Linna toisensa perään: Kruja
Lauantaina matkamme kohteeksi oli valikoitunut seuraava linna, nimeltään Kruja, joka sijaitsi samannimisessä kaupungissa vuoren rinteellä, Tiranan pohjoispuolella. Matka sujui hieman tukkoisesti, sillä lauantaiaamuna teillä oli yllättävän paljon ruuhkaa - tietöitä oli paljon. Maan varsin nuori kehitys (kun kommunismin aikana kaikki kehitys pääosin pysähtyi) näkyy siinä, miten huonossa kunnossa Albanian tieverkosto on. Julkinen liikenne kulkee huterasti bussien varassa, junaliikennettä ei ole. Durresin ja Tiranan välille ollaan parhaillaan rakentamassa rautatietä. Sellainen on ollut olemassa toisen maailmansodan aikana, mutta joskus ajan saatossa kadonnut.
Krujan kaupunki sijaitsee vuoren juurella, mutta matkakohteemme oli linna, joka vanhana puolustuslinnana oli rakennettu vuorelle. Sinne pääsi bussilla, mutta tie oli kyllä kohtuullisen jyrkkä ja mutkainen. Albaniassa vuorten rinteillä kasvaa oikeastaan joka paikassa isoja mäntyjä. Kommunistidiktaattori Hoxha on toisen maailmansodan jälkeen laittanut kansalaiset istuttamaan niitä vuorten rinteet täyteen. Osittain tavoitteena on ollut eroosion estäminen, mutta vielä enemmän vainoharhaisen diktaattorin halu käyttää puita maan puolustusmuurina. Isot puut estävät luontaisesti vihollisten hyökkäyksiä.
Linnan juurella sijaitsee asutusta ja pitkä basaarialue. Yritimme päästä linnan juurella sijaitsevaan moskeijaan sisälle, mutta se oli lukossa. Basaarin läpi kuljettuamme menimme linnan muurien sisäpuolelle ja tavoitteena oli päästä sisälle etnografiseen museoon, mutta suljettu oli sekin, syynä remontti. Albaniassa eivät välttämättä toteudu suunnitelmat ohjelman mukaisina. Tilanne selittyy myös sillä, että varsinainen turistisesonki ei vielä ole alkanut eivätkä kaikki toiminnot ole käytössä. Paappa löysi Google Mapsista hotellialueemme ilmakuvan - ilmeisesti viime kesältä, sillä koko ranta oli aivan täynnä aurinkovarjoja. Selkeästi siis huomaa, että tyhjä hiekkaranta on tyhjä vain sesongin ulkopuolella.
Museonälkämme saimme tyydytettyä menemällä uuteen, 1982 valmistuneeseen museoon, joka on omistettu kansallissankari Skanderbegille. Tämä on aikoinaan 1400-luvulla taistellut ottomaaneja vastaan ja pitänyt nämä loitolla Albaniasta - ja siinä sivussa Unkarista - 25 vuoden ajan. Sankarin maine on niin suuri, että jopa kommunismin aikaan häntä on kunnioitettu ja Hoxhan tytär on rakennuttanut tämän museon. Museossa on arkeologista esineistöä ja kirjallisia dokumentteja Skanderbegin ajalta ja runsaasti mm. seinämaalauksia sankarin käymistä taisteluista. Kun aikalaisdokumentteja taisteluita käyneistä sotilaista ei ole ollut olemassa, on Hoxhan tytär maalauttanut tauluihin oman aikansa ihmisten naamoja.
Linnavuorelta oli jälleen komeat maisemat alas laaksoon. Kaupungin talot eivät olleet järin kauniita, mutta maisema kokonaisuudessaan oli näkemisen arvoinen. Linnan juurella sijaitseva basaarialuekin näkyi mukavasti. Sinne vaelsimme vuorella ja sen juurella olevassa kahvilassa käytyämme. Osa seurueesta halusi ehdottomasti ostaa matkamuistokrääsää alueelta. Arjon vei meidät ensin katsomaan villamattojen kutomista - vain muutama harva vanha nainen enää hallitsee taidon - ja huopatossujen tai -lakkien valmistamista. Tätä perinteistä käsityöammattia harjoittaa Albaniassa enää tämä yksi vanha mies ja hänen poikansa. Poika näytti meille villan huovutusta, joka on tuotteiden valmistuksen ensimmäisiä vaiheita. Mattoja emme ostaneet, mutta pipo lähti matkaan.
Paluumatka alas vuorelta alkoi varsinaisen seikkailun merkeissä. Omaa pikkubussiamme ennen alas oli menossa iso, mutta onneksi tyhjä turistibussi. Se jäi yhteen mutkaan poikittain, oma bussimme siinä perässä. Vastakkaisella kaistalla tuli vastaan kolme henkilöautoa. Sanomattakin on selvää, että tie on niin kapea, että tällaiset kohtaamiset ovat liki mahdottomia. Kaikki muut autot joutuivat väistämään, kun bussi vääntäytyi oikeaan suuntaan eteenpäin. Lopulta homma onnistui, mutta kyllä tämäkin seikkailu vei noin 10 minuuttia. Jyrkkää mäkeä alaspäin matkaaminen sujui kohtalaisen mukavasti, kun turistibussi oli ensin päästänyt meidät ohi levikkeen kohdalla.
Krujassa aikaa oli vierähtänyt enemmän kuin oli ajateltu, joten palasimme lounaspaikkaamme Durresissa vasta iltapäivällä kolmen aikoihin. Onneksi kassissa oli ollut patukkaa ja pähkinöitä, että selvisimme. Lounaan yhteydessä saimme maisteltavaksi paikallisia viinejä (2 valkoista ja 3 punaista viiniä, osa luomua), jotka olivat kohtuullisen hyviä, mutta pieni siemaisu riitti. Ruokaa oli kohtalaisesti alkupaloineen, mutta kaikkiaan tämä taisi olla reissumme heikoin ruoka. Jälkiruokana oli ylimakea baklava (pieni lehtitaikinaan leivottu torttu) ja sen painikkeeksi kahdensorttista rakia, paikallista pontikkaa. Siihen en edes koskenut, kun pelkkä hajukin kääntää vatsaa. Monille nämä tarjoilut tuntuivat maistuvan ja lisää aikaa kului siihen, että ihmiset tilasivat juomia kotiin lähetettäväksi.
Päivän kolmas ohjelmanumero, Durresin keskustaan tutustuminen jäi nopeaan läpijuoksuun, kun kello alkoi olla jo lähellä iltaseitsemää. Pysähdyimme lyhyesti antiikinaikaisen amfiteatterin äärellä. Paikka on sikäli erikoinen, että se on löydetty vasta 1966 ja siksi sen päälle on rakennettu mm. taloja. Työ amfiteatterin kunnostamiseksi on edelleenkin kesken.
Palasimme bussille Durresin keskusaukion kautta. Keskustasta löytyi myös iso tavaratalo, mutta sinne emme ehtineet - joitakin tämä myöhästyminen tuntui harmittavan kovastikin. Auringon laskiessa palasimme hotellille, joten päivämme oli kyllä melkoisen mittainen. Nähtävää oli ollut paljon, mutta suuri osa päivän pituudesta johtui matkalaisten aiheuttamista turhista viivästyksistä ja kovasta shoppailuinnosta.
Ps: taas ohjelma käänsi kuvat käänteiseen järjestykseen. Syytä tähän ongelmaan en tiedä 🙃🙃
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti