Otavalo, turistikaupunki
Toisena matkapäivänämme tutustuimme Otavalon ympäristön nähtävyyksiin. Niissä sai hyvinkin kulumaan kokonaisen päivän. Mukana matkassa oli tietysti matkanjohtajamme Pekka ja paikallisopas Leonardo. Leo osasi hyvin englantia, joten hänen kanssaan kanssaan saattoi keskustella monenlaisista asioista.
Otavalo tuntuu olevan merkittävä turistikaupunki Ecuadorissa. Maineen takana ovat ennen kaikkea paikalliset käsityöläiset. Perinteiset käsityömenetelmät opetetaan lapsille jo 5-vuotiaasta alkaen, perinnekäsitöiden tekeminen kuuluu koulujen opetusohjelmiin sekä tytöille että pojille.
Ensimmäinen pysähdyskohteemme oli paikallinen soitinpaja, missä valmistettiin panhuiluja, okarinoja, sadeputkia (soittimia, joiden sisälle laitetaan lampaan kynsiä, ääni muistuttaa sateen ropinaa) ja jotakin kitaran näköisiäkin. Saimme demonstraation panhuilun teosta. Siihen käytetään paikallista vahvavartista ruokoa, joka leikataan määrämittoihin (= huilun viritys) ja sidotaan narulla tasaiseksi pillistöksi. Valtaosin nämäkin perinnesoittimet valmistetaan nykyisin teollisesti, mutta muutama vanha kösityöläinen pitää taitoa yllä. Käyntimme lopuksi saimme kuulla isäntämme soittavan huilua ja kitaraa. Pari okariinoa tuli ostettua mukaan.
Toinen päiväkohteemme oli Peguchen käsityöläisateljee. Paikka ylläpitää mainetta perinteisten käsitöiden tekijänä villan karstauksesta, sekoittamisesta (villaa ja alpakkaa sekoitetaan keskenään, parhaimmillaan 50:50), kehräämisestä ja värjäämisestä perinteiseen kutomiseen saakka. Värjäämiseen käsityöläiset köyttävät luonnonkasveja, joilla saadaankin raikkaita ja kirkkaita värejä. Kankaat kudottiin suomalaisittain hyvin tutuilla kangaspuilla tai pienillä kapuloista koostuvilla versioilla. Meille esiintyvät kutojat olivat kaikki miehiä, naiset kävivät paikalla esittelemässä asujaan. Kun myynnissä olevat tuotteet olivat pääosin paksua villaa ja vaikuttivat hieman karheilta, ei ostaminen meitä tällä kertaa kiinnostanut.
Cuicochan laguunijärvi oli seuraava retkikohteemme. Se sijaitsi noin puolen tunnin ajomatkan päässä Otavalon kaupungista. Järvi on syntynyt arviolta 40 000 vuotta sitten vanhan tulivuoren sivukanavien romahdettua. Järven keskelle on kuitenkin purkautunut romahduksen jälkeen uutta laavaa, joka on jähmettynyt kahdeksi saareksi. Andit sijaitsevat kahden mannerlaatan törmäyskohdassa, johon luontaisesti muodostuu paljon tulivuoria. Tulivuoria lienee Ecuadorin alueella yli 30 ja noin kuusi niistä on edelleenkin myös aktiivisia. Kiipesimme Cuicochan kraaterijärven reunalle, nousua oli joitakin kymmeniä metrejä. Matka vei kuitenkin aikaa reilusti, sillä yli 3 kilometrin korkeudessa, ohuessa ilmanalassa koko porukka läähätti kuuluvasti. Kipuamisen aikana piti pysähtyä toistuvasti hengittämään. Perille kuitenkin pääsimme, kiipesimme paapan ja muutaman muun ryhmäläisen kanssa vielä ensimmäiseltä tasanteelta eteenkin päin. Maisemat olivat komeat, mutta hieman utuiset. Sääennuste oli luvannut sadetta, ja siksi olimme lähteneet kiipeämään jo aamupäivästä. Sadetta ei saatu, mutta pilvet roikkuivat kuitenkin melko matalalla.
Kraaterijärveltä jatkoimme matkaa läheiseen Cotacachin kaupunkiin. Kaupunki on kuuluisa runsaasta nahkatuotteiden valmistuksestaan ja myynnistään. Koko pääkatu näytti olevan täynnä lähinnä erilaisia nahkatuotteita myyviä liikkeitä. Selityksenä asialle on oppaamme mukaan se, että alueella on paljon karjaa, joka jalostetaan ja käsitellään alueella. Sinne on myös keskittynyt paljon käsityöläisiä, jotka osavat käsitellä nahkaa ja valmistaa siitä tuotteita. Ryhmällemme oli varattu jonkin verran aikaa näihin nahkakauppoihin tutustumiseen, mutta emme tälläkään kertaa innostuneet ostamaan. Me kävimme kaupungissa lounaalla. Ruokalista oli aika tavallinen, mutta koko porukalle tilattiin syötäväksi yksi marsu, jota halukkaat saivat maistella. Me olimme maistaneet marsua jo edellisenä talvena Cuscossa, joten jätimme väliin.
Cotacachin kaupunki oli rakennuksistaan melko mitätön, ei edes komeaa kirkkoa tullut vastaan. Sama tuntuma jäi myös Otavalon kaupungista, vaikka siellä on nähtävyyksiä kohtalaisen runsaasti. Järviä olisi ollut muitakin kuin meille esitelty Cuicocha, olisi ollut vuoristoja ja jopa kondorikotkien hoitopuisto. Tärkein nähtävyys Otavalossa on kuitenkin ehdottomasti käsityömarkkinat, Poncho-aukiona tunnetulla alueella. Siellä oli myynnissä paikallisten käsityöläisten tuotteita ja varmasti myös teollisesti valmistettuja versioita, jotka lienevät paljon edullisempia tuottaa. Värikylläisiä kasseja, huiveja, huopia, kankaita ja kaikkea mahdollisia niistä valmistettuja tuotteita oli myynnissä koko aukion alueella. Kiertelimme ja katselimme, mutta nyt myös ostimme. Mukaan tarttui pari suurta päiväpeittoa, tyynynpäällistä ja meikkipussukoita. Hinta ei päätä huimannut, kun tuotteet kuitenkin olivat ohutta villaa. Ohuet ja kevyet tavarat tuntuivat sellaisilta, että ne jaksaisi kantaa kotiinkin.
Hostel Hacienda Pinsaqui on majapaikkamme Otalavossa oleskelun ajan. Paikka itsessään on jo aikamoinen nähtävyys historioineen ja puistoineen. Talo on alunperin rakennettu 1600-luvun lopulla. Sen ovat rakentaneet espanjalaiset maahan muuttaneet valloittajat, aateliset, jotka ovat ryhtyneet kasvattamaan siellä hevosia ja karjaa. Laajimmillaan tila on yltänyt ”vuorelta vuorelle” yli 8000 hehtaarin alueella. Tilan rakennukset ovat tuhoutuneet maanjäristyksessä 1800-luvulla, mutta ne on rakennettu uudelleen samalle paikalle, alkuperäisen kopiona. Tilan nykyinen koko on noin 17 hehtaaria (+100 hehtaaria jossakin toisaalla), sillä mm. Ecuadorissa 1960-luvulla toteutetussa maareformissa maita on jaettu ja annettu talonpojille viljeltäväksi. Ecuadorin valtiollisia tapahtumia on nähty Pinsaquin Haciendalla. Talossa on kirjoitettu rauhansopimus Kolumbian kanssa käydyn sodan jälkeen ja myös Simon Bolivar (merkittävä eteläamerikkalaisen vapaustaistelija 1800-luvulla) on majoittunut talossa.
Nykyiset omistajat ovat seitsemäs sukupolvi Haciendalla. Hevosten kasvatus on tilan omistajien pääelinkeino, mutta 1980-luvulla talo on muutettu hostelliksi. Hostellissa on majoitushuoneita, ravintoloita, baari ja jopa kirkkokin. Huoneet ovat kaikki omanlaisiaan ja keskenään hyvin erilaisia. Selkeästi alkuperäiset huoneet on vain otettu vieraiden käyttöön, sen kummemmin niitä muuttamatta. Meidän käytössämme on suuri makuuhuone, pitkä eteistila sohvineen ja sen perällä kylpyhuone. Useimmissa hostellin huoneissa on takka, jolla huonetta lämmitetään. Meidänkin huoneessamme takassa paloi tuli, kun saavuimme maanantaina. Yöt ovat näin korkealla vuoristossa kohtalaisen kylmiä ja lämpö oli tarpeen. Maininnan ansaitsee myös tilaa ympäröivä upea puutarha - tosin kukat rajoittuivat sinisarjoihin ja muutamaan pelargoniaan, muttai puita oli runsaasti ja puutarha kaikkineen tosi suuri. Kaikkineen Hacienda on ollut mielenkiintoinen kokemus.
Keskiviikkona matka jatkuu taas kohti uusia seikkailuja, joita tuliperäiset Andien vuoret voivat tarjota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti