Tuulipäivä, rantapäivä

Tuulipäivä, rantapäivä

Viimeinen lomapäivämme oli suunniteltu ja ohjelmoitu tehokkaaksi. Tarkoituksena oli tehdä niitä juttuja, mitä Kapkaupungin keskustassa ehtisi yhdessä päivässä tehdä. 

Aamureippaina suuntasimme afrikkalaiseen kauppaan ostoksille. Löytyi pikkueläimiä ja kassi. Tavaraa ja tuliaisia oli tullut hankittua runsaanlaisesti. Olen rakastunut afrikkalaiseen värikkyyteen. Joskus se menee kyllä vähän liiallisuuksiin minunkin silmissäni, mutta paljon ihania värejä löytyy kuitenkin. Näitä ihailimme vielä kiertämällä Green Market -alueella. Siellä paikalliset käsityöläiset ja pikkukauppiaat myyvät erilaisia tuotteita. Marketin takareunalla sijaitsee kirkko, jonka portailla näimme kymmenittäin kodittomia, jotka heräilivät aamuun: istuskelivat jotain syöden, lapset hammaspesulla. Näky oli todella surullinen, mutta ilmeisesti kirkon seinustat ovat ainoita paikkoja, joista köyhiä ei häädetä pois.

Kun kävelimme kojujen vierustoja, näin naisen punomassa sarvikuonon päätä, joka kootaan helmistä langan avulla rautalankakehikon päälle. Lopputulos on kaunis, mutta sarvikuono liian iso kotiin vietäväksi. Ostin neljä pientä joulukoristetta ja maksoin vähän ekstraakin, ihan säälistä näitä köyhiä poloisia kohtaan. Etelä-Afrikassa on jopa 30 % väestöstä työttömänä, joten monet yrittävät elättää itsensä näillä pienillä käsitöillä. Maan oloja kuvaava tieto on sekin, että 20 % väestöstä kantaa HI-virusta. Maan seksuaalikulttuurilla (monet vaimot ja rakastajattaret) on osuutta korkeisiin lukuihin, samoin aiemmalla presidentillä, joka pitkään yritti kieltää HIV:n olemassaolon ja sai aikaan taudin leviämisen katastrofaalisiin mittoihin. Nykyisin rikkailla on varaa hoidattaa itsensä, köyhät kuolevat. 

Aamupäivän jatkoksi kävelimme Waterfrontille ja MOCAA-museoon. Se on Afrikan modernin taiteen museo, joka on rakennettu vanhaan viljasiiloon. Koko alue kulkeekin Siilon nimellä. Museon päänäyttelyn taiteilija oli William Kentridge. Taideteoksia oli monenlaisia: piirustuksia, pahvisia veistoksia, videoesityksiä musiikilla tai puheella säestettynä, piirustuksia joka lähtöön. Teosten yleissävy oli synkkä eikä niiden symboliikka auennut minulle, kun en ole taiteilijaan aiemmin tutustunut. Museo oli kuitenkin mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen kokonaisuus jo arkkitehtuurinsakin vuoksi. 

Waterfrontilta löytyi jälleen erinomainen kalaravintola, jossa nautimme lounaan. Päivätirsat hotellilla toivat lisää virtaa ja jaksoimme lähteä taksilla takaisin Camp bay-rannalle, missä olimme käyneet jo maanantaina. Ajatuksena oli viettää iltapäivä rannalla. Vuokrasimme rantatuolien pehmusteet ja ystävällinen poika vieläpä veti  tuolimme paremmille paikoille. Valitettavasti mikään ei pystynyt pysäyttämään tuulta, joka piiskasi rantaa. Edellisestä päivästä tuuli oli hieman laantunut ja lämpötila olisi ollut ihana, noin 25 astetta, mutta rantaelämämme ei kerta kaikkiaan onnistunut. Uiminen oli kiellettyä, kun tuuli nosti vaarallisen kovia aaltoja. Yritin käydä vähän kävelemässä rannassa, mutta lentävä hiekka piiskasi sääriä. Tuoleilla makoillessa hiekka tunki suut, silmät ja korvat täyteen ja tarttui aurinkorasvaiseen nahkaan. Tästä oli rantaelämän nautiskelu kaukana. Suunnitelmaa oli pakko muuttaa: lähdimme takaisin hotellille suihkuun. 

