Kotimatka Sintran kautta

Kotiinlähtöpäivä on aina matkan pitkästyttävin. Meillä sitä pitkästystä oli tiedossa vain aamun verran - hotellihuoneet oli luovutettava klo 12. 

Aamun ajankuluksi lähdimme kävelemään hotellin lähistölle. Tarkoituksena oli käydä tutustumassa parin korttelin takana olevaan kasvitieteellisen puutarhaan. Se näkyi hotellihuoneen ikkunasta, mutta muutama talo piti kiertää, että sinne olisi päässyt. Löysimme hyvin perille vain huomataksemme, että puisto oli remontissa ja suljettuna. Niinpä sitten kävelimme taas mäkisiä katuja alas ja ylös koivet kipeinä. Kauniita nämä kadut ovat, mutta ydinkeskustan ulkopuolella näkyy jo vähän rapistuneisuuttakin. Aktiiviselle valokuvaajalle nämä kadut ja kujat ovat kyllä todellinen aarreaitta, rapistuneetkin rakennukset ovat omalla tavallaan kauniita. Samoin museoiden ystäville kaupunki on lähellä paratiisia. Onhan Portugalilla esimerkiksi upea merenkulun historia. Taidemuseoita tuli vastaan useita ja on täällä tietysti ratikkamuseokin. Meille riitti pääosin ihanien katujen bongailu, vain parissa museossa piipahdimme. 

Miellyttävästi kotiinlähtöpäivälle oli rakennettu mukava ohjelma. Tästä lienee vastannut iloinen, portugalilais-suomalainen oppaamme Elisa, joka otti päivän haltuunsa ja vei meidät ensimmäiseksi Sintraan. Sää oli vaihteleva, välillä satoikin, mutta ennen kaikkea oli aika lailla tuulista. Sintrassa ajoimme keskustaan, bussikuski laittoi autonsa parkkiin ja me talsimme kuninkaalliseen kesäpalatsiin. Palatsi oli upea, koristeellinen espanjalais-arabialais- tyyliin. Etenkin monet katot olivat aivan huikeita. Linnaa oli rakennettu 1300 - 1500 - lukujen välillä, kukin kuningas vuorollaan oman lisäosansa. Ulkona osat näkyivät rakenteissa selvästi, mutta sisällä asian huomasi lähinnä siinä, että huoneesta toiseen oli pieniä porrassiirtymiä. 

Sintran jälkeen pääsimme lähikylässä olevaan ravintolaan lounaalle. Söimme paikallisia alkupaloja (tuorejuusto, kaali, oliivit, kuivakinkku), keittoa, vuohenlihaa (kiliä), perunoita ja riisiä. Jälkiruokana oli paikallista vanukaskakkua, melko erikoista. Sintran kokemuksemme oli sitten tässä, mitä nyt bussin ikkunasta näimme. Kaupunki oli kuitenkin jokseenkin mielenkiintoisen oloinen, joten ehkä siellä voisi joskus käydä uudelleenkin. Onhan se kuitenkin maailmanperintökohde. 

Capo de Rocla, Rocan niemimaa, Manner-Euroopan läntisin piste oli seuraava kohteemme. Muutama muukin paikka väittää olevansa sitä, mutta kun karttaa katsoo, niin tässä se oli. Ja hallelujaa, siellä vasta tuulikin! Kalliot olivat komeat ja jyrkät, aallot hurjia vaahtopäitä ja meren jylinä pauhasi korvissa. Emme viipyneet paikalla kuin noin 20 minuuttia, mutta siinä näki maisemasta kaiken oleellisen. Tämä niemimaa oli ehdottomasti käymisen arvoinen ja selfieitä kuvailtiin. Japanilaiset hosuivat vastaavissa tehtävissä keppeineen, meille riittivät pitkät käsivarret. 

Kun lennolle kirjautuminen alkoi Lissabonin kentällä vasta klo 20 illalla, ehdimme ennen auringon laskua tehdä nopean pyörähdyksen Cascaissa. Tämä merenrantakaupunki on varakkaiden turistien ja mm. golfareiden suosima. Kaunis kaupunki tämä olikin. Meri on täälläkin viehättävästi läsnä, oli jopa hiekkarantaa. Kun meri on nimeltään Atlantti, ei siellä kuitenkaan vietetä ruskettavaa rantaelämän muutoin kuin sydänkesän helteillä. Veden lämpö ei juurikaan nouse yli 22 asteen. Me pitelimme hatuistamme, kipitimme kaupungin keskustaan ja hajaannuimme muutamaksi minuutiksi - kahvi ja tee ehdittiin juuri ja juuri nauttia. 

Lissabonin lentokenttä on aika lailla kaupungin kyljessä, joten nopeasti olimme perillä kentällä ja pääsimme lastaamaan itseämme koneeseen. TAP, tämä portugalilainen yhtiö, harrastaa ahtaita koneita. Lieneekö syynä se, että paikalliset ihmiset ovat selvästi suomalaisia kanssaihmisiä pienempiä. Joka tapauksessa paappa ei meinannut saada koipiaan penkkien väliin ja ahdasta oli minullakin. Siinä sitten nökötimme yön, istuen ja vähän torkkuen. Lentoyhtiö oli päättänyt jo ennakolta, että käsimatkalaukkuja ei sitten matkustamoon viedä. Minun kassini sai armon, mutta paapan pikkulaukku vietiin väkipakolla ruumaan. Lopputulos oli se, että laukku rikottiin sillä reissulla. Kun 4,5 tunnin jälkeen olimme Helsingissä, oli matkalaukun odottelu ja reklamaation teko kyllä huumorintajua koetteleva tapahtuma. Reilusti kanssamatkustajien jälkeen pääsimme pois terminaalista ja taksiin. Sitäkin jouduimme odottamaan, kun nopeimmat olivat vieneet ensimmäiset autot. 

Yön yli lento ei ole todellakaan mikään miellyttävä kokemus, etenkin kun sen kesto oli niin lyhyt, ettei sen aikana ollut oikeastaan mitään edellytyksiä nukkumiseen. Jos matkaa tekee yli 10 tuntia, kuten Perun reissullamme, oli nukkumiseen mahdollisuus edes jossakin välissä. Unettoman yön jälkeen meni kolme kokonaista yötä, ennen kuin päiväväsymys alkoi helpottaa. Onneksi nyt ollaan edes hetken aikaa kotosalla! 

Päivä Lissabonia

Päivä Lissabonia

Tänään opintomatkan ohjelmassa oli turistipäivä. Pääsin verestämään 10 vuoden takaisia muistoja. Kun olemme edelleenkin fyysisesti Suomen ajassa, olimme aamuvirkkuina liikkeellä jo heti  klo 8 jälkeen. 

Metro toimii aamuvarhaisesta ja vei meidät kävelykatualueelle. Liikkeet eivät vielä olleet auki, joten kuljimme jokirantaan, katselimme rakennuksia ja maisemia. Sieltä lähdimme jatkamaan matkaa ratikalla, pääsimme St. Jorgen linnan lähistölle ja kiipesimme linnaan. Jonoa ei ollut, ostimme liput ja menimme sisälle. Aamun ajan kiipeilimme linnan muureilla ja ihailimme maisemia. Kun linna on aikoinaan liki 1000 vuotta sitten rakennettu korkealle kukkulalle, kaupunki avautui alapuolellamme upeasti. Aurinko paistoi ja lämmitti, mutta ylhäällä myös tuuli tuiversi aika lailla. Sää oli kuitenkin turistin puolella, sateenvarjoa emme tarvinneet. 

Kun parin tunnin jälkeen lähdimme linnasta takaisin alas, olivat muutkin turistit heränneet. Linnaan oli noin 200 metrin mittainen jono! Me kävelimme taas ratikkapysäkille, hyppäsimme vanhaan pikkuratikkaan ja pääsimme keskustaan. Pienen kävelyn jälkeen löysimme mukavan kalaravintolan ja nautimme lounaan. 

Paikalliset ratikat ansaitsevat muutaman sanan, sillä ne ovat yksi Lissabonin tunnetuimmista nähtävyyksistä. Vanhat ratikat ovat pieniä ja pystyvät liikkumaan kaupungin kapeilla kaduilla. Siksi vanhat linjat ovat edelleen käytössä ja niillä liikkuvat samat ikivanhat pikkuratikat, joilla on kuljettu jo vuosikymmeniä sitten. Kyllä niissä omaa viehätysvoimansa on! 

Lounaan jälkeen jatkoimme marssimista, kävimme pakollisen keikan Hard rock cafessa ennen kuin siirryimme takaisin hotellille. Turisti kerkesi levätä hetken, mutta aika lailla nopeasti otimme uuden suunnan, lähdimme ratikalla Belemiin katsomaan seuraavaa paikallista nähtävyyttä. Belem sijaitsee Lissabonin keskustasta länteen päin, lähellä joen suuta ja merta. Tejo- joki on suultaan niin leveä, että on vaikea sanoa, missä joki loppuu ja missä meri alkaa. 

Pasteis de Belem - pasteijaleipomo on maailmankuulu, on saanut palkintoja maailman ruokaoppailta jne. Leipomo on toiminut samalla paikalla vuodesta 1837 alkaen ja valmistanut salaisella reseptillä pieniä leivoksia. Vain 2 ihmistä kerrallaan tietää leivonnaisen ohjeen. Hintaa leivoksella oli vain 1,1 €, mutta mekin ostimme 6 leivoksen pakkauksen. Leivonnaisia oli myynnissä jopa 50 kappaleen paketteja. Turistit  jonottavat liikkeeseen. Kun tulimme paikalle, oli jono reilut 100 metriä jalkakäytävällä. Tunnin lenkin jälkeen - kävimme katselemassa maisemia meren suunnalle päin -  se oli lyhyt, ehkä reilut 10 m ja jonotimme alle 10 minuuttia.  Leipomossa myydään muitakin tuotteita ja on siellä 400 paikan kahvilakin. Miettikääpä paikan liikevaihtoa, kun näitä pikkuleivonnaisia myydään päivittäin noin 20 000 kpl! 

Take away- leivoksia piti syödä jossain. Näppärästi vieressä oli Starbuck's. Paappa haki kahvin ja siellä söimme ensimmäiset leivonnaiset. Hyviä ne olivat, mutta ei kuitenkaan niin paljon parempia kuin muualla kaupungissa myytävät vastaavat leivonnaiset. Ihmeellisellä tavalla salainen ohje kuitenkin näyttää houkuttavan turistit paikalle. Kymmenen vuotta sitten Belemissä käydessämme emme tienneet tästä kuuluisuudesta mitään. Mahtoiko se silloin tällainen menestys vielä ollakaan? Nettiaikana turistit löytävät tällaiset tiedot nopeasti. 

Kun Belemissä oli ollut paikalla satoja turisteja, olisi paluumatka ratikalla ollut aikamoisen jonotuksen takana. Lähdimme bussilla ja vaihdoimme matkan varrella toiseen ratikkaan. Ehkä vältimme puolen tunnin jonotuksen Belemissä ja näimme bussireitin varrella paljon uusia maisemia, tai no, taloja pääasiassa. Pääsimme taas samalle kävelykadulle, missä olimme jo aamulla käyneet. Ostimme pakollisia tuliaisia ja kävimme jälleen leipomossa, joita Lissabonissa tosiaankin riittää! Tällä kertaa ostimme mukaan patongit, sillä liki 11 tunnin turistipäivä alkoi tuntua vähän jaloissa. Nautimme kevyen iltapalan hotellihuoneessa! 

Lissabonissa myrskyää!

Lissabonissa myrskyää! 

Tänään Lissabonissa on satanut vettä, välillä oikein kaatamalla ja myrskyn kanssa. Päädyimme tänne, koska minulle sattui tähän kohtaan opintomatka, jossa olen vain matkalaisena, en järjestäjänä. Niillä aikatauluilla mennään, mitä on annettu. Omatoimisesti en olisi lähtenyt liikkeelle näin pian edellisen reissun jälkeen.

Perun jälkeen Lissabon tuntuu ihanan siistiltä ja hyväkuntoiselta. Ei ole ruskeita, kotitekoisia, savitiilisiä taloja, ei kesken jätettyjä rakennuksia, ei sotkua eikä kulkukoiria. Kadut ovat paikoin yhtä kapeita ja mutkaisia kuin esimerkiksi Cuscossa oli ja mäkisyyttä on vielä perulaisia kaupunkeja enemmän. Perussa kaupunkien keskustat oli rakennettu niille tasaisille paikoille, mitä miltäkin alueelta löytyi. Keskustojen ulkopuolella oltiin sitten jo nopeasti kohoavilla vuoristoalueilla. 

Lissabonia on mainittu seitsemän kukkulan kaupungiksi. Se sijaitsee Tejo-joen rannalla, eikä Atlantin valtamerikään ole kovin kaukana. Täällä rakennusmateriaalina on käytetty paljon paikallista kalkkikiveä, sekä rakennuksissa että katukivetyksissä. Koristeellinen kaakelointi on tyypillistä portugalilaisille rakennuksille ja myös jalkakäytäville. Kun kaakeleita on tehty erittäin mielikuvituksellisilla vörivalikoimilla, on katukuvan yleisilme ihanan monenkirjava ja valloittava. Hienosti taotut metalliparvekkeet täydentävät talojen julkisivujen koristeellisuutta. Tunnelma on paikoin sama, mitä olimme nähneet syksyllä Andalusiassa. Yllättäen myös täällä on kohtuullisen siistiä.

Noin 10 vuotta sitten olemme olleet täällä edellisen kerran, minä silloinkin työasioissa. Siltä reissulta kaupungista ei ole jäänyt paljon muuta mieleen kuin epäystävälliset ja tökeröt ihmiset, erityisesti taksikuskit. Nyt lienee maailma muuttunut, tai todennäköisemmin oman alan ihmisten kesken ajatusmaailma käy yksiin. Parin päivän luentojen ja keskustelujen anti on ollut oikein mielenkiintoista. Päivän ihastuttavin kokemus oli käynti museossa, jossa asiantunteva opas kertoi esineiden tarinoita persoonallisella tyylillään. 

Sisätiloissa istuessa sade ei ole meitä haitannut. Paikalliset ihmiset ovat valittaneet huonoa säätä (meidän kannaltamme), mutta tosiasiassa kunnon vesisade on täällä oikein tervetullut. Viime kesä ja talvi ovat olleet Portugalissa poikkeuksellisen kuivia. Moni varmaankin muistaa kesän suuret maastopalot. Vettä kaivataan edelleenkin, että kuivuus vähitellen helpottaisi. 

Paappa on minulla matkaseuralaisena. Hän ei ole osallistunut minun ammatillisiin rientoihini vaan on kierrellyt museoita, pääosin teekkarimaiseen tyyliin hyvin kaukaa. Huomenna ohjelmassamme on vapaata aikaa, joten minäkin pääsen hieman tutustumaan Lissabonin . Here we come!