2,5 minuuttia silkkaa seksiä

2,5 minuuttia silkkaa seksiä

Kesällä 2004 satuimme nykyisen paapan kanssa Haapavesi-folkissa kuulemaan luentoa argentiinalaisesta tangosta. Luennoitsijana oli suomalainen mies (jonka nimeä en muista), joka oli perehtynyt tangoon Argentiinassa ja tuonut mukanaan sikäläiset tanssijat. Luento eteni tangon historian ja merkkihenkilöiden kautta nykyaikaan. Olimme vaikuttuneita. Sen jälkeen olemme satunnaisesti seuranneet argentiinalaista tangoa kotimaassa.

Tangon sanotaan syntyneen Buenos Airesin slummeissa, La Bocan jokirannoilla, missä työläismiehet tanssivat keskenään odottaessaan pääsyä paikallisiin bordelleihin. Tango oli syntyessään alimpien sosiaaliluokkien huvia. Vähitellen 1900-luvun alussa se hyväksyttiin koko argentiinalaisessa yhteiskunnassa ja aloitti maailmanvalloituksensa. Alkuaikojen kuuluisin laulaja ja säveltäjä on ollut Carlos Gardell, jonka katsotaan vaikuttaneen merkittävästi siihen, että tango sai hyväksytyn statuksen. Tänä päivänä Buenos Airesia ei voisi kuvitella elämään ilman  tangoa.

Buenos Airesissa liikkuva turisti ei voi välttyä tangolta. Se näkyy matkamuistomyymälöissä; lippuja tangoesityksiin myydään joka nurkalla; televisiossa pyörii tangoon keskittynyt kanava. Illan tangoshow'hun valmistauduimme katsomalla kanavalta tangon perusaskelkuvion, 8 askelta. Kanavalla haastateltiin ihmisiä New Yorkissa, kyseltiin mielipiteitä tangosta. "2,5 minutes of pure sex" , kommentoi yksi nainen.

Olimme valinneet show'n La Ventana -nimisestä paikasta. Esityksen aluksi olisi ollut mahdollista syödä illallinen, mutta meille iltasyöntiin tottumattomille se ei tuntunut houkuttavalta vaihtoehdolta. Tyydyimme vesitarjoiluun. Tilaisuuden järjestäjä haki meidät hotellilta iltayhdeksän jälkeen, show alkoi kymmeneltä. Pöytäseurueeseemme kuului ihmisiä Perusta, Australiasta ja Etelä-Afrikasta.

Show'n rungon muodostivat orkesteri ja tanssijat. Orkesterin instrumentteja olivat kaksi viulua, kaksi bandoneonia, basso ja piano. Toinen viulisteista oli orkesterin johtaja, joka esitti myös solistinumeron. Kaikki soittajat olivat osaavia ammattilaisia. Orkesterilla oli kaksi laulusolistia, keski-ikäiset mies ja nainen.

Tanssijoita oli 3 paria, jotkut heistä nuoria, jotkut keski-ikäisiä. Naiset olivat pukeutuneet piikkikorkoisiin tanssikenkiin ja mustiin, koristeellisiin, ihonmyötäisiin asuihin, joita vaihdettiin vähän erilaisiin aina show'n edetessä. Miehillä oli kaikilla tummat puvut, joiden housut olivat hyvin väljät. Miesten hiukset oli kammattu bryl cremellä sileiksi taaksepäin. Sekin pisti silmät, että kaikilla miehillä oli koko esityksen ajan täysin hymytön, tiukka ilme.

Esitykset olivat taidokkaita, fyysisiä ja kiihkeitä. Kuvaus 2,5 minuutin silkasta seksistä ei ollut kaukaa haettu. Askelkuviot olivat monimutkaisia, oli taivutuksia ja nostoja. Kahdeksan askeleen peruskuviolla ei olisi pitkälle pötkinyt. Keski-ikäiseltä tanssijalta vaaditaan kovaa kuntoa, että pystyy vetämään sellaisia tanssinumeroita ilta toisensa jälkeen.

Tässä linkkiä upeisiin argentiinalaisia tangoihin:   https://m.youtube.com/watch?v=p1uTHTMnbTI

Suuri, rakastettu argentiinalainen legenda on Evita Peron. Vaikka hän ei suoranaisesti tangoon liitykään, esitti show'n naissolisti musikaalista tutun kappaleen, Don't cry for me Argentina (tosin espanjaksi). Taustalla näytettiin valokuvia Eva Peronin elämästä. Tässä yhteydessä esitys oli vahvasti tunteisiin vetoava.

Paitsi tangoa, saimme nauttia illan show'ssa myös pohjoisten alkuperäiskansojen kansanmusiikkia, soittajina intiaaniheimojen edustajia. Orkesterin rumpali soitti rumpua, jonka kalvo oli tehty lehmännahasta. Kuulimme samaa tuttua musiikkia, mitä esim. chileläiset kansanmusiikin esittäjät ovat esittäneet. Lisäksi saimme nähdä huikean taitavan esityksen, jonka kuvaamiseen ei yksi sana riitä. Mies oli pukeutunut paikallisen karjapaimenen (?) asuun ja heilutti käsissään ruoskantapaisia piiskoja, joiden päässä oli isot (puiset?) pallot. Koko komeus oli maalattu kiiltävällä värillä, jolloin se erottui loistavana ilmassa viuhuessaan. Kun piiskojen kärkiosat osuivat maahan, syntyi vaikutelma nopeasta steppaamisesta tai irlantilaisesta kansantanssista. En muista nähneeni aiemmin vastaavaa esitystä.

Show päättyi jälleen tango-orkesterin ja tanssijoiden esitykseen, viimeisenä La Cumparsita. Se esitettiin samanlaisella tulisella kiihkeydellä kuin muutkin kappaleet. Jo vuosien ajan, ja edelleenkin, jaksan ihmetellä, miten tuliset argentiinalaiset tangot saadaan Suomessa latistettua pliisuiksi lenkkitossuversioiksi. Argentiinalaista tangoa jaksaa kuunnella pitkiä aikoja, suomalaisen version kuuluessa vaihtuu kanava. Anteeksi, suomalaiset tangoihmiset!

La Cumbarsitasta vielä pieni anekdootti, joka löytyi vanhasta matkaoppaasta. Kappaleen on säveltänyt montevideolainen (uruguaylainen) arkkitehtiopiskelija, joka rahapulassaan oli myynyt sävellyksen 20 pesolla paikalliselle orkesterin johtajalle. Vasta vuosien jälkeen Pariisissa hänelle oli selvinnyt, millaisen kultamunan meni myymään pilahinnalla.

Ohjelmanumerot olivat päättyneet hyvissä ajoin ennen puolta yötä. Paluumatkan kuljetusten lajittelu ja ihmisten kokoaminen busseihin vei aikansa, niinkuin arvata saattoi. Matka San Telmon tangoklubeilta hotellille ei ollut pitkä, mutta koko operaatio vei aikaa puolisen tuntia. Olo oli kuin Tuhkimolla, kun astuimme kurpitsavaunustamme sisään omaan hotelliimme tornikellon lyödessä puolta yötä.

Itse showsta ei saanut ottaa kuvia.  Tässä siis vain rekvisiittaa. 

Välipäivä

Välipäivä

Eilinen Uruguayn- matkamme uuvutti minut täysin. Illalla totesin olevani lievässä kuumeessa ja kroppa oli ihan kepitetty. Tänään saman kokemuksen on jakanut paappa.

Sääennusteet olivat luvanneet täksi päiväksi sadetta ja sään viilenemistä. Jo aamulla se oli todettavissa. Kun pahin sade näytti laantuvan, lähdimme kuitenkin kaupungille ostoksille (tässä vaiheessa paappa ei vielä ollut kuumeessa). Alkumatka sujui hyvin, sitten alkoi taas sade ja kunnon ukkonen. Täällä ukkossade ei näytä olevan sellainen lyhyt pyrähdys helteellä, mihin Suomessa on usein totuttu. Täällä saderintaman mukana tuli ukkoskuuroja, toinen toisensa perään pienten taukojen jälkeen. Olimme shoppailemassa kävelykatu Floridalla (siellä, missä aiemmin mainitsemani rahanvaihtajat päivystävät). Aina sateen yltyessä menimme uuteen kauppaan, tuli ostettua sukkaa ja neuletakkia. Paluumatkalla jouduimme syöksymään kahvilaan, sattui sitten olemaan M Café, Mäkkärin kupeessa. Hätä ei lue lakia. Kahvi oli lämmintä ja hyvää ja samalla saimme seurata huvittavaa näytelmää. Mäkkäriin alkoi sataa vettä sisälle ihan roppakaupalla. Henkilökunta veteli vettä lattian läpi ulos. Onneksi olimme syrjässä ja korokkeella. Sivuhuomautus: hotellihuoneemme ikkuna vuotaa myös ja ikkunalauta on ihan märkä. Onneksi on pyyhkeitä!

Hotellille päästyämme olimme kumpikin ihan kohmeessa. Ulkona lämpötila taisi olla 10 asteen seutuvilla ja hyytävä tuuli lisäsi kylmyyttä. Ruutukaavaan rakennettu kaupunki  tuottaa tehokkaita tuulitunneleita. Hotellihuoneessa jouduimme hakeutumaan molemmat vaakatasoon, parantelemaan oloamme. Siinäpä iltapäivämme sujui, potiessa. Taudissa minulla on pientä köhää ja lihaskipuja, paapalla karhea kurkku. Onneksi telkkarista tuli golfia, niin kuluihan meidän aikamme niinkin, kauniita viheriöitä katsellessa.

Päivän lounaan takia emme tosiaankaan halunneet lähteä enää kaupungille palelemaan ja uuvuttamaan itseämme. Menimme oman hotellimme ravintolaan. Lopultakin saimme kunnon lounaan. Kaikki ravintolat, mitä olemme kaupungilla kokeilleet, ovat tarjonneet jokseenkin surkeaa ruokaa, Uruguay oli pohjanoteeraus. Tänään saimme monipuolisen buffet-alkupalapöydän ja lisäksi paappa söi lohta. Kaikki oli ihan mahdottoman hyvää. Myös aamupalamme ovat olleet aivan fantastisia, ihan parhaita mitä juuri koskaan muistamme nauttineemme (otan vielä siitä kuvan, jos kehtaan). Erikoista on se, että minäkin olen syönyt juuri aamupalalla paljon lihaa. Paikallinen naudanliha on maukasta ja mureaa, sianlihassa ei haise sika. Kotimaassa en syö sianlihaa juuri ollenkaan, kun siitä tulee paistaessa niin epämiellyttävä haju. Täällä taitaa lihakarja olla jotain eri rotua kuin meillä.

Tämän päivän toinen agenda on ollut nukkuminen - sehän tietysti sopii tautia poteville. Olemme edelleen kotimaan ajassa siten, että iltaisin on pakko mennä nukkumaan yhdeksältä ja aamulla heräämme 5 - 6 välillä. Normaalipäivänä se ei haittaa, mutta tänään se tuottaa ongelmia. Olemme nimittäin menossa katsomaa Tango-showta, joka alkaa klo 22. Esityksiä on monessa paikassa, mutta yksikään niistä ei aloita esim. klo 20. Olen aina ihmetellyt sitä, miksi tällaiset kansanjuhlat (isot konsertit, jalkapallo-ottelut sun muut) pitää aloittaa yöllä. Muissa maissa eletään ihan eri rytmissä kuin meillä Pohjolassa. Minä arvostan kunnon yöunia. Vaan siitä tangokokemuksesta saatte täyden raportin huomenna!

Colonia del Sacramento

Colonia del Sacramento

Colonia del Sacramento sijaitsee Plata-joen vastarannalla, Uruguayn puolella. Kun kerran tänne saakka olimme itsemme kuljettaneet, tuntui mielekkäältä pistäytyä myös naapurimaassa. Sinne menee Buenos Airesista useita nopeita ja hitaita lauttoja päivittäin, matkaan saa ostettua opastetun kierroksen ja valmiiksi maksetun lounaan. Hotellin palveluna hoitui varaus. Meidän huoleksemme jäi marssiminen aamulla lauttarantaan. Aamun sää oli aurinkoinen ja tyyni. (Sää on tähän asti suosinut matkaamme, on ollut kevättalven olosuhteissa hyvin lämmintä, yli 20 astetta joka päivä.) Ilmassa oli jälleen seikkailun tuntua.

Tullimuodollisuudet passin tarkastuksineen oli tehty sujuvaksi, kun molempien maiden virkailijat istuivat satamassa vierekkäin. Maasta poistuminen ja uuteen maahan saapuminen hoidettiin samalla kertaa. Nopealla lautalla matka kesti tunnin. Plata on merta lähestyessään noin 50 km leveä joki. Pohjanmaan pikkujokiin tottuneelle se näytti enemmän mereltä.

Colonia del Sacramento on merkitty UNESCOn maailmanperintökohteeksi. Siellä on kohtalaisen hyvin säilynyt vanha kaupunki, jonka vanhimmat osat ovat portugalilaisten rakentamia 1700-luvun alussa. 1777 espanjalaiset valloittajat tulivat, ajoivat portugalilaiset pois ja hävittivät monet kaupungin rakennuksista. Arkkitehtuuriin tuli espanjalainen vaihe, mutta osittain rakennukset rakennettiin vanhojen portugalilaisten talojen päälle. Tyylit erottuvat selvästi toisistaan: portugalilaiset talot ovat ladottua harmaata kiveä, espanjalaisten rakennukset on rapattu ja maalattu värikkäiksi. Kaupungin vanhimmissa osissa näitä rakennuksia on rinta rinnan. Vanhimmat kadut ovat kivettyjä, epätasaisia kujia 1700-luvulta.

Vanha kaupunki on Amerikassa erikoisuus ja siksi sen päätyminen maailmanperintökohteeksi on ymmärrettävää. Eurooppalaisen silmiin kohteen erikoisuus ei täysin avautunut. Saman tyyppisiä vanhoja pikkukyliä on Etelä-Euroopassa, esim. Ranskassa, Espanjassa, Italiassa tai Kreikassa tullut vastaan. Historian mittakaavat ovat Euroopassa myös kovin erilaisia, sillä oman kotikylän kirkko on rakennettu jo 1400-luvulla, monet kotimaiset linnat ovat keskiaikaisia - puhumattakaan vaikkapa Roomasta, missä pääsee kävelemään 2000 vuotta vanhoilla kaduilla.

Coloniassa on noin 28 000 asukasta. Kevättalvi ei ole mitään erityisen vilkasta turistisesonkia, joten meitä matkaajia oli vähän. Hotellit ja isot loma-asunnot olivat tyhjillään, jokivarren upea hiekkaranta samoin. Kesällä alueen lämpötilat nousevat 35-45 asteeseen, joten silloin turisteja riittää. Meillä oli kuitenkin tilaa vaellella ja tutustua paikkaan. Viiden tunnin viipymiseen sisältyi kiertoajelu, opastettu kävely vanhassa kaupungissa, lounas ja vapaata aikaa. Aika riitti hyvin, oli jopa aikaa ostaa muutama matkamuistokin. Pari kertaa jouduimme käyttämään käteistä, mutta Argentiinan peso oli käypää valuuttaa eikä rahan vaihtoon ollut tarvetta.

Colonia del Sacramenton ihmiset puhuivat vielä vähemmän englantia kuin argentiinalaiset. Olemattomalla espanjalla piti pärjätä, mutta esim. ruokalistan tulkinnassa tuli huti. Paappa sai surkean hampurilaisen. Matkatoimiston valitsema ruokapaikka oli muutenkin luokaton, sillä noin huonoa ruokaa emme muista kumpikaan syöneemme vuosiin. Toivoisin voivani antaa palautetta matkatoimistolle ruokapaikasta, mutta saapa nähdä, onnistunko. Toisessa ravintolassa yritimme saada kahvia, mutta siellä ei tarjottu kuin ruokaa. Onneksi löytyi pikkuinen kuppila, jossa kolme nuorta pyöritti paikkaa. Kahvi oli hyvää, samoin kakku. Palvelu oli ystävällistä ja iloista. Nuorissa taitaa olla tuonkin pikkukaupungin tulevaisuus.

Lopuksi vielä paluumatkan herkku: vanhan ajan tax-free myymälä! Villapaita 15 eurolla, tai jotain. Tai sitten ei. Hinnat oli nimittäin merkitty USA:n dollareina ja siten paikalliseksi luulemamme hinta oli melkein sama euroissa. Missään tätä ei kerrottu ja veikkaan, että moni muukin meni samaan halpaan.

Koko reissusta jäi jokseenkin ristiriitainen fiilis, mutta tulipahan käytyä Uruguayssa!

Kierros Bienos Airesia, kokemus nimeltä Caminito

Kierros Buenos Airesia, kokemus nimeltä Caminito

Varasimme täksi aamuksi opastetun kaupunkikierroksen. Se tuntui tehokkaimmalta tavalta nähdä kaupunkia mahdollisimman paljon. Opas totesikin, että kierroksella on tarkoitus saada kohtalaisen yleinen kuva kaupungista ja auttaa löytämään ne kohteet, mihin kannattaa palata itsekseen myöhemmin.

Bussi vei meidät ensiksi Avenida Libertadoria itään päin. Sen varrella sijaitsee useita puistoja ja toisaalta vanhoja ihastuttavia rakennuksia. Monet näistä taloista on aikoinaan 1870-1920-luvuilla rakennettu vauraiden paikallisten perheiden kodeiksi. Massiivisissa 3-kerroksissa taloissa asui yleensä vain yksi perhe. Varakkuus näkyi siinäkin, että arkkitehdit oli tuotettu mm. Ranskasta ja siksi rakennuksissa näkyy ranskalainen vanha arkkitehtuuri. 1930-luvun lama romahdutti näidenkin rikkaiden elämän ja talot päätyivät muiden omistukseen, monet mm. suurlähetystöiksi. Siitä syystä alueella on edelleenkin monien maiden suurlähetystöjä.

Av. Libertadorin reunalta löytyy myös muutama mielenkiintoinen, erikseen mainittava nähtävyys. Recoletan kulttuurikeskus ja samanniminen hautausmaa sijaitsevat samalla kukkulalla, välissään Pilarin kirkko. Hautausmaa on perustettu 1820-luvulla silloisen kaupungin pohjoislaidalle köyhien hautausmaaksi, mutta on muuttunut nopeasti varakkaan väen suosimaksi komeista monumenteista koostuvaksi erikoiseksi monumentti- ja patsaskompleksiksi. Poikkesimme kirkossa ja hautausmaalla myöhemmin iltapäivällä - oppaan mielestä paikka on Buenos Airesin "must".

Kun Argentiinasta puhutaan, on pakko puhua jalkapallosta. Club Atletico Boca Juniors on Buenos Airesin tunnettu seura ja mm. Maradonan kotiseura. Sen kullanruskea stadion on lempinimeltään la Bombonera, suklaarasia. Stadionin ympärille keskittyi futisaiheinen matkamuistomyymälöiden rivistö. Samoilla suunnilla törmäsimme ensimmäisen kerran paikallisen köyhälistön rakennustapaan, aaltopeltihökkelehin. Ruostuvat peltiseinät on maalattu niillä väreillä, mitä sataman varastoista on aikoinaan onnistuttu hankkimaan. Kun yksi väri on loppunut, on jatkettu seuraavalla. Lopputuloksena talot ovat riemunkirjavia ja kovin erikoisen näköisiä. Köyhät ihmiset asuvat niissä edelleenkin ja parhaimmillaan pitävät asutuksensa värikkään kauniina.

Peltiseinien värikkyys pääsi upeasti oikeuksiinsa Caminiton erikoisella asuinalueella, jonka italialaiset maahanmuuttajat ovat aikoinaan rakentaneet. Nykyisin se on taiteilijoiden alue, täynnä ulkoilmaan pystytettyä taidenäyttelyitä, artisteja työssään, kahviloita, ravintoloita ja tangoa. Caminito tarkoittaa pikkukatua, mutta alueella on nykyisin kuitenkin muutama samanhenkinen katu. Koko alueen silmiinpistävin piirre on sen värikkyys. Alue lumosi, se oli selvästi kierroksen vaikuttavin osuus ja kruunasi koko aamupäivämme. Jos Buenos Airesista pitäisi valita vain yksi kohde nähtäväksi, minulle se olisi ehdottomasti Caminito. Oppaan mukaan alueen taiteilijat ja kauppiaat sulkevat liikkeensä klo 17 seutuvilla ja samaan aikaan katoavat myös turistit. Sen jälkeen Caminito muuttuu oppaan mukaan niin vaaralliseksi alueeksi, että sinne ei ole turistilla mitään asiaa. Päivällä tätä ei voin havaita, meille Pikkukatu  näytti parhaat puolensa.

Buenos Airesissa löytyy sekä köyhyyttä että rikkautta. Minimipalkka on 500 USA:n dollarin seutuvilla, hyvämaineisen alueen asunnoissa neliöhinta 2000 USD:n hinnoissa. Kalleimmat asuinalueet löytyvät uudelta ranta-alueelta, Puerto Maderosta, asunnon neliöhinnat yli 4000 US-dollarissa. Köyhistä köyhimmät ovat rakentaneet majansa moottoritien alle, suojaan sekä sateelta että paahteelta. Sen alueen epäterveellisyydestä ei liene epäilystä, sekä meteli että pakokaasut lienevät ongelmia. Vastakohtien runsaus tuli selvästi esille tämän päivän Buenos Airesista.

Taas mummeli matkaa

Taas mummeli matkaa

Työ vie joskus mummeliakin erikoisiin paikkoihin. Tällä kertaa lähdimme Paapan kanssa Buenos Airesiin Argentiinaan, missä minulla menee muutama päivä kongressissa. Kongressin antia en aio tähän jakaa, kerron vain niistä kokemuksista, mitä turistina tällaisessa paikassa tulee vastaan.

Lähdimme liikkeelle tiistaina iltapäivällä lentämällä Helsingistä Lontooseen. Matka sujui Finnairilla ihan mukavasti. Jatko lähti Heathrowsta alle kahden tunnin vaihtoajalla, joten aika vauhdilla saimme liikkua terminaalista toiseen. Vanhastaan oli tiedossa, että terminaalin vaihto tapahtuu bussikuljetuksella, mutta kun lähtöporttimme sijaitsi terminaalin kauimmassa haarassa, piti sinnekin mennä junalla. Tämä oli uutta! Heathrow taitaa olla yksi maailman suurimmista vaihtokentistä.

British Airways kuljetti meitä yli 13 tuntia Lontoosta Buenos Airesiin. Lento oli jokseenkin kammottava. Sinänsä kaikki sujui asiallisesti ja hyvin, mutta lentokone tuntui vanhalta, penkit epämukavalta ja BA:n tarjoama palvelu jokseenkin heikolta. Alkumatkasta saimme ruokaa tavanomaisen annoksen, kasvisrisottoa lisukkeineen. Sen jälkeen meni liki 10 tuntia eikä turistiluokan matkustajille tarjottu yhtään mitään, tai no, vähän ennen pientä aamupala tuli lasillinen vettä tai tuoremehua. Tarjoilun määrä oli lennon kestoon suhteutettuna täysin riittämätön. Hirveä nälkä ja jumiutunut niska tekivät kovan päänsäryn. Ei ole turistin elämä aina helppoa. Joka tapauksessa British Airwaysin palvelu oli huonointa, mitä on pitkään aikaan tullut vastaan, vaikka henkilöstö olikin ihan ystävällistä.

Matka lentoasemalta Bienos Airesin keskustaan ei ole ihan selkeä. Junavaihtoehtoa ei ole. Takseja oli kaikki paikat täynnä, mutta olimme päättäneet etsiä lentokenttäbussin ja tulla sillä kaupunkiin, mikäli mahdollista. Pienen kuljeskelun jälkeen tällainen bussi löytyi. Meidän kannaltamme oli vielä sopivaa, että bussin päätepysäkki oli Retiron asemalla, aivan oman hotellimme kupeessa. Matka lentoasemalta Retiroon kesti reilun tunnin, maksoi noin 12 euroa/nuppi ja oli oikein mukava. Hotellissa olimme reilu 3 tuntia koneen laskeutumisesta. Näihin operaatioihin tahtoo turistin aika kulua!

Hotellilla kaksi väsynyttä pääsi onneksi heti huoneeseen ja ottamaan päiväunia. Ilman niitä iltapäivän reissaaminen olisi ollut aika tuskaa. Nyt kuitenkin jaksoimme reilun tunnin levon jälkeen etsiä lounaspaikkaa ja sen jälkeen kuljeskella kaupungilla muutamia tunnetuimpia turistipaikkoja koluten. Kerron turistiretkistämme enemmän huomenna, kun olemme lähdössä aamulla kaupunkikierrokselle.

Pieni hupaisa yksityiskohta pitää kuitenkin vielä mainita. Nimittäin rahan vaihto, tai yleensä Argentiinan pesojen hankkiminen. Kotimaassa niitä ei saanut, Ezeizan lentoasemalla pienen summan nostosta veloitettiin 90 pesoa kuluja, vastaa noin 6:tta euroa. Kaupingissa yritimme jokseenkin jokaisesta pankista saada vaihdettua euroja pesoiksi siinä onnistumatta. Lopulta iltapäivän päätteeksi päädyimme keskustan vilkkaalle kävelykadulle, joka oli myös tähän asti paras kohtaamamme ostoskatu. Siellä kaikui muutaman metrin välein kutsuhuuto: gambio, gambio - siis rahan vaihtoa! Saimme satasen vaihdettua hyvään kurssiin, ilman vaihtokuluja. Tätä oli jossain oppaassa suositeltu edullisimmaksi tavaksi vaihtaa rahaa täällä. Kovin erikoinen oli tämä harmaa talous, sillä jostakinhan noiden vaihtajien täytyy leipänsä tienata. Oikeissa pankeissa näihin vaihtopuuhiin ei enää nähty tarvetta.

Näin illan koittaessa me turistit olemme palanneet hotellille, kirjoitan tekstini ja yritämme sitten päästä hotellin nettiyhteyteen. Alkutiedon mukaan Lobby- baarissa on ilmainen Wi-Fi, huoneissa taas maksullinen. Taidamme istahtaa illaksi baarin puolelle ja notkua netissä. Jollakin tapaa pitää pitää itsensä virkeänä - koti-Suomessa kello on jo yli puolenyön.

Lievitystä Baselin jälkeiseen krapulaan

Lievitystä Baselin jälkeisen krapulaan

Tattoo-tapahtuma Baselissa oli unohtumaton ja hieno kokemus, jollaista tuskin koemme paapan kanssa toiste. Kun oma lapsi esiintyy tuollaisessa tilaisuudessa, on fiilis aika uskomaton. Kaikkea muutakin taitavaa esiintymistä seurasimme suurella mielenkiinnolla. Näihin tunnelmiin pääsemme vielä myöhemmin, kun Basel-tattoo julkasee oman virallisen CD:nsä.

Kotimainen Hamina-Tattoo tarjosi mukavan jatkon edelleen viikon matkallemme. Varusmiessoittokunta soitti siellä tietenkin pääesiintyjänä ja suomalaisen sotilasmusiikin paraatikokoonpanona. Soittajat kävivät varuskunnassaan vain vaatteita vaihtamassa, ja taas jatkui soittaminen ja marssiminen. Me kuulijat lähdimme Haminaan yhdeksi päiväksi seuraavana perjantaina.

Haminassa olimme joskus piipahtaneet, mutta silloin matkamme suuntautui pelkästään kasarmille talvella. Nyt oli aikaa kierrellä kaupunkiakin hieman. Vanha historia näkyy Haminan linnoitusrakennelmissa, Bastioneissa. Niistä moni muu kaupunki voisi olla kateellinen. Tattoon aikana haminalaiset olivat avanneet pihojaan  turistien ihailtavaksi. Vanhojen talojen suljetut pihapiirit sijoittuvat rakennusten keskelle, talot ja korkeat puuaidat reunustavat niitä. Sisäpuolelle muodostui monia kauniita interiöörejä. Joissakin piharakennuksissa oli taidenäyttelyitä, joidenkin talojen omistajat pitivät kahvilaa kotinsa porraspielessä. Tattoossa esiintyvät kokoonpanot pitivät pieniä pihakonsertteja ja tukkivat koko pihan yleisön tunkiessa paikalle. Musiikki raikui. Luulisin, että ilman Tattoota näin monelle pihalle ei voisi turistina päästä!

Vierailumme pääosassa olivat kaikesta kauniista huolimatta Tattoon esitykset. Mieleen jäi monia hienoja ja taitavia kokoonpanoja, esim. Sveitsin sotilassoittokunta, Kiinan kansantasavallan erikoinen sotilasmusiikki ja kovasti eksotisena trinidadilainen steel-bändi. Loppuvaiheessa marssiminen muuttui heillä enemmänkin karnevaalimeiningiksi! Varusmiessoittokunnan esitys onnistui jälleen erinomaisesti ja mummeli sai kuvattua omaan videoonsa myös Thrillerin jalkatyöskentelyn. Tämäkin kokemus kuului ns. pakollisiin kuvioihin Varusmiessoittokunnan fanittajalle.

Valitettavasti kuvakavalkadini Haminasta jäi vähäiseksi. Jotenkin kotimaassa ei muista ottaa kuvia!

Zürich

Zürich

Keski-ikäinen mummelikin on oppivainen. Löysin tavan, millä saan kuvani liitettyä suoraan tekstin mukaan. Ehkä nyt voin välttää sen omituisuuden, että kuvat ovat keskenään ihan eri kokoa, toivottavasti. (Paitsi eivät siirtyneet!)

Kotimatka Baselista Helsinkiin kulki Zürichin kautta. Automatka sujui nopeasti moottoritietä, sen jälkeen pitikin vain löytää sopiva pitkäaikainen parkkipaikka vuokra-autollemme. Lentomme lähti vasta iltasella, joten meillä oli hyvin aikaa katsella kaupunkia.

Edellisen kerran olimme käyneet Zürichissäkin vuonna 1993, mutta hyvin pikaisesti. Mieleen oli jäänyt lähinnä Zürich-järven ranta, likainen vesi, likaisen ruskeat joutsenet ja narkkarit puistossa. Se kaikki oli nyt muuttunut totaalisesti. Puisto oli siistitty ja siellä liikuskeli vanhempia lastenvaunuineen ja lapsineen, nuoria ihmisiä syömässä eväitään, hölkkääjiä. Puisto ja järvenranta olivat selväsi muuttuneet kaupunkilaisten virkistysalueeksi ja joutsenetkin olivat puhdistuneet.

Kaupungissa oli kaunista vanhaa rakennuskantaa. Taisivat vanhimmat eteen tulleet alueet Limmet-joen rannalla olla jostain 1300-1400-luvuilta. Pieniä kujia ja katuja, viehättäviä rakennuksia, kukkula, josta näki joelle ja vastarannalle. Kaikki oli hyvin siistiä ja hyvin hoidettua. Selkeästi kunnossapitoon oli käytetty paljon rahaa. Alueen kaupat olivat pienehköjä, mutta sieviä putiikkeja, mutta myös armottoman kalliita. Ostokset jäivät vähiin!

Kaikkiaan Zürich osoittautui viehättäväksi kaupungiksi, jossa järvi ja sen laskujoki loivat silmiä hivelevät puitteet turistien tutustumispäivälle. Turvallisen tuntuisessa kaupungissa voisi piipahtaa toistekin.

Alla olevat kuvat ovat kaikki Zürichin vanhasta kaupungista, pääosin Lippet-joen varrelta. Ihastelkaa itse.

Geneve-järvi ja vähän muutakin

Sveitsin-matkamme 4. päivä vietettiin autoillen. Kun menopeli oli vuokrattu, niin sitten ajellaan, totesi Paappa. Hän halusi nähdä Geneve-järven. Jääkäri jäi Baseliin omiin  puuhiinsa.

Suuntasimme siis Baselista lähinnä etelään päin. Ensimmäiseksi pysähdyspaikaksi valikoitui Delemont, oikein viehättävä pikkukaupunki. Tavan mukaan joimme siellä aamukahvit.

Seuraavaksi ajoimme läpi vuoriston, mikä käytännössä tarkoitti pitkiä, yli 3 km mittaisia tunneleita. Se oli kyllä reissumme tylsintä osaa maisemallisesti, kun reitille mahtui vielä paljon tietöitäkin. Tunneleiden jälkeen pysähdyimme lounaalle Neuchateleen. Silmiinpistävää alueella oli ravintolahenkilöstön palveluhaluttomuus ja suhtautuminen oli muutenkin jotenkin nyrpeää. Ruoka oli kohtalaista,  mutta jotenkin kuvioon sopi sekin, että emme osanneet käyttää paikallista parkkiautomaattia ilmeisesti oikein ja 0,5 CHF:n maksun sijasta saimme 40 CHF:n sakon. murrrr...

Paapan kaasujalkaa kuumotti edelleen ja niinpä hän suuntasi automme Lausanneen. Kaupungissa teimme vain pienen pyörähdyksen, mutta ajamista tuntui silti olevan aika lailla. Tässä kaupungissa ei nimittäin ajettu missään suoraan! Lausanne sijaitsee Geneve-järven pohjoisrannalla niin jyrkässä rinteessä, että teiden on pakko mutkitella serpentiininä rinnettä ylöspäin. Keskityimme kaupungissa upean järven ja rannan katseluun, vaikka olisi siellä ollut Olympia-museokin. Sveitsin järvien - niinkuin jokienkin - upean kirkas sinisyys on lumoavaa!

Geveve-järven ihailu ei jäänyt pelkkään Lausanneen, sillä ajoimme vielä pienen matkaa järven rantaa eteenpäin. Rannan tuntumasta, tien ja junaradan jälkeen, kohosivat upeat pengerviljelmät korkealle kukkuloille. Niillä viljeltiin yllättäen viiniä! En ole koskaan kuullut sveitsiläisestä viineistä. Maisema oli niin kaunis, että se oli kartassakin mainittu erityisenä nähtävyytenä. Tämä kohta vakuutti minut siitä, että tänne saakka oli kannattanut ajaa.

Veveyn jälkeen oli pakko kääntyä takaisinpäin, jos mielimme päästä illan aikaan takaisin Baseliin. Moottoritietä pitkin se onnistui nopeasti ja matkan - tylsähkön - aikana kirjoitin yhden tekstin tähän blogiini. Kilometrejä kertyi päivän aikana kaikkiaan yli 400.

Päivään sisältyi taas yksi mielenkiintoinen piirre Sveitsistä: kieli vaihtui. Baselissa olin  puhunut saksaa, se sujuu kohtalaisesti. Tämän päivän reissumme suuntautui ranskankieliselle alueelle. Se näkyi paikkojen nimissäkin. Selvisin kohtalaisesti, sain sapuskat tilattua ja ymmärsin tarjoilijoita. Maan kolmas kieli, italia, olisi sitten vaatinut taas pidemmän ajomatkan idän suuntaan.

Reinin rannalla

Taittoon jälkeisenä päivänä jääkärillämme oli lupa lähteä viettämään päivää vanhempiensa kanssa. Koska olimme vuokranneet auton, oli mielenkiintoista lähteä liikkeelle vähän Baselin ulkopuolellekin. Jääkärin aikataulu oli vapaa klo 17 saakka, joten mitään hurjan pitkiä matkoja ei kannattanut suunnitella.

Lähdimme liikkeelle Reinin laakson pikkuteitä pitkin. Aluksi maisemat olivat aika tylsiä, paljon teollisuutta molemmin puolin jokea eikä jokea paljon näkynytkään. Joen toisella puolella on Saksa ja paljon näytti olevan teollisuuslaitoksista sielläkin.

Päädyimme Rheinfelden -nimiseen kaupunkiin, sekin sijaitsee Reinin varrella. Kaupunki oli todellinen löytö. Vanha kaupunki oli pieni ja tiivis, vain muutamien kortteleiden kokoinen suuntiinsa. Rein virtasi vanhan kaupungin vieressä vuolaana, ihan kuin Baselissakin parikymmentä kilometriä alajuoksulle päin. Löysimme kaupungin kirjaston kahvilan jokirannasta, cappucino ja kahvi olivat hyviä. Jokirantaan, suorastaan aivan kiinni siihen, oli rakennettu taloja ja terasseja. Pohjanmaan tulvia nähnyttä tällainen rakentaminen vähän hämmästytti, mutta oli penkereissä korkeutta sentään pari metriä.

Rheinfeldenin vanhan kaupungin reunalla oli komea kivisilta Saksan puolelle. Sillan kupeessa oli saari ja sen jatkeena pienen lankkusillan perässä toinen, vielä pienempi, kapea saari. Saaret olivat virkistyskäytössä, mutta uimista Reinissä ei suositeltu. Iso varoituskyltti kertoi uimisen vaaroista ja virran voimasta - varmasti aivan aiheellisesti.

Seuraava kaupunki oli Brugg, joka houkutti käymään belgialaisen kaimansa innoittamana. Paikka ei ollut Rheinfeldenin eikä tietenkään Bruggen tasoinen, mutta ihan viehättävä. Edullinen (sen mitä Svetsissä yleensä voi olla edullista) ja siisti lounaspaikkakin löytyi.

Retkemme kolmas kohde oli Aarau, nostalgisista syistä. Olimme olleet siellä vuonna 1993, kun Paappa suunnisti Sveitsin rastiviikolla. Olimme viettäneet Aaraussa kolme päivää, mutta meillä kummallakaan ei ollut mitään mielikuvaa kaupungista. Luultavasti olimme olleet vain majapaikassa ja suunnistuspaikoilla koko ajan ja jättäneet kaupungin kokonaan käymättä.

Aarau oli sekin viehättävä pikkukaupunki, läpivirtaava joki on Aare. Vanha kaupunki ei ollut yhtä hyvin säilynyt ja yhtenäinen kuin Rheinfeldenissä, mutta kuitenkin joitakin kauniita rakennuksia oli tallella. Lyhyellä tunnin vieralullamme emme ehtineet kaluta nähtävyyksiä läpi, mm. komea linnan näköinen rakennus olisi ollut tutustumisen arvoinen.

Baselissa olimme hyvissä ajoin, veimme auton parkkiin hotellille ja saattelimme jääkärimme takaisin Baselin vanhalle kasarmille ruokailuun ja valmistautumaan illan seuraavaan Tattoo -esitykseen. Me olimme saaneet viettää toisen ihastuttavan päivän jääkärimme kanssa ja olimme jälleen tyytyväisiä!