Matkalaukuissamme oli vielä tilaa, joten naapurissa oleva Woolworth’s -tavaratalo sai meistä asiakkaat. Lopulta jäljellä oli vain matkan ikäviä vaiheita, pakkaamista. Illaksi tuuli tyyntyi. Seuraava aamu oli täysin tyyni ja aurinko paistoi. Keskiviikon hiekkamyrsky ja tuuli oli lopulta koko pariviikkoisen matkamme ainoa huonon sään päivä, eikä sekään oikeastaan ollut kovin huono. 

Lentomme lähtee iltapäivällä. Kun kaikki tarpeellinen oli pakattu jo illalla, lähdimme vielä matkapäivämme aamulla kiertelemään lähistöllä, aikaa oli reilu tunti ennen kuin Albatrosin tilausbussi hakisi meidät kentälle. Päädyimme orjamuseoon. Tämä pieni  museo kertoi surullista tarinaa ihmiskunnan historiasta. Valitettavasti joitakin orjuuden muotoja tavataan edelleenkin maailmassa. Museossa kerrottiin myös tarinaa, miten musiikki on ollut auttamassa Etelä-Afrikan vapautumisessa orjuudesta ja apartheidista. Tämä hieno maa pitää sisällään monenlaisia tarinoita. 

Etelä-Afrikassa ollessamme kuulimme TV:stä muutamia tarinoita Zimbabwesta. Kuivuus on siellä nyt niin ankaraa, että Victorian putoukset eivät ole olleet näin kuivana 25 vuoteen. Maan kurjasta taloudesta kerrottiin ”ihmisen itselleen aiheuttamana katastrofina”. Kurjuus ja köyhyys on siellä aivan kammottavan suurta, nälänhätää ennustellaan. Turistit ovat lähes ainoa tulon lähde, kun maanviljelyolosuhteet on käytännössä tuhottu. Kun on itse käynyt paikan päällä, nähnyt ja kuullut tarinoita maasta ja sen ihmisten elämästä, on enemmän kiinnostunut seuraamaan, miten asiat menevät. Toivottavasti Zimbabwe nousee kurjuudestaan ja Etelä-Afrikkakin saa taloutensa tasapainoon. 

Kaikesta huolimatta ihmiset ovat täällä iloisia ja aurinkoisia ja toivottavat turistit ystävällisesti tervetulleiksi. Me palaamme huomenna arkeen, vaikka Suomessa juhlitaankin. 

Hyvän Toivon niemi - Afrikan lounaisin niemimaa

Hyvän Toivon niemi - Afrikan lounaisin niemimaa

Olemme paapan kanssa elämämme ensimmäistä kertaa käymässä Kapkaupungissa ja viivymme vain neljä yötä - kolme kokonaista päivää. Siksi tuntuu, että meidän on saatava mahtumaan näihin päiviin kaikkein oleellisin, mitä näiltä kulmilta löytyy. Tänään suuntana oli Hyvän Toivon niemimaa. 

Hop on -bussifirma järjestää myös muita kuin kaupungin hyppybussikierroksia. Kun firman toimisto oli eilisen bussikierroksemme pääteasema, ostimme tälle päivälle matkan Kapin niemimaan kärkeen. Matkaan lähdimme entiseltä tutulta pysäkiltä hotellimme läheltä. Mukana oli myös matkaopas, joka kertoili reitin varren paikoista monia mielenkiintoisia asioita. 

Matkamme taittui kaupungissa aluksi samaa reittiä, mitä olimme kiertäneet keskikaupungin bussillamme. Siitä matka jatkui etelään menevää moottoritietä pitkin. Ohitimme Kapkaupungin esikaupunkialueita, joka näyttivät varsin viehättäviltä merenrantakaupungeilta. Muizenburg oli oppaamme mukaan maailman paras paikka surffailun opetteluun. St. James, Kalk bay ja Fish Hoek olivat myös kauniita, merellisiä esikaupunkeja, joista saisi hyviä kalaruokia. Näiden rantapaikkojen jälkeen bussimme kulki niemimaan poikki Kommetjien kaupunkiin ja sen edustan rannikolle, Atlantin puolelle. Sieltä löytyi Etelä-Afrikan korkein majakka. Matkalla ohitimme myös yhden strutsifarmin, mutta villejä strutseja näkyi rannoillakin. 

Kuljimme Kommetjien jälkeen vinosti niemimaan poikki kunnes päädyimme Kapin niemimaan kansallispuistoon. Niemimaan kärjessä on oikeastaan kaksi erillistä kärkeä, Cape Point ja Cape of Good Hope.  Bussi kuljetti meidät Cape Pointin alueelle, missä oli niemen kärjelle tärkeä majakka. Alueen vedet ovat erittäin karikkoisia ja vaarallisia, siksi majakoita on täällä tiheässä. Meille bussimatkalaisille oli varattu ensimmäiseksi aikaa nauttia virvokkeita ja kiivetä majakalle. Matka ylös oli kovaa kiipeämistä, mutta parin pysähdyksen kanssa se kesti noin 20 minuuttia - ja sama alas. Maisemat olivat komeat ja meri pauhasi, tuuli alkoi nousta.

Seuraavaksi liityimme matkaoppaamme mukaan. Hän johdatti turistilaumansa kävelyreittiä Hyvän Toivon niemimaan rannalle. Joukossamme oli muutama ikäihminen, jotka pääsivät paikalle bussin kyydissä. Matka oli aluksi tasaista ja laudoitettua polkua, mutta muuttui kohta aika hankalakulkuisemmaksi. Kiipesimme niemimaan kärkeen kukkulalle. Homma oli aika raskasta, mutta maisemat taas erittäin palkitsevia. Kännykät räpsyivät, kun kuvia otettiin. Tuuli oli niin kova, että tuntui lähtevän tukka päästä. 

Kova urakka alkoi lopulta vasta siinä vaiheessa, kun lähdimme laskeutumaan kukkulalta rannalle. Kivet olivat korkeita eikä niihin ollut tehty portaita. Loikimme kuin vaivaiset vuorikauriit askelmia etsien alemmaksi. Urakka oli kyllä raskas, mutta edelleenkin se kannatti tehdä. Nautinto oli suuri, kun pääsimme alas rannalle. Meri oli komeaa katseltavaa sekä ylhäältä että rannalta. Tuntui, että jotain oleellista olisi jäänyt kokematta, jos emme olisi tätä kävelyretkeä ja koko Hyvän Toivon niemimaata kokeneet. 

Paluumatkalla ihailimme jälleen maisemia, merta ja niemimaan vuoristoa. Ainoa pysähdyksemme matkan varrella oli Simon’s town. Kyseisen kaupungin rannalla sijaitsee suuri Afrikan pingviinien yhdyskunta, joita lähdimme katsomaan. Kävelimme rantakadun vartta suojelualueelle,  missä pingviinit elivät rauta-aidan takana. Lintuja oli paljon,  mutta kun olimme nähneet niitä jo keväällä Galapagosilla, ei niiden näkemisestä saanut suuria kiksejä. No, olihan niitä siellä todella paljon nähtävillä. 

Reitti bussiparkista pingviinialueelle oli rakennettu jokseenkin täyteen turistihoukutetta. Oli kahvilaa, jäätelöbaaria, matkamuistomyymälää,  joka keskittyi pingviinituotteisiin, paikallisten kadunvarsikauppiaiden tavaroita ja härpäkkeitä. Itseäni olisi kiinnostanut ostaa strutsinmunasta kaiverrettu kynttilälyhty, mutta paappa oli sitä mieltä, että kotiin mennessä se olisi ollut jauhona. Tyydyimme katselemaan paikallisia tanssityttöjä, jotka olivatkin varsin taitavia.

Paluumatkalla oppaamme näytti meille vielä komean maiseman. Kun ylhäältä vuorilta lähestytään Kapkaupungin esikaupunkeja, avautuu eteen koko kaupunkialue. Vain sieltä ylhäältä voi nähdä, miten valtavan suuresta alueesta on oikeasti kyse! Tuntui, että kaupunkimaista asutusta oli silmänkantamattomiin. Kapkaupunki ei tosiaankaan ole vain kaupunkikeskusta vaan myös paljon muuta.

Kun pääsimme kaupunkiin, oli tuuli voimistunut entisestään ja lämpötilakin laskenut. Tuuli oli niin voimakasta, että emme ole sellaista kokeneet koti-Suomessa kuin hyvin harvoin - ja silloin maassa annetaan myrskyvaroitus. Täällä ihmiset tuntuivat jatkavan touhujaan, vaikka tuuli lennätti pahvinpaloja ja muovipusseja kattojen korkeudelle ja hiekka lensi silmiin. Kysyin paikalliselta, onko tämä tavallista. It happens, kertoi herra, mutta valitti, miten talvi oli tullut takaisin. Oikeasti tuulisen ajan olisi pitänyt päättyä täällä jo kuukausi sitten. 

Pitkin iltaa ja yötä tuuli vinkui hotellin ympärillä niin voimallisesti, että se vaikutti nukkumiseenkin. Huvittavaa oli sekin, että ikkunoiden reunoista tuuli puhalsi sisälle hotellihuoneeseen, verhot heiluivat! Upeassa hotellissa rakentamisen laatu oli pelkkää pintakiiltoa.

Apinoista varoiteltiin kovin, mutta ei niitä näkynyt kuin pieni ryhmä tien varressa.

Kapkaupungin herkut: Pöytävuori, rannat ja Waterfront

Kapkaupungin herkut: Pöytävuori, rannat ja Waterfront

Olemme paapan kanssa yleensä hyvin aamuvirkkuja lomillamme. Olen aina pistänyt asian aikaeron piikkiin, mutta nyt se ei päde. Etelä-Afrikassa eletään Suomen aikaa. Mitään erityistä syytä meillä ei ole varhaiseen heräämiseen, mutta näin nyt vain tuntuu olevan.  

Tänään heräsimme klo 5.30 ja jäimme odottelemaan aamupalalle pääsyä. Hotellimme aamiainen on todella loistava, maukas ja monipuolinen. Kaiken kaikkiaan koko matkallamme on tullut yllätyksenä, miten erinomainen ruoka Afrikassa on ollut. Erityisesti hygienian korkea taso on ollut positiivista. Vesijohtovettä voi juoda sekä Zimbabwessa että Etelä-Afrikassa, mutta olemme silti käyttäneet pullovettä. 

Lähdimme päivän ensimmäisellä Hop on Hop off -bussilla kohti Pöytävuorta. Vuorelle saakka ei pääse bussilla vaan kaapelivaunulla, joka nousee kaapelin avulla ylös sään salliessa. Ostimme lipun kaapelivaunuun jo keskustan lipputoimistolta. Ennen lipun ostoa on syytä varmistaa, että vaunu kulkee, sillä tuuli tai pilvisyys pysäyttää vaunun. Tuuli keikuttaa vaunua ja ylhäällä ei ole myöskään turvallista olla, jos näkyvyys on nollassa.

Pöytävuori on luokiteltu yhdeksi maailman seitsemästä luonnonihmeestä ja on yli 1000 m korkea. Sää ylhäällä Pöytävuorella oli kaunis ja aurinkoinen. Näimme kaikki upeat maisemat: kaupungin keskusta, Leijonanpää -vuori, meri ja hiekkarannat. Näkyvyys oli erinomainen, mutta oli mielenkiintoista nähdä, miten pilvilonkerot alkoivat nousta Atlantin puolelta. Jos toiselta puolelta laskeutuu pöytäliina alas, se vastaavasti nousi vuoren takaa ylös. Kävelimme Pöytävuoren tasankoa eteenpäin pitkälle, mutta ei kuitenkaan aivan kauimmaisille poluille. Upeita maisemia oli sielläkin. 

Historiallisina aikoina Pöytävuorella on ollut oma ekosysteeminsä, mm. monia kauriita, petoja ja jopa norsuja, ihan omaa lajiaan. Erikoisista eläimistä on jäljellä enää Dassie, pienehkö jyrsijä. Sen sijaan alueen kasvillisuus on hyvin erikoinen, siellä on tuhansia kotoperäisiä kasveja, joita ei tavata missään muualla. Koko Hyvän toivon niemimaa, johon Pöytävuorikin kuului, on luonnonsuojelualuetta. Pöytävuoren kasveja löytyy myös muualta niemimaalta. Runsas pensaikkoisuus on maisemalle ominaista. 

Pilvet alkoivat nousta vuorelle, kun kävelimme vuoren vasemmanpuoleisessa päässä. Päätimme palata takaisin vaunuaseman suuntaan. Törmäsimme siinä vaiheessa tuttuun suomalaispariskuntaan ja lähdimme yhdessä kahville. Sen jälkeen olikin aika käväistä matkamuistomyymälässä ja suunnata takaisin alas. Koko vuori oli jo pilvien peitossa eikä sinne päästetty enää turisteja, hissi kulki vain alaspäin. Näin nopeasti saattaa muuttua sää Pöytävuorella. 

Otimme paapan kanssa suunnaksi rannikon: Hard Rock Café ja uimarannat. Nautimme ostoksista ja maisemista, mutta uinnin päätimme jättää keskiviikkoon, kun sään pitäisi lämmetä.  Rantakadun varrelta löytyi mukava mereneläviä tarjoava ravintola ja söimme kahden hengen annoksen kaikkea mahdollista: katkarapuja, hummereita, kalaa, mustekalaa, simpukoita. Ruoka oli loistavaa ja erittäin maukasta. En muista, milloin olisimme näin erinomaisen annoksen syöneet.

Hop on Hop off -bussit kulkevat mukavasti rannan kautta takaisin kaupunkiin. Bussin ylätasolta saimme katsella maisemia ja ottaa valokuvia. Päädyimme Waterfrontin alueelle. Tämä laaja satama-alue on muutettu osittain huvittelu- ja vapaa-ajan alueeksi. Siellä on ravintoloita, kahviloita, museoita, paikallisia käsitöitä myyviä putiikkeja, maailmanpyörä, akvarium, toreilla paikallista elävää musiikkia jne. Tunnelma oli hyvin afrikkalainen ja  vilkas, vaikka alue kuhisikin turisteja. Viereisestä satama-altaasta liikennöivät laivat. Ranta-alue oli otettu hienosti käyttöön. 

Me kuljeskelimme paapan kanssa vanhassa satamarakennuksessa, jossa nykyisin toimii paikallisten tuotteiden myymälöitä, vähän kauppahallin tyyliin. Jotain tarttui mukaankin. Lopulta kasseja oli jo niin monta, että oli aika suunnata hotellille. Päivän bussilipulla pääsimme täältä hotellille, nousimme yläkerroksen huoneeseemme  ja otimme tirsat. Turistin elämä on uuvuttavaa. 

Hetken kuluttua olimme kuitenkin jo jälleen valmiita kierrokselle: hyppäsimme seuraavaan Hop on- bussiin ja teimme pienen kierroksen keskikaupungilla. Kuvia liikkuvasta bussista ei paljon saanut otettua, mutta kuuntelimme kuulokkeista reitin selostusta ja saimme uutta tietoa kaupungin rakennuksista ja historiasta. Valkoisten apartheid -ajan tekemisistä näkyy paljon todisteita pitkin kaupunkia. Esimerkiksi laaja aukio oli historiassa mustien asuinalue, mutta valkoiset valtaapitävät purkivat asunnot jo 1970-luvulla. Uusia asuntoja (oli alunperin tarkoitettu valkoisille) ei ole edelleenkään saatu rakennettua, mutta aukiolle rikkaruohojen sekaan oli pystytetty kaikenmaailman rättitelttoja ja muita tilapäisasuntoja, pahempia kuin vanhat peltihökkelit. Siellä paikalliset asunnottomat ihmiset näyttivät majailevan. Lähellä kaupungin keskustaa sijainneita vanhoja teollisuus- ja toimistorakennuksia on puolestaan muutettu muodikkaiksi ja oletettavan kalliiksi loft -asunnoiksi, vaikka monet niistä ovat säilyttäneet ulkokuorensa ennallaan. 

Kierros oli mielenkiintoinen ja kesti vain tunnin. Ehdimme hyvin paikalliseen ruokakauppaan ostamaan hieman iltapalaa. Viihdyimme jälleen illan huoneessamme - kaupungin iltaelämä tuntuu turhan levottomalta meidän makuumme. Samaan aikaan kotimaan politiikassa tapahtui kummia ja paappa seurasi uutisia suorana Areenasta. Hyvä wifi auttaa kummasti maailmallakin. 

Turistina eläminen on selvästi uuvuttavampaa kuin kotona oleminen. Jo yhdeksän jälkeen olin taas valmis nukkumaan. Sitkeästi piti yrittää valvoa, ettei aamulla heräisi entistä aikaisemmin. Kevyet ovat turistin murheet. Paikallisten murheita ehkä hieman helpotti se, että illalla satoi.