Kotiinlähtöpäivä on aina matkan pitkästyttävin. Meillä sitä pitkästystä oli tiedossa vain aamun verran - hotellihuoneet oli luovutettava klo 12.
Aamun ajankuluksi lähdimme kävelemään hotellin lähistölle. Tarkoituksena oli käydä tutustumassa parin korttelin takana olevaan kasvitieteellisen puutarhaan. Se näkyi hotellihuoneen ikkunasta, mutta muutama talo piti kiertää, että sinne olisi päässyt. Löysimme hyvin perille vain huomataksemme, että puisto oli remontissa ja suljettuna. Niinpä sitten kävelimme taas mäkisiä katuja alas ja ylös koivet kipeinä. Kauniita nämä kadut ovat, mutta ydinkeskustan ulkopuolella näkyy jo vähän rapistuneisuuttakin. Aktiiviselle valokuvaajalle nämä kadut ja kujat ovat kyllä todellinen aarreaitta, rapistuneetkin rakennukset ovat omalla tavallaan kauniita. Samoin museoiden ystäville kaupunki on lähellä paratiisia. Onhan Portugalilla esimerkiksi upea merenkulun historia. Taidemuseoita tuli vastaan useita ja on täällä tietysti ratikkamuseokin. Meille riitti pääosin ihanien katujen bongailu, vain parissa museossa piipahdimme.
Miellyttävästi kotiinlähtöpäivälle oli rakennettu mukava ohjelma. Tästä lienee vastannut iloinen, portugalilais-suomalainen oppaamme Elisa, joka otti päivän haltuunsa ja vei meidät ensimmäiseksi Sintraan. Sää oli vaihteleva, välillä satoikin, mutta ennen kaikkea oli aika lailla tuulista. Sintrassa ajoimme keskustaan, bussikuski laittoi autonsa parkkiin ja me talsimme kuninkaalliseen kesäpalatsiin. Palatsi oli upea, koristeellinen espanjalais-arabialais- tyyliin. Etenkin monet katot olivat aivan huikeita. Linnaa oli rakennettu 1300 - 1500 - lukujen välillä, kukin kuningas vuorollaan oman lisäosansa. Ulkona osat näkyivät rakenteissa selvästi, mutta sisällä asian huomasi lähinnä siinä, että huoneesta toiseen oli pieniä porrassiirtymiä.
Sintran jälkeen pääsimme lähikylässä olevaan ravintolaan lounaalle. Söimme paikallisia alkupaloja (tuorejuusto, kaali, oliivit, kuivakinkku), keittoa, vuohenlihaa (kiliä), perunoita ja riisiä. Jälkiruokana oli paikallista vanukaskakkua, melko erikoista. Sintran kokemuksemme oli sitten tässä, mitä nyt bussin ikkunasta näimme. Kaupunki oli kuitenkin jokseenkin mielenkiintoisen oloinen, joten ehkä siellä voisi joskus käydä uudelleenkin. Onhan se kuitenkin maailmanperintökohde.
Capo de Rocla, Rocan niemimaa, Manner-Euroopan läntisin piste oli seuraava kohteemme. Muutama muukin paikka väittää olevansa sitä, mutta kun karttaa katsoo, niin tässä se oli. Ja hallelujaa, siellä vasta tuulikin! Kalliot olivat komeat ja jyrkät, aallot hurjia vaahtopäitä ja meren jylinä pauhasi korvissa. Emme viipyneet paikalla kuin noin 20 minuuttia, mutta siinä näki maisemasta kaiken oleellisen. Tämä niemimaa oli ehdottomasti käymisen arvoinen ja selfieitä kuvailtiin. Japanilaiset hosuivat vastaavissa tehtävissä keppeineen, meille riittivät pitkät käsivarret.
Kun lennolle kirjautuminen alkoi Lissabonin kentällä vasta klo 20 illalla, ehdimme ennen auringon laskua tehdä nopean pyörähdyksen Cascaissa. Tämä merenrantakaupunki on varakkaiden turistien ja mm. golfareiden suosima. Kaunis kaupunki tämä olikin. Meri on täälläkin viehättävästi läsnä, oli jopa hiekkarantaa. Kun meri on nimeltään Atlantti, ei siellä kuitenkaan vietetä ruskettavaa rantaelämän muutoin kuin sydänkesän helteillä. Veden lämpö ei juurikaan nouse yli 22 asteen. Me pitelimme hatuistamme, kipitimme kaupungin keskustaan ja hajaannuimme muutamaksi minuutiksi - kahvi ja tee ehdittiin juuri ja juuri nauttia.
Lissabonin lentokenttä on aika lailla kaupungin kyljessä, joten nopeasti olimme perillä kentällä ja pääsimme lastaamaan itseämme koneeseen. TAP, tämä portugalilainen yhtiö, harrastaa ahtaita koneita. Lieneekö syynä se, että paikalliset ihmiset ovat selvästi suomalaisia kanssaihmisiä pienempiä. Joka tapauksessa paappa ei meinannut saada koipiaan penkkien väliin ja ahdasta oli minullakin. Siinä sitten nökötimme yön, istuen ja vähän torkkuen. Lentoyhtiö oli päättänyt jo ennakolta, että käsimatkalaukkuja ei sitten matkustamoon viedä. Minun kassini sai armon, mutta paapan pikkulaukku vietiin väkipakolla ruumaan. Lopputulos oli se, että laukku rikottiin sillä reissulla. Kun 4,5 tunnin jälkeen olimme Helsingissä, oli matkalaukun odottelu ja reklamaation teko kyllä huumorintajua koetteleva tapahtuma. Reilusti kanssamatkustajien jälkeen pääsimme pois terminaalista ja taksiin. Sitäkin jouduimme odottamaan, kun nopeimmat olivat vieneet ensimmäiset autot.
Yön yli lento ei ole todellakaan mikään miellyttävä kokemus, etenkin kun sen kesto oli niin lyhyt, ettei sen aikana ollut oikeastaan mitään edellytyksiä nukkumiseen. Jos matkaa tekee yli 10 tuntia, kuten Perun reissullamme, oli nukkumiseen mahdollisuus edes jossakin välissä. Unettoman yön jälkeen meni kolme kokonaista yötä, ennen kuin päiväväsymys alkoi helpottaa. Onneksi nyt ollaan edes hetken aikaa kotosalla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti