Kuusamo - Utsjoki
Kuusamossa olemme käyneet paapan kanssa useankin kerran, sekä kesällä että talvella. Siksi kaupungin kohteet eivät olleet päällimmäisinä tutustumislistallamme. Kuusamon golfkenttä kiinnosti paappaa, joten menimme katsomaan. Kentän tilanteesta on kuulunut vähän ristiriitaisia tietoja, mutta pelaaminen onnistui. Saimme jopa auton käyttöömme ja palvelu oli kaikin puolin ystävällistä. Saimme seuraksemme jopa neljä poroa, jotka makoilivat greenibunkkerissa ensin yhdellä ja myöhemmin toisella väylällä. Kovin merkittävästi emme toistemme eloa häirinneet ja ehkä porot eivät lopulta olleet paikalla pelkästään meitä ilahduttamassa.
Puolen päivän seutuville oli ennustettu sadetta, joten pidimme pientä kiirettä ja saimme kierroksen päätökseen ennen sateen alkua. Sen jälkeen vettä riittikin Kemijärvelle asti. Vitostien varrella ei ollut tällä kohdalla hyviä pysähdyspaikkoja. Pysähdyimme kyllä Napapiirin kohdalle: kyltti löytyi ja kuvat otimme, mutta alueen kahvila oli lopettanut toimintansa. Sen sijaan Kemijärvelle pysähdyimme. Kävimme tapaamassa serkkuani, joka asuu täällä pohjoisessa ja jonka kanssa tulee tavattua jokseenkin harvoin pitkien etäisyyksien vuoksi. Juttua olisi riittänyt vaikka kuinka pitkäksi aikaa, mutta aikataulut painoivat molemmilla päälle ja me jatkoimme matkaamme. Yövyimme seuraavan yön Sodankylässä, ensimmäistä kertaa yöttömästä yössä.
Eteläsuomalainen kuvittelee Lapin jotenkin yhdeksi kokonaisuudeksi. Alueen valtavia etäisyyksiä on liki mahdoton ymmärtää. Siksi etäisyys Sodankylästä Utsjoelle yllätti, yli 300 km. Tie kapeni ja kasvillisuus muuttui entistä pienemmäksi. Koivut olivat pieniä ja kärsineen näköisiä, havupuutkin vähenivät matkan aikana. Sen sijaan puiden ja varpujen värit olivat edelleenkin ihanan keväiset, melkein limen vihreät!
Ennen Ivaloa huomasimme opasteet Karhunpesäkivelle. Kahvitauko oli paikallaan, joten pysähdyimme, joimme kahvit ja sen jälkeen ja kiipesimme noin 300 metriä portaita ylös, katsomaan valtavaa siirtolohkaretta, jonka alla oli kookas luola. Hyvin siellä on mahtunut karhu joskus majailemaan, mutta tuskin enää nykyisin. Paikka sijaitsi luonnonhoitoalueella, jossa kiipeämiseen tehdyt portaat toimivat myös luontopolkuna. Kyltit esittelivät puolukoita, mustikoita ja luppoa. Minun silmiini se muistutti naavaa, mutta ilmeisesti oli eri lajia. Tämäkin puissa roikkuva jäkälälaji kertoo puhtaasta ilmasta. Portaat jatkuivat karhunpesältä vielä hieman ylöspäin: kiipesimme katsomaan kaukaisuudessa erottuvia Inarinjärven lahtia. Näkymät olivat mukavat ja niinkuin usein olemme todenneet: kiipeäminen palkitsee aina!
Ivalo jäi meille läpikulkukohdaksi, mutta Inarissa oleva Saamelaismuseo Siida vei aikaamme. Kiersimme siellä kaikki osastot. Saamelaiseen kulttuuriin ja Lapin luontoon kannattaa kyllä tutustua. Kombinaatio on toimiva, vaikka turisti olisi kiinnostunut vain osasta museon tarjontaa.
Sokerina pohjalla tämän päivän tarinassa on Utsjoki ja etenkin Tenojoki. Olimme suunnitelleet menevämme siellä leirintäalueelle, mutta ajelimme ensin hieman Utsjoen keskustan ohi. Tenojoen näkeminen kiinnosti kovin. Hieman Karigasniemen suuntaan ajettuamme näimme jokirantaan lähtevän tien ja käännyimme sinne hieman arkaillen. Huomasimme ajaneemme Holiday Village Vallen pihaan. Vasta silloin muistin ystäväni kuukauden takaisen suosituksen paikasta.
Vallen perhe pitää ravintolaa ja majoituspalveluja Tenon rannalla. Varsinaisesti heillä ei ole vaunupaikkoja, mutta kertoivat voivansa ottaa yhden vaunun sähköpistokkeeseen. Jäimme siis Vallen pihaan. Yksi mökki oli vapaana ja sen saunaa saimme käyttää. Kävimme jopa joessa uimassa, mutta muhkuraisia kiviä täynnä ollut ranta ja joen pohja eivät oikein suosineet urheiluamme. No, voimme kuitenkin kehuskella, että Tenossakin on nyt uitu.
Tenojoki on lohen kalastajien suosikkipaikka ja aitiopaikalta vaunumme etulasin läpi saimme seurata kalastajien touhuja. Moottorilla he ajavat ensin ylävirtaan ja sen jälkeen jättävät veneen kellumaan alavirtaan päin ja ryhtyvät kalastamaan.
Ravintolastaan Vallen paikka lienee parhaiten tunnettu, ansaitusti. Söimme siellä kevyen päivällisen, molemmille siikaa, perunamuusia ja kasviksia. Emme muista vähään aikaan syöneemme näin hyvää annosta. Ruokailun jälkeen tarjoilija tuli juttelemaan kanssamme. Juttelimme niitä, näitä, enimmäkseen kuitenkin Tenosta ja kevään kulusta. Tänä vuonna talvi oli muuttunut Tenollakin kesäksi kahdessa viikossa. Joki oli nyt jo tulvakorkeudestaan laskenut ja vesi muuttunut kauniin kirkkaaksi. Vähäsateisuus näkyi täälläkin, kun Tenon vedenpinta oli metrin tavanomaista matalammalla.
Yötön yö näyttäytyi meille Tenon rannalla edes hieman, kun aurinko paistoi vielä illalla. Puoli yhdentoista aikaan oli täysin valoisaa. Puolen yön jälkeen ja aamuyöstä pilvisyys oli runsasta, mutta yö muistutti kuitenkin enemmän päivää kuin etelässä. Suuren vaikutuksen meihin teki kuitenkin itse Teno, komea rajajoki valtakuntien välissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti