Amalfin rannikko

Amalfin rannikko

Tiiviisti koostetun lomamatkamme viimeinen retkipäivä oli tänään, pääsimme tutustumaan Amalfin rannikkoon. Alue on 50 km pitkä ja kokonaisuudessaan Unescon maailmanperintökohde. Se edustaa Italian rannikon kulttuurimaisemaa. Tätä kulttuurimaisemaa saimme ihailla pääosin bussin ikkunasta, mutta muutama pysähdyskin matkaan mahtui. 

Lähdimme matkaan bussillamme Vicosta kohti Sorrentoa. Suurin osa ryhmämme jäsenistä oli jo käynyt siellä perjantaina, mutta  matkamme oli taittunut junalla. Emme olleet nähneet upeaa Sorrentoa rannikon suunnasta. Onneksi rannikkotien varrella oli pysähdyspaikka, mistä pääsimme ihailemaan tätä upeaa kaupunkia. Näky oli jälleen henkeä salpaava, kaukaa näki kokonaisuuden paremmin kuin perjantaina rannalla ollessamme. Sorrentoon emme enää menneet, vaan ajoimme siitä ohi Piano de Sorrenton ja Metan läpi. Näiden läpi olimme ajaneet junalla Sorrentoon mennessämme, mutta bussin ikkunasta näkee kuitenkin enemmän. Kaupungeissa oli paljon pieniä puutarhaviljelmiä; sitruunapuita ja viiniköynnöksiä oli tietysti oikein runsaasti. 

Sorrenton niemimaan poikki ajettuamme saavuimme Salernon lahdelle, missä Amalfin rannikko sijaitsee. Alueen ensimmäinen kaupunki on Positano. Se on kertakaikkiaan hurmaava kaupunki, joka on kokonaan rinteeseen rakennettu, kuten muutkin Amalfin alueen kaupungit. Ennen Positanoa pysähdyimme jo kertaalleen ottamaan valokuvia upeasta, jyrkästä, mereen melkein pystysuoraan laskeutuvasta maisemasta. Itse Positanon kaupungista en saanut otettua kuvia, sillä ennen kaupunkia eikä sen alueellakaan voinut pysähtyä. 

Amalfin rannikkotie on paikoin hyvin kapea ja erittäin mutkainen, sillä se kulkee koko matkansa suoraan meren yläpuolella kalliojyrkänteellä. Korkeanpaikankammoisella matkatoverilla oli kestämistä, mutta minä nautin suuresti upeista maisemista. Kun tie on hyvin kapea, ei sinne voi pysähtyä kuin satunnaisten levikkeiden kohdalle, ei edes kaupungeissa. Kaupunkeihin työhön menevät ihmiset joutuvat jättämään autonsa ties minne, kilometrien päähän työpaikoistaan. Turistibusseille tie on muutettu yksisuuntaiseksi eikä yli 12 metrin mittaisia busseja päästetä tielle enää ollenkaan. Vain paikallisbussien ja Amalfin alueella majoittuvia turisteja kuljettavat bussit pääsevät kulkemaan tietä molempiin suuntiin. 

Rannikon paikkakunnat Amalfin ja Positanon välillä ovat Conca dei Marini, Furore ja Praiano, sanoo Wikipedia. Nämä paikkakunnat näimme matkamme varrella. Ennen Amalfiin saapumista pysähdyimme pienelle paussille keramiikkakaupan kohdalla. Paikan tuotanto oli niin kaunista, että joitakin esineitä piti ostaa, vaikka ei olisi ollut tarvettakaan. Jopa myymälän yhteydessä sijaitseva WC oli päällystetty upeilla kaakeleilla! Keramiikka on Napolin ympäristössä merkittävä teollisuudenala, värikkäitä ja kauniita kaakeleita, astioita ja koriste-esineitä on myynnissä joka kaupungissa. Sitruunateema on keramiikassa hyvin esillä. 

Amalfiin pysähdyimme pariksi tunniksi. Bussille oli varattu kahden tunnin parkkipaikka netin kautta etukäteen. Ilman varausta olisi vain pitänyt ajaa ohi, sillä takaisinkaan ei olisi voinut palata. Kävimme katsomassa paikallista kirkkoa ja sen jälkeen saimme viettää vapaata aikaa kaupungissa. Kaupunki oli ihastuttavan kaunis, mutta turisteja oli täälläkin tungokseen asti. Kiertelimme kaduilla, nautimme lounaan ja kävelimme lopuksi aallonmurtajalle ottamaan kokonaiskuvan kaupungista. Kävellessä maaston jyrkkyys tuli helposti esille. Tasaisia kohtia ei tainnut olla kuin rantakadulla ja kirkon aukiolla. Portaita kiivettiin, ne toimittivat kävelykatujen virkaa. 

Matkamme jatkui Amalfista kohti rannikon takana olevaa vuoristoa. Sielläkin olevat kunnat kuuluvat maailmanperintökohteisiin. Pysähdyimme Ravelloon, missä tutustumiskohteena oli Villa Rufolo. Paikka on kuuluisa Wagner -musiikkijuhlistaan. Upea paikka se olikin, mutta myös maisemat korkealta vuoristosta (noin 800 m) alas laaksoon olivat jälleen komeat. 

Ravellosta ajoimme vuoriston poikki kohti Vesuviusta, ensin ylös ja sitten alas mutkaisia serpentiinitietä pitkin. Maisemat olivat edelleenkin hienoja, jyrkkiä ja rannikkoon verrattuna metsäisiä. Kävimme runsaan kilometrin korkeudessa ennen laskeutumista takaisin merenpinnan tasolle. Vanhaa tuttua reittiä pitkin pääsimme takaisin hotellille. 

Sorrenton seudulle suuntautunut lomamatkamme alkaa olla loppusuoralla. Tulopäivää lukuun ottamatta olemme käyneet uimassa meressä joka päivä. Perjantaina uimme Sorrentossa, muina päivinä hotellimme rannassa. Meressä uiminen on ihanaa ja tämä mahdollisuus piti ehdottomasti hyödyntää. Arvioin, että veden lämpötila oli 25 asteen seutuvilla. 

Säät olivat meille suosiollisia. Hellettä oli joka päivä, nyt viimeisenä lomapäivänä asteita oli 29. Vesuviuksella käydessämme sää oli hieman muita päiviä viileämpää. Pääosin taivas pysyi puolipilvisenä tai utuisena, mikä on ymmärrettävää kosteassa ilmanalassa. Meillekin se sopi, eipähän sää muuttunut mahdottoman tukalaksi missään vaiheessa. 

Aamulla olisi vielä aikaa nauttia Italian maisemista, mutta taidamme tyytyä lounaaseen ja pieneen aamukävelyyn. Kotimaa kutsuu! 

Historiallinen Pompeiji, uinuva Vesuvius

Historiallinen Pompeiji, uinuva Vesuvius

Tämän päivän retkemme suuntautui Pompeijiin, Italian 2000 vuotta vanhaan historialliseen kaupunkiin, maailmanperintökohteeseen. 24. elokuuta vuonna 79 ajanlaskun alun jälkeen noin 10 - 12 000 asukkaan kaupunki on hautautunut Vesuviuksen räjähdysmäisen purkauksen alle, tuhkan ja laavakiven peittoon. Paksuutta tällä kierroksella on ollut 6-8 metriä ja talojen rauniot ovat jääneet näkyviin ainakin osittain. Haudanryöstäjät ovat vieneet osansa paikalla olleista rikkauksista, mutta lopulta alueella on alettu tehdä systemaattisia kaivauksia 1700- luvulta alkaen. Ensimmäisiä turisteja alueelle lienee tullut joskus 1800 -luvulta alkaen ja nykyisin turisteja käy päivittäin tuhansia. 

Koko Pompeijin vanhan kaupungin alueesta vain noin kaksi kolmasosaa on saatu kaivettua näkyviin. Alue on mittavan kokoinen, 66 hehtaaria, joten  arkeologiasta kaivaustyötä on tehtäväksi vielä kymmeniä vuosia, eihän se ilmaistakaan ole. Pitkä pääkatu, keskusaukio, teatteri, amfiteatteri (se soikea rakennus, missä gladiaattorit taistelivat), lukuisia palatseja ja rakennuksia - kaupungin monipuolisuus on ollut häikäisevää ja nämä kohteet ovat jo nähtävillä. Kaupungin rakennuksista löytyy paitsi asuinrakennuksia, myös mittava kylpylä, lukuisia leipomoita, muita käsityöläisrakennuksia ja ilotalo. Talojen seinät on peitetty aikoinaan kokonaan maalauksilla, joista pieni osa on säilynyt ja nykyisin jo haalistunut. Kukkia ja eläimiä löytyy monista seinämaalauksista ja ilotalossa kuvat ovat tietenkin eroottisia. Kun Pompeijin runsas eroottinen kuva-aineisto on löydetty, sitä on pidetty epäsiveellisenä näytettävänä turisteille. 1800-luvulla kuvia sisältävät rakennukset on suljettu yleisöltä ja vielä 1970-luvulla eroottisia kuvia ovat päässeet ilotaloon katsomaan vain miehet!

Pompeijissa kävellessä olo oli lähinnä uskomaton: kävelimme samoilla katukivillä, missä ihmiset olivat kulkeneet jo 2000 vuotta aikaisemmin - sama fiilis on ollut aikoinaan Roomassa Forum Romanumilla kulkiessa. Kaupungin monipuolisuus ja palveluiden kehittyneisyys hämmästyttää. Taide on ollut korkeatasoista. Kuvaus Pompeijin tuhosta on jäänyt historiankirjoitukseen hyvin tarkasti, sillä roomalaiset aikalaiset (Tiberius nuorempi) ovat kirjoittaneet tapahtumat muistiin. Kun tuho on ollut niin hirvittävän äkillinen, se on yllättänyt ihmiset arkiaskareissaan. Ihmisten kehot ovat tuhoutuneet ja jättäneet laavakivi-tuhkakerroksen alle tyhjän onkalon. Kun paikan arkeologiset kaivaukset on aikoinaan aloitettu, nämä onkalot on täytetty kipsimassalla. Samalla tekniikalla on saatu näkyväksi myös kaupungin tuhoutuneita rakenteita, kuten puisia ovia. 

Pompeiji muuttuu ja kehittyy ajan myötä, kun kaivauksia jatketaan. Maailmanperintökohteesta emme tällä retkellämme nähneet kuin pienen pienen kulman. Jos aluetta haluaisi tutkia perusteellisesti, täällä saisi kulutettua useankin päivän. Näin hienoon kohteeseen ei kyllästy koskaan.

Lounaan jälkeen bussi kuljetti meidät Vesuviukselle, sille hirveälle tulivuorelle, joka aikoinaan oli haudannut Pompeijin purkauksellaan. Niitä on ollut Pompeijin historiassa tuon kuuluisimman purkauksen jälkeenkin, mutta ei enää vuoden 1944 jälkeen. Nykyisin Vesuviusta pidetään uinuvaan tulivuorena. 

Bussilla pääsimme Vesuviuksen lipputoimiston lähelle. Siitä alkoi 800 metriä pitkä, reilu 100 metriä nousua mukanaan tuonut kiipeäminen. Aamupäivällä Pompeijissa sää oli ollut kohtuullisen kuuma, kun talojen raunioiden välissä ei paljon tuuli puhallellut. Vesuviuksella kiipesimme runsaan 1100 metriin korkeuteen. Ilma oli totta kai viileämpi kuin meren pinnan tasolla, mutta myös tuuli vilvoitti. Maisemat olivat kauniita, mutta kohtalaisesti utuisten pilvien peitossa. Matkaa ylämäkeen taitoimme tasaisen tappavaan tahtiin, hitaan varmasti. Huipulle pääsimme puolessa tunnissa. Edessämme avautui nukkuva kraateri, tummaa kiveä ja soraa, ympärillä Napolinlahden kaupungit, Torre del Greco ja Torre Annunziata. Uinuva Vesuvius päästeli keveitä rikinkatkuisia tupsahduksia. 

Vesuviuksen kraaterin reunalta mukaan tuli ostettua muutama laavakivestä valmistettu koriste-esine ja kohdetta kuvaava postikortti. Kokemuksena Vesuvius oli vaikuttava sekin, onhan se yksi Euroopan kuuluisimmista tulivuorista ja edelleenkin odotetaan, että jonain päivänä se räjähtää uudelleen kuin shamppanjapullo. Se tietäisi kovia aikoja tulivuoren rinteillä asuville 850 000 ihmiselle. Vulkaaninen toimita tällä alueella ei ole mikään pikkujuttu. 

Retkemme jälkeen palasimme hotellille, kävimme uimassa hotellin edustalla meressä ja nautimme iltapalaa huoneessamme. Välillä pitää kerätä voimia, tänään taitaa pieni venyttelykin olla paikallaan. Huomenna on tämänkertaisen lomamme viimeisin retkipäivä, tutustumme Amalfin rannikkoon, missä maailmanperintökohteita on peräti 16! Kyllä Italia on aikamoinen maa, poliittisista seikkailuistaan huolimatta. 

Ps. Viimeisimmässä kuvassa näkyy Vesuvius hotellihuoneemme parvekkeelta kuvattuna.

Vanha ihastus 30 vuoden takaa, Capri

Vanha ihastus 30 vuoden takaa, Capri

Liki 30 vuotta sitten olimme käyneet Caprilla, nähneet Axel Munthen huvilan ja sinisen luolan. Silloinen kokemuksemme oli hieno ja etenkin sininen luola on jäänyt lähtemättömänä elämyksenä mieleen. Odotukset tätä päivää kohtaan olivat suuret. Oppaanamme oli suomalaissyntyinen, yli 30 vuotta sitten Italiaan muuttanut Maria. Matka taittui laivalla Vicon satamasta Caprin Marina Grandeen. 

Retkemme ohjelmaan ei kuulunut käyntiä sinisessä luolassa. Se on Caprin tunnetuin nähtävyys, juuri se, joka on aikoinaan tehnyt Caprin kuuluisaksi. Turistivirrat ovat kasvaneet 30 vuodessa mittavasti, sen huomasi kaduilla ja jokaisessa vierailukohteessamme. Ikävä kyllä tämä ruuhkaisuus on tukkinut sinisen luolan niin, että jonotus sinne olisi kestänyt jopa pari tuntia. Jätimme väliin, vaikka polte sen näkemiseen  olisi ollut kova. 

Caprin Marina Grandesta lähdimme paikallisilla, minikokoisilla busseilla Anacapriin. Saaren kadut ovat mitättömän kapeita, joten paikalliset bussit ovat niihin mitoitettuja. Katuja ja teitä on yhteensä 22 km. Saari on hyvin jyrkänteinen  ja vaikeakulkuinen. Siksi katuja on käytännössä vain näiden kahden kunnan, Caprin ja Anacaprin, keskustojen alueilla ja niiden välissä menee hieman pidempi maantie. Anacapriin johtava tie kulkee aivan jyrkänteen reunalla ja maisemat tieltä Caprin satamaan ovat komeat. 

Anacaprissa tunnetuin nähtävyys on Axel Munthen huvila. Sitä ennen Maria kuitenkin suositteli meille nousua köysiradalla ylös saaren korkeimpaan paikkaan, Monte Solaralle, reiluun 500 metriin. Matka keikkuvassa tuolissa kesti vartin verran, joten pari korkeanpaikankammoista ryhmäläistämme jäi matkasta pois. Jo matka vuorelle oli ihana, maisemat kauniit ja kyyti tasaisen miellyttävä. Oli mukava katsella alhaalla, melko lähelläkin, sijaitsevia taloja ja kasvillisuutta. Oli puita, viiniköynnöksiä, pieniä viljelysplänttejä, koristekukka ja villejä niittykukkia. Pilvet roikkuivat vuoren rinteiden tasolla, mutta kaikkiaan sää oli tässä vaiheessa kohtalaisen kirkas.

Ylhäällä vuorella maisemat olivat taivaalliset. Tässä oli tämän reissumme ensimmäinen Vau-efekti, vaikka Sorrentokin oli ollut maisemiltaan komea. Jyrkänne saaren eteläreunalla oli melkein pystysuora ja näköalatasanteen alapuolella monen sadan metrin päässä näkyi upea turkoosi meri kivikkoisine rantoineen ja kalliomuodostelmineen. Lokit liitelivät kalliohuippujen tasolla. Tämä köysiratamatka oli ehdottomasti kokemisen arvoinen. Kun lähdimme sinne Marian ehdotuksesta ensimmäiseksi aamulla, ei sinne ollut edes ruuhkaa. Alas palattuamme jono lippuluukun ulkopuolella oli jo huomattavan pitkä ja myöhemmin vielä pitempi. Oppaamme asiantuntemus tuli esille myös tällaisissa pienissä yksityiskohdissa.

Axel Munthen huvila oli meille matkakohteena entuudestaan tuttu. Joitakin asioita tai maisemia muistimme hyvin, mutta Marian opastus avasi monia uusia asioita huvilasta ja sen isännästä. Kun taas näimme maiseman alas Caprin Marina Granden suuntaan, oli helppo ymmärtää, miksi nuori ruotsalaislääkäri oli tähän maisemaan niin rakastunut, että halusi sinne itselleen huvilan rakentaa. 

Anacaprissa nautimme nopean lounaan ja matkustimme bussilla rinnetietä pitkin Caprin kaupungin keskustaan. Tämä osa kaupungista oli meille kokonaan uutta. Keskustassa oli muutama katu ja aukio - luksustavaroita myyvä katukin löytyi, sillä kesäisin monet kuuluisuudet lomailevat täällä. Rakennukset ja kadut olivat kauniita ja hyvässä kunnossa. Kuljimme Augustuksen puistoon saakka saaren kapeimmassa kohdassa sen toiselle laidalle. Saaren etelä-reunalla on kohtalaisen paljon asutusta, komeitakin taloja, mutta autoliikenne sinne on kokonaan kielletty.  Näihin taloihin pääsee siis vain kävellen - ei edes polkupyörällä - tai sitten alapuolelta rannan kautta veneillä rantaan ja rappuja ylös! Maisemat puiston näköalapaikalta olivat yhtä huikeat kuin aamupäivän vuorelta, sillä suunta oli sama. Nyt olimme vain lähempänä meressä olevia komeita kalliomuodostelmia. 

Hetken vapaan kuljeskelun jälkeen lähdimme vielä joukolla pienellä laivalla matkalle saaren ympäri. Tällä laivamatkalla hahmottui saaren rannikon jylhyys kokonaisuudessaan. Satamaksi soveltuvaa hyvää matalaa kohtaa ei ole muualla kuin Marina Granden ja saaren toisella puolella olevan Marina Piccolan kohdalla. Muilta osin saaren rannat ovat pystysuoraa kalkkikivikalliota. Saaren rannikolla on korkeita kalkkikivimuodostelmia sekä muutamia luolia, mm. kuuluisin Sininen ja sen lisäksi Vihreä ja Valkoinen luola. Muiden luolien seutuvilla pyörähdimme, mutta Sininen luola jäi tietysti kaukaisen vilkaisun asteelle, kun koko metrin kokoisen suuaukon ympäristö oli täynnä odottavia veneitä. Luolaan sisälle mahtuu vain 2-3 pientä venettä kerrallaan, matkustajia kussakin 3-5 henkilöä. Luola ei kohta vedä kaikkia turisteja, joita paikalle rynnistää. Caprin ihanuus kaatuu kohta omaan mahdottomuuteensa. 

Kaikesta katuja täyttäneestä turistiruuhkasta huolimatta Capri oli edelleenkin ihana. Ehdottomasti haluan matkustaa sinne uudelleenkin. Ajankohta on todennäköisesti pahimpien turistikuukausien ulkopuolella ja mielellään varaisin saarelle useamman kuin yhden päivän. Turkoosi vesi ja komeat maisemat kutsuvat paikalle vielä jonain päivänä.