Tirana

 Tirana

Päivän aiheenamme oli tutustuminen Albanian suurimpaan kaupunkiin, miljoonan asukkaan pääkaupunki Tiranaan. Matka sinne kesti hotelliltamme noin tunnin ajan. Kaupunki ei ole oikein varautunut turistibussien tuloon, sillä busseille ei ole kunnon parkkialueita. Kuljettajammme pudotti meidät keskustaan ja lähdimme liikkeelle jalkaisin. Kuljettajamme ajoi bussissa jonnekin, mihin pysäköinti onnistui ja varautui hakemaan meidän iltapäivällä retkemme päätteeksi.

Me matkalaiset suuntasimme Arjonin kanssa Tiranan keskusaukiolle, joka on nimetty rakentamisensa jälkeen maailman kauneimmaksi uudeksi aukioksi. Se on rakennettu noin 3 vuotta sitten ja erikoiseksi sen tekee kupera muoto ja upeat kivet. Noin 60 cm kanttiinsa olevat kivilaatat on louhittu eri puolilta Albaniaa ja jostakin muualtakin lähistöltä. Muutamissa laatoissa oli kaiverrettuina louhintapaikan nimi. 

Aukion ympärillä on vanhaa perua noin 100-vuotias moskeija ja muutama hallintorakennus, mutta uutena ideana torin ympäristöön on rakennettu korkeita kerrostaloja, joiden soveltuvuutta ympäristöönsä voi pohtia. Aukiolta lähdimme muutaman korttelin päässä olevalle basaaritorille, missä oli myynnissä vihanneksia, hedelmiä, pieniä käsitöitä, mattoja ym. Vaikka alunperin suhtauduin hieman skeptisesti koko basaariin, löysimme sieltä kuitenkin mukavat oliivipuiset tuliaiset perheenjäsenille. Torin ympärillä olevat kommunisminaikaiset kerrostalot oli maalattu iloisen värisiksi, joten ne eivät näyttäneet ollenkaan niin surkeilta kuin saman aikakauden rakennukset yleensä. 

Jotenkin olin kuvitellut, että Albania olisi edelleenkin täysin takapajuinen maa, josta ei juuri tarvitsisi ostettavaa etsiskellä. Olin todella väärässä, sillä seuraava kohteemme, ostoskeskus, oli täysin länsimaisten standardien mukainen, kiiltävä ja puhdas ja tavaraakin löytyi joka lähtöön. Kun etsiskelimme ostettavaa paikallisten brändien liikkeistä, olivat hinnat hyvin maltillisia. Tunnetut brändit myivät tuotteitaan sen sijaan kutakuinkin kotimaan tasoon, joten eipä sieltä kannattanut mitään kotiin roudata. 

Tiranassa on historiallisena aikana ollut linna, kuten maan kaupungeissa on ollut tapana. Tällä hetkellä linnasta on jäljellä vain muuri, jonka sisäpuoli on rakennettu täyteen kahviloita ja ravintoloita. Ne näyttivät viihtyisiltä ja olivat täynnä paikallisia ihmisiä. Muslimien paastokuukausi, Ramadan, oli juuri päättynyt ja päivä oli kansallinen vapaapäivä. Väenpaljous jatkui myös läheiseen puistoon, missä ihmiset, etenkin lapsiperheet ja iäkkäät miehet viettivät aikaansa. Tiranassa oli kauniita puistoja ja puistokatuja yllättävän paljon koko keskustan alueella. 

Jatkoimme matkaamme italialaisten arkkitehtien suunnittelemalle hallintokorttelin alueelle (rakennettu ennen toista maailmansotaa), missä sisäministeriön alla olevissa isoissa bunkkereissa oli kommunismin historian museo. Hoxhan hallinto terrorisoi ihmisiä, pidätti kansalaisia pienimmistäkin rikkeistä (jos vaikkapa ostaja sattui kaupassa valittamaan, että ei ole leipää, joutui pidätetyksi. Vaikka leipää ei todellakaan ollut, piti vain sanoa, että leipää on kaupassa). Agentteja ja hallituksen ilmiantajia oli joka paikassa. Näiden toiminnasta ja vakoiluun käytetyistä välineistä oli museon näyttelyssä paljon esimerkkejä. Museo oli surullinen kokemus ja sen avaamisesta on Albaniassa oltu monta mieltä. Arjon kuitenkin totesi, että museo on nuorille sukupolville tärkeä muistutus siitä, miten karusti asioita on joskus hoidettu ja miten siitä ajasta on päästy eteenpäin. Museosta jäi kuitenkin samalla tavalla surullinen fiilis kuin aikoinaan Berliinistä. Kuvia en sieltä ottanut, yhtä tunnettua mietelauseita lukuun ottamatta. 

Museon jälkeen olimme jo kiljuvan nälissämme ja suuntasimme kulkumme King’s house -nimiseen ravintolaan, missä meille oli varattu runsas ateria: vihreää salaattia (yllättäen erittäin maukasta, vaikka sisälsi vain salaattia ja sipulia), kasviskeittoa, grillattua kanaa ja jäätelöä. Ateria sinänsä ei ollut kovin erikoinen, sillä hotellimme runsasta aamupalaa lukuun ottamatta ruoka on matkallamme ollut aika keskinkertaista. Erikoiseksi tämän matkan teki naapuripöydässä ollut seurue, johon kuului maan entinen pääministeri-presidentti-kongressin puheenjohtaja, joka oli nykyinen oppositiojohtaja. Arjonilla ja tällä poliitikolla oli yhteinen tuttava, Suomen kunniakonsuli, joten he vaihtoivat muutaman sanan. Poliitikko on ainoa henkilö, joka on virassa ollessaan käynyt Suomessa - kaverin nimeä en kuitenkaan painanut mieleen tai enpä tainnut kuullakaan.

Kommunismin aikaan maan eliitillä oli oma suljettu kuplansa, neliön muotoinen luksusasuinalue (laatikoksi kutsuttu), mistä Hoxha oli häätänyt alkuperäiset asukkaat ja ottanut parhaat asunnot omaan käyttöönsä. Tavalliset ihmiset eivät päässeet alueelle ollenkaan. Hoxhan talon tontilla oli kaunis puutarha. Talo on nykyisin Albanian valtion hallussa, mutta tavallisilla ihmisillä ei sinne ole edelleenkään mitään asiaa. Talon lähistöllä olevassa puistossa oli lukuisia bunkkereita. Vainoharhainen Hoxha oli rakennuttanut bunkkereita ympäri maata ja niitä on edelleenkin paljon näkyvissä. Niiden tarkoituksena on ollut suojata maan eliitin ja armeijan ihmisiä, jos vihollinen olisi sattunut maahan hyökkäämään. Tavallaan maan hyökkäyksille altis historia tekee tämän käytöksen ymmärrettäväksi.

Iltapäivään sisältyi vielä yritysvierailu, mutta sen detaljit jääkööt tämän tarinan ulkopuolelle. Saavuimme hotellille sopivasti taas auringonlaskua ihailemaan.