Läähätystä, päänsärkyä ja uupumusta

Läähätystä, päänsärkyä ja uupumusta! 

Keskiviikkoaamuna meillä olisi ollut tarjolla mahdollisuus lähteä tutustumaan ruusufarmiin, missä paikalliset kasvattavat komeita ja suuria ruusuja Venäjälle vietäväksi. Alunperin omistajatkin olivat venäläisiä. Näitä laajoja kasvihuonealueita  olimme jo nähneet matkamme varrella. Olisivat ne varmasti olleet täynnä upeita ruusuja, mutta ryhmämme äänesti kuitenkin patikoinnin puolesta.

Otavalosta lähtiessämme kävimme piipahtamassa paikallisten korinpunojien talossa. Käynti oli sikäli erikoinen, että pääsimme katsomaan paikallisten tavallisten ihmisten elämää ja kotia. Korinpunojien kotitalo sijaitsi San Pablo -järven rannalla, tosin sen edullisemmalla puolella. Kadun varrella oli kohtalaisen monta uudehkoa taloa, useimmat vielä rakenteillakin. Niissä kuitenkin asuttiin. Talojen rakentaminen on paikalliseen tulotasoon hirvittävän kallista: 500 dollarin keskikuukausipalkalla rakennetaan 50-60 000 dollarin hintaisia taloja! Monet talot jäävät kesken yksinkertaisesti siksi, että rahat loppuvat. (Huom! Täällä virallinen rahayksikkö on US dollari)

Korinpunojien kivitalo kadun varrella oli kohtuullisen siistin näköinen. Kadulta käytiin sisälle talon ainoaan huoneeseen. Tässä pienessä huoneessa punottiin matot ja korit. Materiaalina niissä on paikallinen järviruoko. Mattoja käytetään talojen lattialla ja myös seinissä ja katoissa eristeenä. Ne ovat melko isoja, pari metriä kanttiinsa ja punoja saa niistä 5 dollaria kappaleelta. Torilla niitä myydään kolminkertaisella hinnalla. Joku vetää välistä. 

Talon takana oli terassimainen avoin tila, josta avautui maisema järvelle. Terassilta johtivat portaat alas: täällä talon asukkaat varsinaisesti asuivat! Oppaamme Leo kertoi, että asukkaat olivat joskus muinoin saaneet maapalan asuttavakseen. Paikalle mahtui talo ja alapuolella oli pieni pläntti maata viljeltäväksi. Kun perhe kasvoi, rakennettiin taloon vähän lisää huoneita ja pilkottiin pläntti pienemmäksi. Näin siitä oli lopulta muodostunut tiheään asuttu monen sukupolven asuinkompleksi. Länsimaisen asukkaan silmiin paikka vaikutti lähinnä slummilta, pihakin melkoista kuravelliä. Perhe olisi kuitenkin esitellyt meille ystävällisesti marsunsa, mutta edellisenä yönä koira (tai useampi) oli syönyt kaikki perheen 10 marsua. Menetys oli melkoinen, 10 dollaria/marsu. Summaa voi verrata vaikka paikalliseen keskipalkkaan. Vaikka emme viipyneet korintekijöiden majassa kuin pienen hetken, oli käynti kuitenkin hyvin avartava!  

Matka Otavalosta seuraavaan kohteeseemme, Papallactaan (paikan nimi suomeksi on Perunapelto) kulki pääosin samaa reittiä, mitä olimme tulleet lentokentältä. Nyt päivänvalossa reitistä näki paljon enemmän niitä komeitakin maisemia ja vihreyttä. Matkalla nousimme vuoristossa paikkaan, missä olimme yli 4 kilometrin korkeudessa. Maisemista siellä ei päässyt nauttimaan yhtään, kun paksu sumu, siis ne vuoria peittävät pilvet, estivät näkyvyyden kokonaan. Parin tunnin jälkeen olimme perillä Papallactassa. Siellä meitä odotti luonnonsuojelualue, jonne lähdimme vaeltamaan. 

Papallactan lähistöllä sijaitsee parikin luonnonsuojelualuetta, joista lähempänä Cayambe Coca. Vaellusreittimme sijaitsi tämän alueen reunamilla, me kuljimme siitä 2 kilometrin mittaisen pätkän, Sendero de la Islan osan. Alue sijaitsee 3300 metriä merenpinnan yläpuolella, joten pienikin kiipeäminen reitin alussa pisti meidät taas läähättämään. Korkeustautiin liittyvää päänsärkyä olin potenut Otavalossa ensimmäisenä yönä ja aamuna, mutta sain sen taltutettua grammalla parasetamolia. Eilinen päivä oli sujunut täysin kivuttomasti, vaikka kiipeämistä oli ollutkin paljon. Tämän päivän kiipeilyurakan aikana päänsärky alkoi palata. 

Vaellusreittimme vieressä kulki melkein koko matkan Papallacta -joki. Näillä korkeuksilla joki tuntui olevan melkein koko matkaltaan koskea ja sen kuohunta kuului lähistöllä koko vaelluksen ajan. Matkalla näimme paikallisia erikoisia kasveja, mm. suojellun puulajin, joka voi kasvaa jopa 1000-vuotiaaksi ja jonka nimi suomennettuna on ”kaksi nahkaa” siitä syystä, että puun kuori hilseilee runsaasti. Pasuunakukkia oli suuria ja komeita ja minun tärkeimpinä bongauskohteinani olivat paikalliset orkideat. Niitä löytyi kahta lajia, joista isompi muistutti jotain tiikeriorkideaa ja toinen oli aivan mitättömän pieni, noin 5 cm kooltaan. Näiden orkideoiden kohtaaminen korvasi minulle vaelluksen vaivat. 

Papallactan alueen tuliperäinen maa tuottaa kuumia lähteitä, joiden läheisyyteen on rakennettu kylpylä. Kuumien lähteiden vesiä ei johdeta suoraan lähteistä kylpylään vaan vesi kuljetetaan Papallacta-joen vettä lämmittämään ja kylpylän altaiden vesi lienee ymmärtääkseni puhdistettua ja lämmitettyä jokivettä. Lounaan ja majoittumisen jälkeen lähdimme altaille. Vesi höyrysi ilmaan, joka oli selvästi altaiden vettä kylmempää. Vedessä oli ihanan lämmintä, mutta ylös noustessa iski kylmyys. Viivyimme altailla puolisen tuntia ja palasimme huoneeseemme. Tässä kohtaa iski sitten väsy ja sen mukana päänsärky. Yli 3 kilometrin korkeudessa pienikin fyysinen aktiivisuus on aika raskasta. Meillä oli vuorossa sekä patikointia että kuuma kylpy. Ilta meni kyllä toipuessa ja levätessä.

Olimme majoittuneena kylpylähotellin bungaloweihin. Alueella oli rakennusten välissäkin pienehköjä altaita, missä olisi voinut vielä illan päätteeksi käydä kylpemässä. Kaikkialla oli hienoja kukkaistutuksia ja puita. Huoneetkin olivat siistit ja kivat, puusta rakennetut. Alueella voisi viihtyä pitempäänkin, jos vain kunto kestäisi niitä korkeuksia. Me olimme yhden yön, mutta kyllä kiitän matkan järjestäjää (taas Albatros) näin mielenkiintoisen kokemuksen järjestämisestä. 

Olemme olleet matkallamme sademetsässä, joka sijaitsee vuoristossa puurajan ja lumirajan välissä. Kasvillisuus siellä on pääosin pensaikkoa, mutta lämpimämmissä taskuissa on myös puustoa. Torstaina matkustimme jälleen, noin kolmen tunnin ajomatkan jälkeen päädyimme Amazonin viidakkoon. Siellä olimme vain noin 500 metrin korkeudella merenpinnasta, joten päänsärky, läähätys ja heikotus saivat hetkeksi väistyä - luojan kiitos!