Etelädevonilaisen Dart-joen rannat olivat torstain retkikohteenamme. Aloitimme Sharphamin viinitilalta. Tilan vanha päärakennus on rakennettu jo 1700-luvulla ja ollut asuttuna vuoteen 2003 saakka. Tilan viimeinen asukas on perustanut alueelle viinitilan, johon kävimme tutustumassa. Tuottajat ovat voittaneet viineillään useita palkintoja.
Koillis- ja Etelä-Englannin alue on hyötynyt ilmastonmuutoksesta. Nykyisin alueen ilmasto on samanlainen kuin Champagnen alueella Ranskassa noin 50 vuotta sitten. Kalkkikivivyöhyke, joka alkaa Ranskasta, ulottuu Englannin kanaalin ali Englannin mantereen puolelle saakka juuri tänne etelään. Kun ilmasto ja maaperä ovat Koillis-Englannissa ja Ranskassa keskenään samanlaisia, on ymmärrettävää, että kuohuviinin valmistus on tullut täällä mieleen. Dart-joen laakso on maaperältään enemmän savista kuin maaperä Ranskassa, mutta savikerroksen alla sijaitseva vanha tuliperäinen kiviaines tarjoaa viinin viljelyn vaatiman riittävän kuivan pohjamaan. Näin kertoi meille Sharphamin tilan viinoppaamme Briney.
Tilan viinitarhat sijaitsevat Dart-joen eteläisillä rinteillä, jolloin ne saavat Englannin pilvisistä kesistä kaiken mahdollisen auringon ja lämmön. Joki risteilee sopivasti alueella, joten eteläisiä rinteitä on muuallakin kuin vain talon välittömässä läheisyydessä. Tila tuottaa kuohuviiniä mm. Pinot Noir - rypäleistä. Valkoista kuohuviiniä näistä tummista rypäleistä saadaan poistamalla kuoret heti mehun puristamisen jälkeen. Kuohuviini oli erittäin kuivaa, samoin valkoviini, jota tila tuottaa useampia lajeja. Tunnetuin tilan valkoviineistä valmistetaan Madeleine Angevine - rypälelajikkeesta, joka on lajikkeista parhaiten Englannissa kasvava. Punaista viiniä valmistetaan mm. Pinot Noir -rypäleistä.
Viinimaistelu tapahtui viiniköynnösten kupeessa luonnon helmassa. Maisemat jokilaaksossa olivat upeat ja antoivat oman viehätyksensä maisteluun. Tilalla tuotetaan myös juustoja, joita saimme maistaa viinikaupan viereisessä ravintolatilassa. Nekin olivat maukkaita ja varmaankin kuivien viinien kanssa syötäväksi sopivia. Tilalta olisi saanut ostaa näitä tuotteita, mutta en kokenut painavia paketteja kantamisen arvoisiksi.
Viinitilalta matkamme jatkui bussilla Paingtoniin, missä nousimme höyryjunaan ja matkustimme puolen tunnin matkan Kingswearin asemalle viehättävien joenrantamaisemien ja pikkukylien läpi. Jo itse höyryjunamatka oli mukava kokemus putputuksineen ja höyrypilvineen. Juna oli 1950-luvulla rakennettu ja muuton aika lailla vanhassa kuosissaan, mutta penkit oli uusittu. Kingswearin asema sijaitsi Dart-joen suistossa, mutta päivän seuraava vierailukohteemme Dartmouthin kaupunki oli joen toisella rannalla. Sinne matkasimme pienellä jokilautalla, matka kesti noin 10 minuuttia.
Dartmouth oli kaupunkina todella erilainen kuin yksitoikkoisen harmaat kivitalot, sillä talot olivat viehättävän monivärisiä. Joelta katsottuna kaupunki oli tosi viehättävä, mutta niin oli Kingswearin puolikin, kun senkin näki joelta päin. Kävimme Dartmouthissa syömässä hienossa ravintolassa, mutta tyydyimme pelkkään sienikeittoon. Hetken aikaa ehdimme kävellä myös kaupungin katuja ja ostinpa yhden tunikankin. Muilta osin shoppailu on jäänyt tällä reissulla tosi vähiin, kun matkaohjelmamme on niin tiivis. Dartmouthissa viivyimme noin 2 tuntia ja sen jälkeen siirryimme seuraavaan kohteeseen jokilaivalla.
Matkasimme Dartmouthista noin 1,5 tuntia Dart -jokea ylöspäin. Maisemat jokirannoilla olivat kauniin kumpulevia. Rannoilla kasvoi lehteviä puita ja ylempänä kohosivat peltoalueet. Pari pienempää kylää näkyi matkan varrella ja olisi siellä ollut Agatha Christien vanha kesäasuntokin. Meiltä suomalaisilta se vain meni huomaamatta ohi, laivan kuulutukset olivat sen verran tuuleen haihtuvia. Laiva vei meidät Totnesin kaupunkiin, mikä oli sikäli erikoinen moniin näkemiimme kaupunkeihin verrattuna, että sen rannalla oli huomattavan paljon täysin uusia ja arkkitehtuuriltaan viehättävän moderneja taloja. Vähän huonosti sain niitä valitettavasti laivasta kuvattua, kun olimme jo pakkautumassa laivan uloskäyntiä kohti.
Bussimme odotti meitä Totnesissa. Kuskimme Danny oli kulkenut tänne suoraan Paingtonista ja kuljetti nyt meidät takaisin hotelliimme Torquayhin. Kokonaisuudessaan päivä oli erittäin onnistunut vaihtelevuudessaan ja illan päivällinenkin oli onnistunut. Söimme tomaattikeittoa, sienirisottoa ja juustokakkua. Edelleenkin englantilainen ruoka on hämmästyttänyt, etenkin kun Skotlannissa kuukausi sitten saimme kokea enemmän tai vähemmän omituisia paikallisia herkkuja. Täällä paikallinen herkkumme on ollut Cream Tea, eikä siinä ole tosiaankaan ollut moittimista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti