Seikkailijat Ylämailla
Pidimme torstaina välipäivän golfista ja päätimme lähteä ajelemaan Skotlannin ylämaille. Tavoitteenamme oli kiertää Loch Ness.
Skotlannin Ylämaat (Highlands) ovat maisemiltaan selvästi korkeampia ja jyrkkäpiirteisempiä, kuin eteläisemmät alueet. Korkeimmillaan tiemme nousi noin 500 metrin korkeuteen, missä pääsimme jo puurajan yläpuolelle. Vuorten ruskeankirjavat rinteet olivat kanervien peitossa. Kesän Norja-kokemusten jälkeen Skotlannin vuoret jäivät kuitenkin melko vaatimattomiksi.
Matka taittui maileissa, tiet olivat alkumatkasta leveitä ja mukavia, mutta pohjoisemmaksi päästyämme kapenivat melko tiukoiksi ja olivat valitettavan huonokuntoisia. Vasemmanpuoleinen liikenne tuntui edelleen hankalalta ja kapeilla teillä ajaminen oli rasittavaa. Reilun 3 tunnin ajomatkan jälkeen päädyimme Invernessiin, pohjoisen suurimpaan kaupunkiin. Kaupungin läpi virtaa Ness -joki ja sen varrella sijaitsi kauniita vanhoja rakennuksia ja kukkulan päällä jopa linnakin. Siellä emme käyneet, mutta kaupungin lukuisat skottiruututuotteita myyvät kaupat veivät osan ajastamme. Lounaan söimme niin ikään Invernessissä.
Invernessin eteläpuolella Ness -joki laskee samannimiseen järveen, kuuluisaan Loch Nessiin. Järvi on 230 metriä syvä ja 37 km pitkä, Britannian suurin makean veden varasto. Lähdimme matkaan järven länsipuoleiselle kapealle tielle. Järvi tuli nopeasti näkyviin ja tie kulki sen rantoja myötäillen. Maisemat olivat kaiken aikaa ihastuttavat.
Pysähdyimme Loch Ness -tutkimuskeskukseen, joka sijaitsee kutakuinkin pitkänmuotoisen järven puolivälissä. Keskuksessa kiersimme lyhyen esittelyn, jonka aikana videoiden ja valokuvien avulla kerrottiin Loch Nessin hirviön legendasta. Asiaa on tutkittu erittäin paljon, mutta mitään järjellistä selitystä valokuvatuille ja moniin silminnäkijähavaintiohin perustuville ilmiöille ei ole löydetty. Itse asiassa me paapan kanssa vakuutuimme siitä, että mitään hirviötä ei ole olemassakaan. Ainakaan esihistoriallinen lisko ei voi tulla kyseeseen, sillä koko Skotlanti on ollut jääkauden aikana paksun jääkerroksen peitossa. Mikään eläin ei olisi selvinnyt siellä hengissä. Tämän kokemuksen perusteella koko hirviökeskus tuntui jokseenkin tyhjänpäiväiseltä turistipyydykseltä ja oli aikamoinen pettymys.
Jatkoimme matkaamme etelään päin Loch Nessin rannan tuntumassa. Maisemat olivat erittäin kauniit ja heti hirviökeskuksen jälkeen pysähdyimme Urquhart-linnan raunioille. Ne sijaitsivat järveen pistävällä niemimaalla, joten maisema Loch Nessin suuntaan parani entisestään. Aurinko paistoi ja järvi näytti parhaat puolensa.
Arvioimme paluumatkamme Kirkcaldyyn noin neljän tunnin mittaiseksi, sillä tarkoituksenamme oli kulkea lännen kautta pieniä maisemateitä pitkin, ei pääteiden kautta. Olimme jo melko lähellä järven eteläpäätä, kun kapea tien reunus muutti suunnitelmamme. Kapea asvalttitie oli raunaltaan pehmeän mutainen ja moni auto oli ajanut jo hieman asvaltin reunan ulkopuolella. Kun vastaan tuli isohko kuorma-auto, jota piti väistää reunan suuntaan, haukkasi terävä asvaltin reuna automme renkaan syvälle mutaan. Auto pysyi tiellä, mutta rengas rikkoutui. Se tyhjeni hissukseen, mutta saimme sentään ajettua auton läheisen Fort Augustuksen pikkukaupungin huoltoaseman pihalle.
Siitä alkoi soittelu ja asian järjestäminen. Huoltoasemalta ei saanut huoltoa, paikallinen kolarikorjaamo ei suostunut edes tulemaan paikalle, kun kyseessä,oli vuokra-auto. Soitimme jopa Autoliittoon, joka olisi järjestänyt matkamme jatkumisen, jos muuta apua ei olisi löytynyt. Saimme yhteyden automme vuokranneeseen firmaan ja sieltä järjestettiin asia. Rengasta ei saanut illalla klo 17 jälkeen vaihdettua, sillä yksikään rengasliike ei ollut enää avoinna. Sen sijaan avuksemme lähetettiin Britannian autoliiton huoltoauto, jonka kuljettaja vaihtoi sujuvasti renkaan ajokelpoiseksi vararenkaaksi. Huoltoauton perässä ajoimme takaisin Invernessin lentokentälle, mihin vuokrafirma oli varannut meille uuden auton rengasrikkoisen tilalle. Sillä ajelimme takaisin hotellille, kaikkiaan ylimääräistä aikaa meni prosessiin 4 tuntia.
Lopun uupuneina saavuimme hotellille puolen yön maissa, juuri ennen kuin hotellin yövahti oli menossa nukkumaan. Läntisen reitin pikkutiet jäivät kokematta, mutta asia saatiin kuitenkin hoidettua järjellisesti eikä henkilövahinkoja syntynyt. Edelleenkin pohdimme sitä, miten paljon vasemmanpuoleinen liikenne ja sen ongelmallisuus vaikuttivat tapahtuman syntyyn.
Seuraavana päivänä päätimme ottaa kevyesti. Emme haalineet päivään muuta ohjelmaa kuin yhden golfkierroksen. Castle-kentän startteri oli suositellut meille Kinghornin kenttää ja kehunut sen maisemia. Kentällä käyntiä puolsi sekin, että matka sinne kesti vain 10 minuuttia hotelliltamme. Skotlannissa golfkentät ovat todellisia lähiliikuntapaikkoja.
Kinghorn oli sekin yli 100-vuotias kenttä. Pelaajia ei ollut kuin jokunen, sää oli oikein kaunis ja kentältä avautuvat maisemat taas todella upeat, kuten meille oli kerrottukin. Kenttä oli merkitty hyvin lyhyeksi, vain par 65, mutta väylillä oli tosiaankin mittaa! Kun vielä mäkiä ja kaltevuutta oli joka suuntaan, oli pelaaminen hyvin haasteellista ja fyysisesti raskasta. Kenttä oli ehkä erikoisin ja mielenkiintoisin missä olemme paapan kanssa koskaan pelanneet. Vaikka sitä ei välttämättä matkaoppaissa mainita, oli se meidän arviomme mukaan käymisen arvoinen.
Kierroksemme päättyi epätavalliseen aikaan, kello kolmen seutuvilla iltapäivällä. Ruokapaikan löytäminen ei ollut ihan helppoa, kun lounasaika oli jo ohitettu. Paikallisessa pikkukylässä oli avoinna Fish & chips-paikka tai pubi, jotka eivät tosiaankaan sytyttäneet! Lopulta rannan tuntumasta löytyi hotelli, josta saimme syödäksemme maukasta ruokaa ja nautimme merimaisemista.
Yhteenvetona näiden parin päivän reissuista voin todeta: kyllä Skotlannissa on paljon kauniita paikkoja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti