Tällä kertaa paappa ja minä päätimme lähteä yrittäjäjärjestön tutustumismatkalle, suuntana olivat Slovenia ja Kroatia - molemmat meille uusia maita. Ryhmän luonteen mukaisesti kävimme vierailuilla muutamissa yrityksissä, mutta niitä osioita en kuvaile kuin osittain. Verkostoituminen ja kokemusten jakaminen kuului myös matkan agendaan, mutta sekin jää tämän blogitekstin ulkopuolelle.
Saavuimme Ljubljanan lentokentälle lauantai-iltana, kokosimme ryhmämme ja hyppäsimme bussiin. Oppaanamme toimi Pirjo, josta voi varmuudella sanoa, että hän on Suomen kokenein Balkanin opas. Sen huomasi kaikessa siinä tietomäärässsä, mitä häneltä löytyi. Olen joskus aiemminkin todennut, että tällaisen lomamatkan onnistumiselle hyvä opas on välttämätön.
Ensimmäiseksi yöksi matkustimme Bledin kaupunkiin. Illan pimeydessä emme ehtineet tehdä muuta kuin käydä illallisella ja ottaa muutaman kuvan upeasti valaistusta Bledin linnasta huoneemme parvekkeelta. Aamu sitten alkoikin tehokkaasti, kun olimme valmiiksi kohteessa. Ensimmäinen vierailupaikkamme oli Bledin saari samannimisen järven keskellä. Bled on Slovenian ainoa saari, hyvin tunnettu matkailukohde ja maan matkailun symboli. Saareen mentiin veneillä, ei pelastusliivejä, ei turvaohjeita. Tilanteen teki mielenkiintoiseksi sekin, että järven yllä leijui paksu sumu. Viereisiä veneitä ei nähnyt kuin muutaman metrin päästä. Venettä soudettiin kuin gondolia, mies paatin perätasolla seisten. Bledin järvi on pieni, 2 x 1 km, saari siinä keskellä. Siihen souteluun ei aikaa kovin kauaa mennyt.
Saaren pienen laiturin luota kohosi portaikko ylös kirkkoon. Sitä käytetään Pirjon kertoman mukaan paljon vihkikirkkona ja sulhon tehtävä on kantaa morsio portaita ylös kirkkoon. Paikan erikoisen sijainnin ja kauneuden nähtyään on helppo ymmärtää sen suosio. Sumu korosti paikan taianomaisuutta, vaikka osittain myös peitti sitä näkyvistä. Kirkon kelloja sai soittaa ja toivoa sillä tavalla onnea läheisilleen. Kiinalaiset käyttivät tätä mahdollisuutta ahkerasti ja kilkatus kuului kauas järvelle jo ennen kuin saari tuli sumusta näkyviin.
Bledin saari oli hieno nähtävyys ja ehdottomasti käymisen arvoinen. Oppaamme Pirjon kontakteilla pääsimme käymään myös entisessä Titon palatsissa, Vila Bledissä. Se toimii nykyisin hotellina, upealla paikalla järven rannalla. Palatsin isossa juhlasalissa ovat juhlineet kekkoset ja breshnevit Titon vieraina. Salin kahdelle seinälle oli maalattu valtava sosialismin taistelua ja Jugoslavian syntyä kuvaava maalaus. Se oli syy, miksi Pirjo vei meidät Vila Blediin, mutta tietysti kuulimme samalla myös kertomuksia Jugoslavian historiasta. Talo oli pääosin säilytetty alkuperäisasussaan, marmoria ja kristallia oli kiitettävästi.
Ruokapaikaksi matkanjärjestäjä oli valinnut pienen ravintolan Bled-järven takana. Ruoka oli kevyttä keittoa, kohtalaista maultaan (reissumme ruokatarjoiluista en kerro kovin laajasti, mutta pääsääntöisesti sen voi kuvata seuraavasti: vain kohtalaista, liian raskasta, liian lihapainotteista minulle, liian kevyesti maustettua. Kokonaiskuvan voi kuvata sanalla pliisu). Ruokapaikka oli todennäköisesti valittu maisemansa vuoksi. Bledin saari kuoriutui vähitellen sumun keskeltä ja heijastui unenomaisen kauniina järven pintaan. Tämäkin pysähdys kannatti tehdä.
Ruokailun jälkeen matkamme jatkui reilun tunnin, kohteenamme oli Postojnan tippukiviluola. Se on Euroopan suurin luola, pituutta kaikkiaan yli 20 km. Meille tarjoiltiin nähtäväksi noin 5 kilometrin matka, aluksi ja päätteeksi junalla, keskiosa kävellen. Tippukiviluolissa olemme toki käyneet ennenkin, mm. Ranskan Padiracissa. Kaikissa niissä on joitain omia piirteitään, Postojnassa ehkä näkyvimmin sen suuruus. Luonnon muovaamia rakennelmia ja miljoonien vuosien mittaista prosessia voi vain ihmetellä sanattomana. Postojnan erikoisuus ovat myös olmit, värittömät ja sokeat liskot, joita ei löydy kuin tuolta seuduilta muutamista luolista. Muutama niistä oli laitettu ihmisten ihailtavaksi akvaarioon. Pisimmillään ne voivat kasvaa noin 30-senttisiksi, nämä meille esitellyt yksilöt olivat noin 15-senttisiä. Postojnassa sai ottaa ilman salamaa valokuvia (Padiracissa oli kiellettyä), mikä toi mukavaan kokemukseen lisää mielenkiintoa. Kiinalaiset räpsivät kuvia suruttomasti salaman kanssa (kummallista, miten kiinalaiset osaavatkin täyttää jokseenkin kaikki maailman matkailukohteet ja käyttäytyä niissä ihan omalla tavallaan).
Ensimmäinen varsinainen matkapäivämme päättyi Kroatiaan. Maa ei kuulu Schengeniin, joten periaatteessa olisimme voineet joutua seikkailemaan rajamuodollisuuksien kanssa pitkäänkin. Käytännössä opas ja kuskimme kävivät hoitamassa näyttäytymisen kaikkien matkaajien puolesta. Yöpymispaikkamme Kroatiassa oli Opatijan kaupunki Adrianmeren rannalla, Istrian niemimaan itäreunalla. Huoneesta avautui merinäköala, kaunis, mutta harmaa. Kaupunki on vilkas turistikohde, mutta kun matkasimme sesongin ulkopuolella, se oli kyllä todella hiljainen. Hyvin pystyimme nukkumaan ikkuna avoinna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti