sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Kansainvälinen Geneve

Kansainvälinen Geneve

Kelloja, pankkeja, kansainvälisiä organisaatioita, niistä on tehty Geneve.  Näiden toiminta tukeutuu sveitsiläiseen rationaalisuuteen, jolle löytyykin sitten selitys historiasta.

Kotiinlähtöpäivämme aamuksi ohjelmaamme oli varattu tutustuminen paikalliseen uskonpuhdistuksen muistomerkkiin. Se sijaitsi kauniissa puistossa vanhan kaupungin muurien lähettyvillä. Pohjoismaalaisille uskonpuhdistaja on merkinnyt Martti Lutheria, jonka nimi toki tässäkin muistomerkissä mainitaan, mutta uskonpuhdistus ei ole ollut sveitsiläisille luterilaisuutta. Heidän uskonpuhdistajansa on ollut Jean Calvin,  joka on aikoinaan vaikuttanut juuri Genevessä (vaikka olikin syntyjään ranskalainen). Calvinin ja seuraajiensa uskonpuhdistus on ollut huomattavasti askeettisempaa kuin Lutherilla ja siksipä  Calvin on aikoinaan karsinut uskonnosta ja elämästäkin kaiken turhan. Tällainen askeettinen rationaalisuus vaikuttaa sveitsiläiseen yhteiskuntaan edelleenkin (kertoi oppaamme), vaikka luterilaiset eivät ole enää maassa enemmistönä. 

Vanhaan kaupunkiin emme menneet, vaikka se sijaitsi aivan lähellä uskonpuhdistuksen muistomerkkiä. Keskiaikaisia rakennuksia siellä näkyi ja kukkulaa kiersi vanha kaupunginmuuri. Kaikkiaan geneveläisten rakennustyyli poikkesi selvästi ranskalaisesta, joka oli minun silmiini koukeroisempaa ja koristeellisempaa, etenkin vanhoissa rakennuksissa. Calvinilainen askeettisuus näkyi siis Geneven rakennuksissakin, mutta ei koristeellisuutta onneksi ollut kokonaan hylätty. 

Seuraavaksi bussimme vei meidät  Geneve-järven rantaan, missä tutustuimme rannan rakennuksiin ja saimme yhteenvedon alueen liiketoiminnoista. Komeiden kerrostalojen katoilla näkyi lukuisia kellomerkkejä. Kelloistahan Sveitsi tunnetaan ja Genevessä kelloteolllisuutta, isompia ja pienempiä yrityksiä, on paljon. Toinen alueen näkyvä yritysryhmä ovat pankit. Sveitsissä toimii maailmanlaajuisia pankkeja ja myös yksityisiä sveitsiläisiä pankkeja. Rannan tuntumassa on erityinen pankkikorttelikin. Kolmas rannan upeissa maisemissa vaikuttava elinkeinon laji on hotellitoiminta, joka oppaamme Kirsin mukaan on saanut nykymuodossaan alkunsa Sveitsistä. Maassa toimii nykyisinkin erittäin arvostettuja hotellialan kouluja. Osa ranta-alueen hotelleista on huomattavan vanhoja. Beau Rivage - hotellin huoneistossaan on aikoinaan kuollut Itävallan kuningatar Sissi, kun anarkisti puukotti häntä hotellin edessä. 

Ennen lounaalle siirtymistämme näimme rannan tuntumassa mielenkiintoisen kukkaistutuksen, kukkakellon. Siinä kukkaistutukset muodostivat koristeellisen kellotaulun, jonka keskelle oli kiinnitetty viisarit. Kello piti yhteyttä satelliittiin, joten ajassa se pysyi hyvin tarkasti. Kukkia vaihdettiin Kirsin kertoman mukaan säännöllisesti, joten ne pysyivät aina tuoreina ja kauniina. 

Lounastimme Hotel Royalissa, joka sijaitsi majapaikkamme naapurissa. Ruokana oli kanaa, perunoita ja sieniä sekä jälkiruokana vadelmaleivonnaisia. Tällä kertaa sveitsiläinen ruoka oli oikein herkullista. Ranskalaiseen ruokailuun verrattuna ateriamme sujui suorastaan huippuvauhtia, olimme valmiit vähän reilussa tunnissa. Ehdimmekin sitten hyvin kävellä rantaan, sillä sinne suuntasimme seuraavaksi pienelle järviristeilylle. 

Geneve-järvi on suuri, yli 80 km pitkä, ja osittain Ranskan puolella. Siellä liikkui runsaslukuinen joukko erilaisia veneitä: purjeveneitä, risteilyaluksia, ja myös säännöllinen veneliikenne toimii järven poikki. Sen rannoilla on em. liikerakennuksia ja hotelleja, joiden kokonaisuus on järveltä katsottuna hyvinkin koristeellinen. Kaupungin keskustan ulkopuolella rannoille on rakennettu villoja. Kaupungista katsottuna oikealla rannalla sijaitsee pääosin rikkaiden ihmisten komeita huviloita, vasemmalla rannalla sitten enemmän organisaatioiden ja instituutioiden rakennuksia, komeita ja näyttäviä nekin.

Geneve-järven alkupäähän, ennen aallonmurtajia, on rakennettu komea vesisuihku, joka nykyisin on Geneven tärkein tunnus. Alunperin tämä suihku on syntynyt paikallisen teollisuuden tarpeesta. Teollisuus on tarvinnut työvaiheissaan paljon vettä ja kovaa vedenpainetta. Sunnuntaisin painetta on pitänyt laskea ja paineinen vesi on suihkunut kovalla voimalla järveen. Tästä idea on jalostunut koko Geneven identiteetin kuvaajaksi: se näyttää kaupungin elinvoimaa, tulevaisuuteen suuntautumista ja ympäristöystävällisyyttä. Alkuperäiseltä paikaltaan teollisuuslaitosten nurkilta suihku on myöhemmin siirretty nykyiselle näyttävälle paikalleen järven alkupäähän. Suihkun kokokin on kasvanut melkoisesti, nykyisin se on noin 140 metriä! 

Veneretken jälkeen nousimme jälleen bussiimme, mutta kun aikaa oli, pysähdyimme vielä muutaman kerran ennen lentokentälle menoa.  Kuten jo maanantain kertomuksessa mainitsin, Genevessä toimii lukuisia kansainvälisiä järjestöjä. Pysähdyimme ensimmäiseksi ihastelemaan ja kuvaamaan YK:n Euroopan päämajaa, sen lippurivistöjä ja aukion suihkulähdettä.  Seuraava pysähdyksemme aivan YK:n takana oli Kansainvälisen Punaisen Ristin päämaja. Ajoimme myös Maailman terveysjärjestö WHO:n, Kansainvälisen Työjärjestö ILO:n, Pakolaisjärjestön ja monen muunkin päämajan ohitse. 

Kun järjestöjä on kaupungissa noin runsaasti ja siihen päälle vielä kansainväliset yhtiöt, on Geneve todella kansainvälinen kaupunki. Puolet sen asukkaista on ulkomaalaistaustaisia. Asukkaita kaupungissa ja sen ympäristössä on oppaamme mukaan noin 100 000, mutta monet järjestöjen työntekijät asuvat Ranskan puolella. Kokonaisuudessaan kaupungissa liikkuu paljon enemmän ihmisiä kuin asukasluku näyttää. 

Sää Genevessä oli sateinen tullessamme, mutta aika kohtuullinen kotiinlähtöpäivänämme. Aurinko ei paistanut täydeltä terältä, mutta pilkahteli mukavasti pilvien lomasta. Ranskan puolella olimme nauttineet ihanasta lämmöstä, mutta Geneven lämpötila ylsi nipin napin 20 asteeseen. Kun astumme bussiin Punaisen Ristin pihalla, alkoi sade. Kotimatkamme ajoitus taisi olla täydellinen. 





















perjantai 24. toukokuuta 2019

Ranskan kaunein kaupunki

Ranskan kaunein kaupunki

Perjantaiaamu valkeni meille matkalaisille valoisana. Paitsi että aurinko paistoi, myös bussimme ja kuljettajamme oli vaihtunut. Edellisen bussin ovi reistaili ja ilmeisesti palautteemme kuljettajasta oli päätynyt bussifirmalle, kun myös kuljettajamme vaihtui. Nyt saimme jälleen kokeneen ja reitit tuntevan kuljettajan. Porukkamme tuntui olevan yhtä hymyä.

Lyonista lähdimme jo paluumatkalle, kohti Geneveä. Ensimmäinen etappimme oli Les Perouges, kaupunki jonka ranskalaiset ovat äänestäneet maansa kauneimmaksi. Kaupunki on ollut olemassa jo noin 800 jKr,  mutta varsinaisen kukoistuskautensa se oli kokenut 1500-luvulla. Sen jälkeen kaupunkia on pidetty kunnossa ja vähän uudistettuikin, mutta alkuperäinen keskiaikainen kaupunki säilyttäen. 

Les Perouges oli todellakin näkemisen arvoinen. Kaupunki - tai ehkä paremminkin kylä - sijaitsee muusta maisemasta kohoavalla kukkulalla, peltomaisemien keskellä. Rakennukset olivat kaikki paikallisesta kivestä tehtyjä, vaalean ruskeita. Katot olivat punatiilisiä, mikä oli antanut nimen koko kaupungille. Kukkulalla oli kirkko, joka oli toiminut myös puolustuslinnana. Talot olivat usein kiinni toisissaan tai niiden välissä oli kiviaitoja ja takana pieniä puutarhoja. Kaupungissa oli tietenkin lukuisia ravintoloita ja kahviloita, mutta myös museo, joka oli rakennettu sisätiloiltaan keskiaikaiseen asuun. Museon yläkerran päällä oli vielä torni - ranskalaisissa taloissa torneja näkee varsin usein - ja sinne tietenkin kiipesimme. Tornista näimme kaupungin kattojen yläpuolelle ja kauniisti myös ympäröivää maisemaa. 

Lounastimme Les Perougesissa - salaattia, ankanpoikaa perunoilla ja jälkiruokana paikallista herkkua galettea. Se on eräänlainen makea pizza, joka sisältää paljon voita ja sokeria. Näitä kulinaristisia kokemuksia on nyt tullut vastaan monenmoisia, joten taidanpa kirjoittaa niistä jossain vaiheessa vielä oman pienen päivityksensä.

Ranskan kauneimmasta kaupungista lähdimme jälleen moottoritielle ja kohti Geneveä. Kun Alppeja kohti menimme, tuli vastaamme useita tunneleita, huikean korkeita siltoja ja vuoristoisia rotkomaisemia. Edessämme siintivät lumihuippuiset Alpit. Vajaan 2 tunnin matkan jälkeen pääsimme Geneveen.

Kun olimme vieneet matkalaukkumme hotellille, alkoi iltaohjelmamme Genevessä. Ensimmäisenä kohteenamme oli suklaatehdas, tai oikeammin käsityöpaja, missä suomalainen Mirjami valmisti suklaita. Alle 40-vuotias nainen oli asunut jo lähes puolet elämästään maailmalla ja päätynyt lopulta suklaantekijäksi Geneveen. Mirjamin työ on palkittu muutama vuosi sitten, kun hän on saanut Geneveen parhaan suklaantekijän tunnustuksen. Se ei ole suklaan teon luvatussa maassa ollenkaan turha titteli. 

Mirjami omistaa miehensä ja toisen pariskunnan kanssa yrityksen, joka työllistää noin 14 työntekijää. Suklaan lisäksi yritys valmistaa kakkuja ja leivonnaisia. Niitä myydään yrityksen myymälässä työtilojen läheisyydessä. Saimme ensin maistaa Mirjamin valmistamia suklaita tehtaan puolella. Tuskin koskaan pääsemme maistamaan yhtä tuoreita suklaita, sillä osa suklaista päällystettiin suoraan edessämme. Tuoreen suklaan maku oli pehmeän suloinen, mutta myös raakakaakaon alkuperämaalla on merkitystä makuun. Maistelun jälkeen kipitimme myymälään, missä saimme ostaa lisää suklaata. 

Suklaamyymälän jälkeen iltamme sai ikävän sävyn. Olimme edellisen päivän Lyonissa, tänään siellä räjähti. Hotellimme sijaitsi vain muutaman korttelin päässä räjähdyspaikasta ja keskiviikkoillan ruokapaikkamme viereisellä kadulla. Ranskalainen maahanmuuttajataustainen bussikuskimme oli täysin järkyttynyt. Terroristien teot rajoittavat ihmisten liikkumista, mutta juuri siihen ei pitäisi mennä vaan elää mahdollisimman normaalisti terroristeista huolimatta.

Geneven iltamme päättyi Edelweiss -ravintolaan, missä elävä musiikki soi ja rohkeimmat turistit pääsivät kokeilemaan alppitorven soittoa. Ruoka oli kyllä sitten ikävän sveitsiläistä: alkupalana kuivattua lihaa ja leipää, pääruokana leipäpaloja ja juustofondue, jälkiruokana kuiva, marenkityyppinen kakkupala, kermavaahtoa ja hilloa. En jää kaipaamaan sveitsiläistä keittiötä! 



























torstai 23. toukokuuta 2019

Ranskan ruokakulttuurin pääkaupunki, Lyon

Ranskan ruokakulttuurin pääkaupunki, Lyon

Edellisen päivämme autoseikkailun jälkeen olimme hieman allergisia bussilla liikkumiselle. Matka keskustasta vanhan kaupungin puolella oli kuitenkin niin pitkä, että bussilla sinne menimme. 

Lyonin keskustaa halkoo kaksi jokea, isompi on Rhone ja hieman pienempi Saone. Näistä jälkimmäinen sijaitsee nykyisen kaupunkikeskustan ja vanhan kaupungin välissä ja sen rantoja hyödynnetään monella tavalla virkistysalueena. Jäimme pois bussistamme Saonen rannalla ja kävelimme ihailemaan jokimaisemaa. Lyonin kaupungin punakattoiset talot kohoavat kukkuloille ja näkyvät jokirannassa kauniina. Jälleen kerran joki on se elementti, joka antaa kaupungille luonnetta. 

Saonen rannassa sijaitsee pari kerrostaloa, joihin on maalattu erittäin yksityiskohtaiset ja hienot muraalit. Toinen taloista on maailman suurin muraali, kertoi oppaamme. Ne olivat kyllä näkemisen arvoiset. Siinä isossa muraalissa on kuvattuna lyonilaisia merkkihenkilöitä, mm. Saint-Exibery,  Pikku Prinssin kirjoittaja ja tietenkin Paul Bokuse

Jokirannasta palasimme takaisin kaupungin keskustan ohi tutustumaan Paul Bokusen nimeä kantavaan kauppahalliin. Paul Bokuse on se henkilö, kuuluisa kokki, joka on Ranskan kulinaristisen maineen takana. Hän oli lyonilainen ja siksi kaupunkia pidetään koko Ranskan ruokakulttuurin kehtona. Käsittämättömän monipuolinen ja upea oli kauppahallin valikoima. Makkarasta, lihasta, kalasta tai vielä varmemmin juustoista voi tehdä taidetta! Makeita leivonnaisia oli joka lähtöön, samoin viinissä ja alkupaloissa löytyi valikoimaa. Valitettavasti kovin rajallinen oli se valikoima, mitä hallista pystyi ostamaan mukaansa.

Kauppahallissa kiiruhdimme lounaalle taas vanhan kaupungin puolelle. Ravintola oli jälleen lämminhenkinen ja ruoka tuttuun tapaan tukevaa, mutta maukasta. Ravintola oli Bouchon -tyyppinen kellariravintola, joille kaupungissa annetaan oma merkkinsä, pellen kuva. Bouchoneista voisi vielä kirjoittaa oman tarinansa, mutta tällä kertaa jätän asian lukijan ja Googlen väliseksi jutuksi.

Bussimatkailuksi jatkui jälleen lounaan jälkeen, kun kiipesimme vanhan kaupungin yläpuolella olevalle kukkulalle. Siellä sijaitsi Lyonin Notre Dame -kirkko, joka on omistettu Neitsyt Marialle. Kirkko on näyttävä rakennus korkealla kukkulalla ja loistaa komeana ja valkoisena koko kaupungin yllä. Kirkko on rakennettu valkoisesta marmorista ja kultainen Maria-patsas vartioi kaupunkia kirkon katolla. 

Ulkopuolelta kirkko ei ole kokoa lukuun ottamatta mitenkään henkeä salpaavan komea, mutta kuitenkin koristeellinen monine ornamentteineen ja patsaineen. Sisältä kirkko sen sijaan oli upeimpia, mitä olen koskaan nähnyt. Sen väritys oli pääasiassa turkoosin sininen, vihertävä ja kultainen. Kaikki pinnat oli päällystetty värikkäillä mosaiikeilla, ornamenttikuviot ja mosaiikkitaideteokset olivat käsittämättömän taidokkaita. Kun tilaan astui sisään, ei voinut muuta kuin huokailla ja hiljentyä. Istuimme kirkon penkeillä ja ihastelimme kaikkea ympärillämme olevaa. Kauneus salpasi hengen ja rauhoitti mielen.

Kun Notre Dame sijaitsee korkealla kukkulalla kaupungin yläpuolella, sen ympäristön terasseilta avautuvat tietenkin huikeat näkymät kaupunkiin. Katselimme ja valokuvasimme myös niitä hetken aikaa. Iltapäivä tuntui tähän saakka aika täydelliseltä.

Iltapäivän viimeisenä kohteenamme Lyonissa piti olla silkkitehtaaseen tutustuminen. Bussikuskimme ei ollut tietenkään koskaan aiemmin käynyt siellä eikä tuntenut reittiä. Toiset bussikuskit opastivat häntä ystävällisesti, mutta ongelmaksi muodostui bussimme suuri koko ja reitillä ilmeisesti olevat matalat sillat. Kuljettaja ajoi, yritti etsiä reittiä ja tuntui eksyvän aina enemmän. Yli puolen tunnin harhailun jälkeen koko turistiryhmämme oli sitä mieltä, että bussimatkailu riittää ja palaamme hotellille. Uutta suuntaa etsiessään kuljettaja tuli vahingossa ajaneeksi aivan silkkitehtaan lähelle, mutta kukaan ryhmästämme ei ollut enää kiinnostunut lähtemään sinne. Lopulta pääsimme hotellille, edelleenkin parin ylimääräisen u-käännöksen ja mutkan jälkeen. Aikaa vartin matkaan oli kulunut tunti kauemmin ja olimme kyllä aika kypsiä bussissa istumiseen. 

Hyvin moni matkaseurueestamme totesi, ettei ollut vuosien makustelujen aikana koskaan ennen törmännyt tilanteeseen, missä bussiyhtiö lähettää matkaan kuljettajan, jolla ei ole mitään tajua kohteestaan. Suunnistaminen ei sujunut ja navigaattorikin tuntui ohjaavan mihin sattuu - ongelman alkusyynä oli alunperin aivan liian suuri kulkupeli. Siihen kun lisättiin kaupunkia tuntematon kuljettaja, oltiin aikamoisessa sopassa. Bussi oli täynnä kiukkuisia turisteja. Palaute menee varmasti perille.

Iltapäivän ärtyneesti tunnelmasta huolimatta päivä jäi vahvasti plussalle: Notre Dame oli käsittämättömän upea ja kaupunki myös kaunis. Ehdimme illan päätteeksi myös tuliaisia ostamaan paikalliseen Hard Rock Caféen. Pieniä ovat lopulta turistin murheet.