Länttä kohti
Kolmannen matkapäivämme aamu alkoi lyhyellä kävelyllä Waterfordin vanhaan kaupunkiin matkanjohtajamme Annelin johdattamana.
Kuljimme kaupungin pääkatua ja kauppakeskuksen poikki viikinkiaikaiseen kaupunginosaan, Viikinkikolmioon, missä sijaitsee mm. katedraali, piispantalo, yhdestä valtavasta puusta (douglaskuusesta) tehty viikinkimiekkaa esittävä taideteos, ja muinaisen mallin mukaan tehty viikinkivene. Kiipesimme myös Reginaldin torniin, missä näimme videon kaupungin ja etenkin tämän Viikinkikolmion historiasta.
Jo vuonna 902 Viikingit olivat yrittäneet rantautua Irlantiin, mutta paikalliset keltit saivat torjuttua heidät. Viikingit tulivat uudelleen ja onnistuivat valtaamaan alueen, johon perustivat kaupungin vuonna 914 Suir-joen ja sen sivuhaaran risteykseen. Viikingit myös antoivat nimen kaupungille: Vedrarfjordf, mikä on muinaisnorjaa ja tarkoittaa talvisatamaa. Tästä muodostui aikaa myöten nimi Waterford. Se on Irlannin kaupungeista ainoa, jolla on viikingeiltä peräisin oleva nimi. Paikalle rakennettiin aluksi pieni puinen puolustustorni, joka myöhemmin korvattiin suuremmalla, kivisellä. Tästä muodostui Reginald-torni. Sen ympärille alkoi rakentua kaupunki. Waterford on nykyisin Irlannin 5. suurin kaupunki.
Watrfordista matkamme jatkui edelleen kohti länttä. Pysähdyimme Caherin kaupunkiin, missä nautimme ensiksi lounaan ja sen jälkeen pääsimme tutustumaan 1200-luvulla rakennettuun Caherin linnaan, missä paikallisopas esitteli meille linnan historiaa ja toimintoja. Linna on rakennettu puolustautumista varten ja siksi monet rakenteet ovat ampuma-aukkoja tai tarkoitettu kuuman veden, rasvan tai hiekan kaatamiseen sisääntunkeutujan niskaan. Näistä kuuma hiekka oli erityisen vahingollista, koska se tunkeutui haarniskan raoista iholle ja poltti ihoon haavoja, jotka tulehtuivat. Jos hyökkääjä ei kuollut heti, hän kuoli myöhemmin märkiviin haavoihinsa.
Linnan tornit ovat toimineet vartiotorneina, mutta alemmissa kerroksissa asuttiin. Linnasta löytyi oma lähde, joka tuotti puhdasta vettä. Yhteen torniin oli rakennettu näyttely, missä oli pienoismalli linnan alueesta ja esiteltiin linnan historia kuvin ja kirjoituksin. Kiipeilimme opastuksen jälkeen torneissa ja ihailimme maisemia sen, mitä ikkunoiden läpi saattoi nähdä. Porrastreeniä tuli kiitettävästi tälle päivälle.
Caherin jälkeen matka jatkui edelleen lännen suuntaan, merta kohti. Matkanjohtajamme kertoi, että tämä osuus matkasta on aina erilainen, koska jokainen kuljettaja keksii ihan oman reittinsä. Meilläkin tie oli välillä niin kapeaa, että vastaantulevien autojen piti väistää pientareelle. Tuumasimme paapan kanssa , että kuljettaja ottaa navigaattorista jonkin suunnan katsomatta lainkaan pääteitä ja nopeita reittejä. Niin sitten ajelimme kinttupoluista seuraavia teitä pitkin, varmaankin suoraan, mutta hitaasti. Kuskimme, kroatialaisssyntyinen Matko on sinänsä kyllä taitava ja selvitti nämäkin pikkutiet tyylikkäästi. Saimme nauttia irlantilaisesta maalaismaisemasta oikein koko rahan edestä.
Yleisenä kommenttina maaseudun pikkukaupungeista, joiden läpi ajelimme, on siisteys. Talot - täällä pääosin kivitaloja - ja muut rakennukset ovat kauniita ja hyvässä maalissa, pihat hyvin hoidettuja hienoine puutarhoineen ja upeine pensasaitoineen. Siisteys Suomen kyliin ja kaupunkeihin verrattuna on silmiin pistävä, kaduille ei loju roskia eikä rojua. En muista, että olisin missään muussa maassa nähnyt vastaavaa - Ruotsin maaseutu pääsee ehkä lähelle. Maaseudun maisemat ovat kumpuilevissa maastoissa todella viehättäviä. Pikkuteillä pysyminen toi maisemat esille paremmin kuin pääteitä ajellessa, sillä teiden reunoilla kasvaa tiheä puusto tai pensaikko, mikä estää tehokkaasti näkyvyyden. Oli niitä pikkuteilläkin, mutta vähemmän kuin pääteillä.
Lähes kolmen tunnin ajon jälkeen päädyimme rannikolle, Ballyheigue - nimiseen kylään. Pikkukylässä oli komea hotelli kylänraitin varrella ja sinne asetuimme kahdeksi yöksi. Illallisen jälkeen kävimme pienellä kävelyllä meren ääressä. Kaunishan meri on aina, mutta harmaassa säässä harmaa ja kovasti kohiseva, vaikka olikin laskuveden aika. Harmi vain, että hotelli on rakennettu kadun eikä rannan suuntaiseksi, niin emme saaneet kaunista merinäköalaa huoneestamme. Illalla ja yöllä avonaisesta ikkunasta kuului meren kohina ja lehmien mölinä, välillä häiriöksi asti. Olimme tosiaankin tulleet maalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti