on verottanut norsujen ravintokasvillisuutta kansallispuiston alueella ja toisaalta norsuja alkaa olla kansallispuistossa jo liikaakin. Ikävästi ne sitten nääntyvät ja jäävät alueelle raatoina makaamaan, kunnes raadonsyöjät saavat ne puhdistettua. Kansallispuiston alueella kuivuuteen on yritetty tuoda lievitystä porakaivoja tekemällä. Niistä pumpataan vesi maan pinnalle lampiin, joista eläimet käyvät juomassa vettä. Pumput toimivat aurinkopaneeleilla ja systeemi vaikuttaa tosi hyvältä. Kasvillisuuden kastelemiseen siitä ei kuitenkaan ole, vettä kaivattaisiin jo kovasti taivaalta. Meidän aikanamme puistossa ei näkynyt juuri pilviäkään, mutta toivottavasti alkava sadekausi toisi vettä riittävästi.

Safariretkemme lopussa pysähdyimme vielä piknik-kahville, jonka junan henkilökunta oli meille loihtinut ja tuonut erikoiselle leirialueelle. Puuhun oli rakennettu iso maja, missä oli sänky kahdelle hengelle, suihku, WC ja keittiötila. Tätä korkeuksissa olevaa majaa saisi vuokrata ja yöpyä keskellä savannia, villieläimet ympärillään. Tälle alueelle, tosin pihapiiriin, meidän tarjollemme oli tuotu teetä, kahvia ja monenmoisia muita virvokkeita. Rovos Railin palvelu pelasi taas erinomaisesti.

Savannilla liikkuessaan näkee kauas, taivas kaartuu korkealle joka puolella. Matkanjohtajamme lausuikin otsikon lauseen: Afrikassa taivas on suurempi kuin missään muualla. Siltä maailmamme tosiaan tuntui täällä avaran taivaan alla. Retkemme aikana oli ollut paljon nähtävää ja olimme kaikki hyvin tyytyväisiä. Toiset suomalaiset olivat nähneet myös kirahveja, mutta meille sitä ei ollut osunut kohdalle. Tämä puute korjautui sitten piknikin jälkeen, kun huomasimme vielä yhden kirahvin parin sadan metrin päässä. Kuljettajamme palveli taas meitä erinomaisesti ja kurvasi kirahvin lähistölle, kuvausetäisyydelle. 

Loppupäivä luontoretken jälkeen kuluikin sitten pelkästään junassa: syödään, luetaan, katsellaan maisemia ja tapetaan aikaa. Tällaista on ehkä ollut yläluokan joutilaisuus 100 vuotta sitten. Meillä tätä kestää 3 päivää ja yötä. Huomenna näkee, jääkö tästä ajasta mitään merkittävää kirjattavaksi.