Hyvän Toivon niemi - Afrikan lounaisin niemimaa
Olemme paapan kanssa elämämme ensimmäistä kertaa käymässä Kapkaupungissa ja viivymme vain neljä yötä - kolme kokonaista päivää. Siksi tuntuu, että meidän on saatava mahtumaan näihin päiviin kaikkein oleellisin, mitä näiltä kulmilta löytyy. Tänään suuntana oli Hyvän Toivon niemimaa.
Hop on -bussifirma järjestää myös muita kuin kaupungin hyppybussikierroksia. Kun firman toimisto oli eilisen bussikierroksemme pääteasema, ostimme tälle päivälle matkan Kapin niemimaan kärkeen. Matkaan lähdimme entiseltä tutulta pysäkiltä hotellimme läheltä. Mukana oli myös matkaopas, joka kertoili reitin varren paikoista monia mielenkiintoisia asioita.
Matkamme taittui kaupungissa aluksi samaa reittiä, mitä olimme kiertäneet keskikaupungin bussillamme. Siitä matka jatkui etelään menevää moottoritietä pitkin. Ohitimme Kapkaupungin esikaupunkialueita, joka näyttivät varsin viehättäviltä merenrantakaupungeilta. Muizenburg oli oppaamme mukaan maailman paras paikka surffailun opetteluun. St. James, Kalk bay ja Fish Hoek olivat myös kauniita, merellisiä esikaupunkeja, joista saisi hyviä kalaruokia. Näiden rantapaikkojen jälkeen bussimme kulki niemimaan poikki Kommetjien kaupunkiin ja sen edustan rannikolle, Atlantin puolelle. Sieltä löytyi Etelä-Afrikan korkein majakka. Matkalla ohitimme myös yhden strutsifarmin, mutta villejä strutseja näkyi rannoillakin.
Kuljimme Kommetjien jälkeen vinosti niemimaan poikki kunnes päädyimme Kapin niemimaan kansallispuistoon. Niemimaan kärjessä on oikeastaan kaksi erillistä kärkeä, Cape Point ja Cape of Good Hope. Bussi kuljetti meidät Cape Pointin alueelle, missä oli niemen kärjelle tärkeä majakka. Alueen vedet ovat erittäin karikkoisia ja vaarallisia, siksi majakoita on täällä tiheässä. Meille bussimatkalaisille oli varattu ensimmäiseksi aikaa nauttia virvokkeita ja kiivetä majakalle. Matka ylös oli kovaa kiipeämistä, mutta parin pysähdyksen kanssa se kesti noin 20 minuuttia - ja sama alas. Maisemat olivat komeat ja meri pauhasi, tuuli alkoi nousta.
Seuraavaksi liityimme matkaoppaamme mukaan. Hän johdatti turistilaumansa kävelyreittiä Hyvän Toivon niemimaan rannalle. Joukossamme oli muutama ikäihminen, jotka pääsivät paikalle bussin kyydissä. Matka oli aluksi tasaista ja laudoitettua polkua, mutta muuttui kohta aika hankalakulkuisemmaksi. Kiipesimme niemimaan kärkeen kukkulalle. Homma oli aika raskasta, mutta maisemat taas erittäin palkitsevia. Kännykät räpsyivät, kun kuvia otettiin. Tuuli oli niin kova, että tuntui lähtevän tukka päästä.
Kova urakka alkoi lopulta vasta siinä vaiheessa, kun lähdimme laskeutumaan kukkulalta rannalle. Kivet olivat korkeita eikä niihin ollut tehty portaita. Loikimme kuin vaivaiset vuorikauriit askelmia etsien alemmaksi. Urakka oli kyllä raskas, mutta edelleenkin se kannatti tehdä. Nautinto oli suuri, kun pääsimme alas rannalle. Meri oli komeaa katseltavaa sekä ylhäältä että rannalta. Tuntui, että jotain oleellista olisi jäänyt kokematta, jos emme olisi tätä kävelyretkeä ja koko Hyvän Toivon niemimaata kokeneet.
Paluumatkalla ihailimme jälleen maisemia, merta ja niemimaan vuoristoa. Ainoa pysähdyksemme matkan varrella oli Simon’s town. Kyseisen kaupungin rannalla sijaitsee suuri Afrikan pingviinien yhdyskunta, joita lähdimme katsomaan. Kävelimme rantakadun vartta suojelualueelle, missä pingviinit elivät rauta-aidan takana. Lintuja oli paljon, mutta kun olimme nähneet niitä jo keväällä Galapagosilla, ei niiden näkemisestä saanut suuria kiksejä. No, olihan niitä siellä todella paljon nähtävillä.
Reitti bussiparkista pingviinialueelle oli rakennettu jokseenkin täyteen turistihoukutetta. Oli kahvilaa, jäätelöbaaria, matkamuistomyymälää, joka keskittyi pingviinituotteisiin, paikallisten kadunvarsikauppiaiden tavaroita ja härpäkkeitä. Itseäni olisi kiinnostanut ostaa strutsinmunasta kaiverrettu kynttilälyhty, mutta paappa oli sitä mieltä, että kotiin mennessä se olisi ollut jauhona. Tyydyimme katselemaan paikallisia tanssityttöjä, jotka olivatkin varsin taitavia.
Paluumatkalla oppaamme näytti meille vielä komean maiseman. Kun ylhäältä vuorilta lähestytään Kapkaupungin esikaupunkeja, avautuu eteen koko kaupunkialue. Vain sieltä ylhäältä voi nähdä, miten valtavan suuresta alueesta on oikeasti kyse! Tuntui, että kaupunkimaista asutusta oli silmänkantamattomiin. Kapkaupunki ei tosiaankaan ole vain kaupunkikeskusta vaan myös paljon muuta.
Kun pääsimme kaupunkiin, oli tuuli voimistunut entisestään ja lämpötilakin laskenut. Tuuli oli niin voimakasta, että emme ole sellaista kokeneet koti-Suomessa kuin hyvin harvoin - ja silloin maassa annetaan myrskyvaroitus. Täällä ihmiset tuntuivat jatkavan touhujaan, vaikka tuuli lennätti pahvinpaloja ja muovipusseja kattojen korkeudelle ja hiekka lensi silmiin. Kysyin paikalliselta, onko tämä tavallista. It happens, kertoi herra, mutta valitti, miten talvi oli tullut takaisin. Oikeasti tuulisen ajan olisi pitänyt päättyä täällä jo kuukausi sitten.
Pitkin iltaa ja yötä tuuli vinkui hotellin ympärillä niin voimallisesti, että se vaikutti nukkumiseenkin. Huvittavaa oli sekin, että ikkunoiden reunoista tuuli puhalsi sisälle hotellihuoneeseen, verhot heiluivat! Upeassa hotellissa rakentamisen laatu oli pelkkää pintakiiltoa.
Apinoista varoiteltiin kovin, mutta ei niitä näkynyt kuin pieni ryhmä tien varressa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti