Taas Amazonas!
Papallactasta lähdimme Andien reunaa myöten kaakkoon, kohti Amazonin viidakkoa. Albatros oli varannut meille kuitenkin jo alkumatkaan upean pysähdyspaikan: kolibrit!
Ecuadorissa elää kymmeniä kolibrilajeja ja joitakin niitä näkee myös luonnossa. Yleensä ne silloin lentelevät niin kaukana, että niitä on mahdoton saada kuviin. Pysähdyspaikkamme oli kolibripuisto, minne oli rakennettu katselijoille katettuja terasseja ja niiden ulkopuolelle kolibrien ruokinta-automaatteja. Näissä oli sokerilientä ja pönttöjen alaosissa pienet aukot (jotkut kukalla koristettuja), joista kolibrit kävivät imemässä ravintoa. Näistä ruokinta-automaatista ne sai hyvin kuviin eivätkä linnut tuntuneet pelkäävän ihmisiä ollenkaan. Kolibrien seuraamiseen olisi saanut kulumaan aikaa vaikka kuinka paljon. Vaikka linnut ja hyönteiset pitivät ääntä ja autoliikennettäkin oli lähistöllä, oli pienten lintujen puuhailun katseleminen suorastaan meditatiivista, kaikki muu unohtui.
Kolibreja upeampia lintuja saa etsiä! Ne ovat vikkeliä, sulavaliikkeisiä ja upean väristä. Pysähdyspaikkamme ympärillä olisi saattanut olla noin kymmentä eri lajia - minä onnistuin kuvaamaan reilut 5 lajia. Valokuvia kaikissa en saanut, mutta videot onnistuivat paremmin. Yritän saada niitä jotenkin liitettyä tähän juttuuni. Nimistöä ette minulta saa, vaikka näille kaikille suomalaiset nimet kuulemma ovatkin olemassa.
Matkallamme kohti Amazonin sivujokea Napoa ja varsinaista kohdettamme, Napon sivujokea Arajunoa, pysähdyimme ruokailemaan Baezassa. Siellä oli käytössä ravintolan wifi, ja osoittautui, että sen jälkeen olisimmekin muun maailman ja internetin tavoittamattomissa seuraavat 2 vuorokautta. Nämä päivitykseni ovat nyt jääneet julkaisua vaille valmiiksi! Luultavasti saatte nämä luettavaksemme vasta siinä vaiheessa, kun pääsemme yhdeksi vuorokaudeksi Quitoon.
Torstaipäivän matkamme aikana satoi välillä sangen rankasti. Andien rinteillä se merkitsee maanvyörymien riskiä ja teiden romahtamista. Välillä tie oli melkein kyntöpeltoa, niin täynnä kuoppia oli asfaltti. Yhdestä jyrkänteestä oli reuna romahtanut ja kaide mutkalla alaspäin: siitä oli syöksynyt auto rotkoon. Toisen jyrkänteen kohdalla tiestä oli romahtanut laaja alue rotkoon ja ylhäältä iso kasa kiviä tielle. Melkoisen kapoinen oli se väylä, mistä kuljettajamme Carlos ohjasi bussimme läpi. Muutama kiljahdus kuului auton takapenkiltä, sillä pudotusta alas olisi ollut useita kymmeniä metrejä!
Parin teknisen pysähdyksen lisäksi pysähdyimme vielä hetkeksi Tenan kaupunkiin: ihmisillä oli tarve päästä kauppaan. Se on alueen pääkaupunki, asukkaitakin reilut 40 000. Se ei ole mikään turistikaupunki vaan tavallisten ecuadorilaisten tavallinen kaupunki. Talot olivat paikalliseen tapaan kivitaloja, keskustassa oli paljon kauppoja, ravintoloita ja palveluita joka lähtöön, mutta ainuttakaan kahvilaa ei ainakaan ydinkeskustan alueelta löytynyt! Konditorioita löysimme useitakin, asiakastiloissa tuolit ja pöydät, mutta kahvia ei ollut saatavilla! Ei tätä suomalainen ymmärrä.
Matkasimme Tenasta Napon ja Arajunon rantojen suuntaisesti vielä puolisen tuntia. Sen jälkeen tavaramme nostettiin kapeisiin jokiveneisiin ja kiipesimme paatteihin itsekin. Samanlaisilla veneillä olimme matkustaneet Amazonin sivujokea pitkin myös edellisenä vuonna Perussa. Nyt matkaa lodge-asuntoihin vei vain kymmenisen minuuttia.
Itamandin lodge-alue on yhden perheen omistama yksityinen suojelualue, missä sijaitsee noin 20 lodge-tyyppistä majoitustilaa, uima-allas, ruokailutila ja baari. Huoneet olivat tukevammin rakennettuja kuin Perussa, sillä huoneissa oli kiinteät seinät ja lattiat, mutta osa seinistä oli pelkästään verkkorakenteisia. Torakoita eikä muitakaan ötököitä päässyt sisälle. Kaikki ympäröivän luonnon äänet kuuluivat sisälle. Trooppisen sademetsän äänimaailma on todella runsas - sen tiesimme vanhastaan. Lodge-rakennukset sijaitsevat kaikki vielä jokirannassa, joten joen virtaus toi vielä oman lisänsä äänimaailmaan.
Pääsimme majoittumaan illalla viiden jälkeen ja tunnin päästä olimme jo ensimmäisellä metsäretkellä. Tämä oli meille tuttua jo Perusta, joten retki ei tuonut oikeastaan yhtään uusia kokemuksia. Polku, jota pitkin kuljimme, oli paikoitellen hyvin vetistä ja liukasta savea, kiipeilyä ylös ja alas. Suurin jännitysmomentti oli se, miten selvitä reitistä kaatumatta. Eläimistö oli täällä selvästi niukempaa kuin Perun viidakossa, esimerkiksi apinoita ei näkynyt yhtään, vaikka niitä jokunen täällä asuukin. Luonto on kuitenkin ihanan vihreää ja rehevää.
Ensimmäinen päivämme Ecuadorin alueen viidakossa ei tuonut jättiyllätyksiä. Kuten Perussakin, nukuimme yömme luonnon ääniä kuunnellen todella loistavasti. Edelleenkin hämmäystelen sitä, miten se on mahdollista tällaisessa jatkuvassa sirityksessä ja vihellyksessä ja vielä kuumuudessa! Yöllä lämpötila laski noin 23 asteeseen, mutta päivällä olemmekin sitten taas 30 asteessa! Tätä on trooppinen sademetsä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti