Lemmenjoki kahdella tavalla

 Lemmenjoki kahdella tavalla

Edellisen päivän Otsamon-retken jälkeen toinen Inari-päivämme oli pakko ottaa rauhallisesti. Alamäkeen tai jopa portaita alas kulkeminen tuntui polvissa. Päätimme ottaa suunnaksi Lemmenjoen.

Matkaa majapaikasta Lemmenjoelle kertyi noin 45 kilometriä suuntaansa, mikä Lapin mitoissa ei ole matka eikä mikään. Lemmenjoen kansallispuiston parkkipaikalla oli jo useampi auto ja yksi asuntovaunukin. Reittejä olisi ollut tarjolla monenlaisia, useiden päivien mittaisiakin, mutta me lähdimme reippailemaan vain 4 kilometrin verran. Polku kulki pääosin kuivan kangasmetsän halki, mäkiä ylös ja alas (Auts!). Ohitimme muutamia kauniita lampia, kävimme Lemmenjoen rannassa hyvin leveässä kohdassa ja kävelimme hienoa soraharjua pitkin. Sen molemmin puolin laskeutuivat jyrkät rinteet, toisella puolella jokeen, toisella lähinnä  pieniin lampiin tai suppiin päin. Valokuvista rinteiden jyrkkyys ei kuitenkaan tahdo erottua. 

Kävelyretkemme jälkeen pyörähdimme vielä nopeasti Paltton talon pihassa, kun huomasimme mahdollisuuden veneretkeen. Saimme varattua koko sesongin viimeisen retken viimeiset 2 paikkaa seuraavan päivän retkelle. Talon emäntä, Kaija Paltto on myös taiteilija, jonka töitä (poronnahkakäsitöitä, huovutettua villaa tauluina ja käsitöinä ym) oli myynnissä ateljeessa talon takana. Keskustelimme kesästä ja koronasta. Kaija Paltto kertoi, että heille ja pääosin koko Inarille koronakesä oli ollut erittäin kiireinen. Lemmenjoen kansallispuistossa, yhtenä Suomen suurimmista, kävijöitä on riittänyt. Parhaina viikonloppuina autoja oli ollut parkissa niin paljon, että niitä oli pysäköityinä tien varressa puolen kilometrin verran aina Palton tilan tienhaaraan asti. Parkkiin mahtuu 20 autoa, nyt niitä oli ollut 70. Asuntoautoja oli ollut paljon. Tästähän on uutisoitu: suomalaiset ovat löytäneet kansallispuistot! 

Sunnuntai-iltapäivään mahtui hyvin vielä laivaristeily Inarinjärvellä. Se on Suomen 3. suurin järvi, pituutta 80 km, leveyttä 50 km ja syvyyttäkin yli 90 metriä. Järven tunnetuin saari on Ukonsaari eli Ukko, joka on saamelaisten vanha palvontasaari - palvottavana on ollut Ukko, saamelaisten tärkein jumalolento. Paikka on saamelaisille edelleenkin pyhä eikä sinne järjestetä rantaan ulottuvia retkiä. Paikkaa on ehdotettu Unescon kulttuuriperintökohteeksi, mutta vielä tätä statusta ei ole saavutettu.

Ukonsaaren kiertäminen oli retkemme päätarkoitus. Vaikka laivan lähtiessä satoi vettä, sää kirkastui kohtalaisesti saaren lähistölle päästessämme. Komea on Ukko: 80 m pitkä, 40 m leveä ja 30 m korkea. Ruska oli Inarinjärvelläkin komeimmillaan, samoin tietenkin myös Ukon rinteillä. Muilta osin järviristeily ei meitä enää säväyttänyt, kovin vähän niihin on mahdollista saada mitään erityisen uutta. Pitkän päivän päätteeksi ajoimme hotellillemme syömään. Osoittautui, että Wilderness Inarin ravintola teki myös erinomaista a la carte -ruokaa. Aamupala oli jo vakuuttanut, päivällinen oli vieläkin parempi.

Maanataina, viimeisenä lomapäivänämme, lähdimme heti aamusta Lemmenjoelle Palton isännän, Nils-Heikin johtamalle veneretkelle. Koronan takia käytimme kasvmaskeja eikä venettä ollut myyty ihan täyteen. Matkaan lähti 15 turistia, joista yksi jäi yöpymään alueelle. Nils-Heikki ajoi jokivenettään Lemmenjokea ylävirtaan, upeissa maisemissa muutaman pienen kosken läpi. Lapissa oli satanut kesän aikana jokseenkin vähän ja kosket olivat vähävetisiä. Tästä syystä osa matkustajista pistettiin kävelemään rannalle koskipaikan yli. Me kävelimme menomatkan molemmat kosket. Kosken molemmin puolin oli rakennettu laiturit, joilta pääsimme hyvin siirtymään rannalle ja takaisin veneeseen. 

Venematkamme etäisin piste oli Ravadasköngäs, Ravadasjoen ja Lemmenjoen yhtymäkohtaan muodostunut komea putous eli köngäs. Siellä nousimme rantaan ja ihailimme komean kosken kuohuja. Köngäs muodostui useasta peräkkäisestä putouksesta, jotka virtasivat mutkaisen reitin korkeiden kalliokurujen keskellä. Kaikkia niitä ei kunnolla nähnyt viereiseltä kallioilta, mutta osa kuitenkin näkyi ja kuului. Nils-Heikki kertoi, että kaikkiaan könkäiden kohdalla pudotusta on noin 40 metriä. 

Nautimme Nils-Heikin valmistamaa porokeittoa autioituvan pihapiirissä. Rohkea kuukkeli hyppeli vieressä ja ojensipa yksi turisti leivänmuruja kädessään kuukkelille napattavaksi. Siihen kuukkeli tuli ja kohta lensi myös toisen naisen mokkapalan ja kahvin kimppuun. Nils-Heikki totesi, miten turistit ovat näitä kuukkeleita ruokkineet ja opettaneet rohkeiksi. Röyhkeiksi linnut kehittyvät, vaikka hauskan näköisiä ovatkin. 

Paluumatka könkäältä Palton pihalle sujui alavirtaan nopeasti. Sade oli alkanut menomatkan aikana ja kiihtyi paluumatkallamme. Se ei suuremmin haitannut. Matkalta voisi vielä mainita Kaapin Jounin tilan. Sen on ikivanha porotila, jonka kuuluisin isäntä Jouni on ollut aikansa porokeisari ja rikas 3000 poron omistaja. 2000-luvun alussa valtio on lunastanut tilan ja se on museoitu. Sekin olisi ollut käymisen arvoinen kohde.

Inarinmatkamme kohokohdat on nyt kerrottu. Paluumatka sujui omalla autolla Oulussa majoittuen. Matkaa etelään on kyllä kohtuullisen paljon. Keski-Suomen yläpuolella matkaamme ilahduttivat kauniin keltaiset, syksyiset lehtipuut. Ruska on tänä vuonna ollut kokonaisuudessaan hyvin kaunis. Valitsimme onnekkaan vuoden matkallemme. Tai oikeastaan:  koronahan tämän valitsi puolestamme.