Tuulipäivä, rantapäivä
Viimeinen lomapäivämme oli suunniteltu ja ohjelmoitu tehokkaaksi. Tarkoituksena oli tehdä niitä juttuja, mitä Kapkaupungin keskustassa ehtisi yhdessä päivässä tehdä.
Aamureippaina suuntasimme afrikkalaiseen kauppaan ostoksille. Löytyi pikkueläimiä ja kassi. Tavaraa ja tuliaisia oli tullut hankittua runsaanlaisesti. Olen rakastunut afrikkalaiseen värikkyyteen. Joskus se menee kyllä vähän liiallisuuksiin minunkin silmissäni, mutta paljon ihania värejä löytyy kuitenkin. Näitä ihailimme vielä kiertämällä Green Market -alueella. Siellä paikalliset käsityöläiset ja pikkukauppiaat myyvät erilaisia tuotteita. Marketin takareunalla sijaitsee kirkko, jonka portailla näimme kymmenittäin kodittomia, jotka heräilivät aamuun: istuskelivat jotain syöden, lapset hammaspesulla. Näky oli todella surullinen, mutta ilmeisesti kirkon seinustat ovat ainoita paikkoja, joista köyhiä ei häädetä pois.
Kun kävelimme kojujen vierustoja, näin naisen punomassa sarvikuonon päätä, joka kootaan helmistä langan avulla rautalankakehikon päälle. Lopputulos on kaunis, mutta sarvikuono liian iso kotiin vietäväksi. Ostin neljä pientä joulukoristetta ja maksoin vähän ekstraakin, ihan säälistä näitä köyhiä poloisia kohtaan. Etelä-Afrikassa on jopa 30 % väestöstä työttömänä, joten monet yrittävät elättää itsensä näillä pienillä käsitöillä. Maan oloja kuvaava tieto on sekin, että 20 % väestöstä kantaa HI-virusta. Maan seksuaalikulttuurilla (monet vaimot ja rakastajattaret) on osuutta korkeisiin lukuihin, samoin aiemmalla presidentillä, joka pitkään yritti kieltää HIV:n olemassaolon ja sai aikaan taudin leviämisen katastrofaalisiin mittoihin. Nykyisin rikkailla on varaa hoidattaa itsensä, köyhät kuolevat.
Aamupäivän jatkoksi kävelimme Waterfrontille ja MOCAA-museoon. Se on Afrikan modernin taiteen museo, joka on rakennettu vanhaan viljasiiloon. Koko alue kulkeekin Siilon nimellä. Museon päänäyttelyn taiteilija oli William Kentridge. Taideteoksia oli monenlaisia: piirustuksia, pahvisia veistoksia, videoesityksiä musiikilla tai puheella säestettynä, piirustuksia joka lähtöön. Teosten yleissävy oli synkkä eikä niiden symboliikka auennut minulle, kun en ole taiteilijaan aiemmin tutustunut. Museo oli kuitenkin mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen kokonaisuus jo arkkitehtuurinsakin vuoksi.
Waterfrontilta löytyi jälleen erinomainen kalaravintola, jossa nautimme lounaan. Päivätirsat hotellilla toivat lisää virtaa ja jaksoimme lähteä taksilla takaisin Camp bay-rannalle, missä olimme käyneet jo maanantaina. Ajatuksena oli viettää iltapäivä rannalla. Vuokrasimme rantatuolien pehmusteet ja ystävällinen poika vieläpä veti tuolimme paremmille paikoille. Valitettavasti mikään ei pystynyt pysäyttämään tuulta, joka piiskasi rantaa. Edellisestä päivästä tuuli oli hieman laantunut ja lämpötila olisi ollut ihana, noin 25 astetta, mutta rantaelämämme ei kerta kaikkiaan onnistunut. Uiminen oli kiellettyä, kun tuuli nosti vaarallisen kovia aaltoja. Yritin käydä vähän kävelemässä rannassa, mutta lentävä hiekka piiskasi sääriä. Tuoleilla makoillessa hiekka tunki suut, silmät ja korvat täyteen ja tarttui aurinkorasvaiseen nahkaan. Tästä oli rantaelämän nautiskelu kaukana. Suunnitelmaa oli pakko muuttaa: lähdimme takaisin hotellille suihkuun.
Matkalaukuissamme oli vielä tilaa, joten naapurissa oleva Woolworth’s -tavaratalo sai meistä asiakkaat. Lopulta jäljellä oli vain matkan ikäviä vaiheita, pakkaamista. Illaksi tuuli tyyntyi. Seuraava aamu oli täysin tyyni ja aurinko paistoi. Keskiviikon hiekkamyrsky ja tuuli oli lopulta koko pariviikkoisen matkamme ainoa huonon sään päivä, eikä sekään oikeastaan ollut kovin huono.
Lentomme lähtee iltapäivällä. Kun kaikki tarpeellinen oli pakattu jo illalla, lähdimme vielä matkapäivämme aamulla kiertelemään lähistöllä, aikaa oli reilu tunti ennen kuin Albatrosin tilausbussi hakisi meidät kentälle. Päädyimme orjamuseoon. Tämä pieni museo kertoi surullista tarinaa ihmiskunnan historiasta. Valitettavasti joitakin orjuuden muotoja tavataan edelleenkin maailmassa. Museossa kerrottiin myös tarinaa, miten musiikki on ollut auttamassa Etelä-Afrikan vapautumisessa orjuudesta ja apartheidista. Tämä hieno maa pitää sisällään monenlaisia tarinoita.
Etelä-Afrikassa ollessamme kuulimme TV:stä muutamia tarinoita Zimbabwesta. Kuivuus on siellä nyt niin ankaraa, että Victorian putoukset eivät ole olleet näin kuivana 25 vuoteen. Maan kurjasta taloudesta kerrottiin ”ihmisen itselleen aiheuttamana katastrofina”. Kurjuus ja köyhyys on siellä aivan kammottavan suurta, nälänhätää ennustellaan. Turistit ovat lähes ainoa tulon lähde, kun maanviljelyolosuhteet on käytännössä tuhottu. Kun on itse käynyt paikan päällä, nähnyt ja kuullut tarinoita maasta ja sen ihmisten elämästä, on enemmän kiinnostunut seuraamaan, miten asiat menevät. Toivottavasti Zimbabwe nousee kurjuudestaan ja Etelä-Afrikkakin saa taloutensa tasapainoon.
Kaikesta huolimatta ihmiset ovat täällä iloisia ja aurinkoisia ja toivottavat turistit ystävällisesti tervetulleiksi. Me palaamme huomenna arkeen, vaikka Suomessa juhlitaankin.