Ljubljana

Ljubljana

Reissumme viimeisen yön vietimme Ljubljanassa, jonne saavuimme viimeisenä matkapäivänä iltapäivällä. Oppaamme Pirjon johdolla teimme pienen kaupunkikierroksen. Paappa ja minä lähdimme kierroksen lopuilla omille teillemme ja kiipesimme vanhan kaupungin laitamilla sijaitsevalle kukkulalle. Kiipeäminen tapahtui vaunussa raiteita pitkin, mutta kukkulalla sijaitseva linna ja sen tornit olivat reippaan kiipeilyn päätepisteitä. Maisemat olivat tietenkin hienot ja kun vielä odottelimme hetken aikaa, saimme kuvattua kaupungin myös iltavalaistuksessa. Pimenevät kaupungit ovat niin mahdottoman viehättäviä!

Ljubljanasta tietämykseni on vain tämän yhden iltapäivän varassa, joten kerron kokemukseni pääosin kuvina.

Illalla kävimme vielä ryhmänä illallisella. Söimme nuudelikeittoa, salaattia, kalkkunaa ja omenatorttua (toinen torttu samana päivänä). Ruoka oli kohtalaisen onnistunutta, mutta myöhään illalla sitä oli jo liikaa. Tässä iässä ihminen on tottunut kohtalaisen keveään iltapalaan.

Seuraavana aamuna, edelleen sateisena, Finnair kuljetti meidät sesongin viimeisellä lennollaan kotimaahan.

Kirjoitin kaikki neljä päivitystäni lentomatkan aikana. Kirjoittamiseen tai julkaisemiseen ei tahtonut löytyä aikaa. Julkaiseminenkin myöhästyi vähän suunnitellusta, niin nyt tulivat sitten kaikki neljä luettavaksi kertarysäyksellä. Olen pahoillani tästä runsaudesta. Paljon mukavampaa olisi lukea tekstejä pala kerrallaan. Yritän seuraavalla reissulla olla vähän ehtivämpi. Näillä näkymin uusi reissu on tiedossa helmikuun puolella.

Maalaismaisemaa

Maalaismaisemaa

Kolmas matkapäivämme oli jo alkavaa paluumatkaa. Lähdimme liikkeelle tavallista myöhemmin, mutta ryhmän tapojen mukaisesti kaikki olivat paikalla jo reilusti ennen starttiaikaa. Aamulla ehdimme napata ne ainoat valokuvat Opatijasta.

Ajoimme rajan yli Slovenian puolelle, matkaa oli vain reilut puoli tuntia. Tällä kertaa tullivirkailija kävi bussissa katsomassa passimme - paluu Schengeniin oli vaativampi kuin poistuminen sieltä. Muutoin matka sujui joutuisasti, pääosin moottoritietä pitkin harmaata maisemaa katsellen. Vain Slovenian puolella oli jonkin matkaa tavallista mutkaista kylätietä, ja toisaalta poikkesimme vähän syrjään päätieltä piipahtaessamme päivän yrityskohteissa. Kroatiassa on ollut usean vuoden mittainen sota reilut 20 vuotta sitten (Sloveniassa sota oli kestänyt vain 10 päivää vuonna 1991). Infrastruktuuri on silloin tuhoutunut, joten tiet on pitänyt rakentaa uudelleen. Nyt ne olivatkin loistavassa kunnossa, paljon paremmassa kunnossa kuin Suomen tiet. Samoin Sloveniassa tiet olivat hyvässä kunnossa.  Kummassakin maassa moottoritiet olivat maksullisia. Tietysti ilmasto-olosuhteet Balkanilla ovat paljon suosiollisemmat kuin Suomessa, joten teiden kunto on ymmärrettävääkin. Slovenia on ollut EU:n jäsen reilut 10 vuotta ja on euromaa, Kroatia taas tuore jäsen ja käytti edelleen rahayksikkönä omaa Kunaa.

Sloveniassa ensimmäinen tutustumiskohteena oli pieni kyläravintola maaseudun pikkukylässä. Saimme siellä syödäksemme lihakeittoa, paksua ja vahvan lihan makuista, jälkkäriksi omenapiirakkaa. Ravintolan omistaja kertoi paikasta ja yrityksen toiminnasta. Matkailijaryhmät ja paikalliset juhlat tuntuivat työllistävän tätä pikkuravintolaa. Ilmeisesti sen maine ja sijainti on pitänyt sen pystyssä jo usean sukupolven ajan, yli 100 vuotta.

Matkaoppamme Pirjo on asunut vuosia Balkanin alueella ja tuntee siellä paljon ihmisiä. Hänen henkilökohtaisen kontaktinsa avulla pääsimme vierailemaan paikallisella hevostilalla. Tilan emäntä on suomalainen ja saa toimeentulonsa hevosten kasvatuksesta ja tarvikemyynnistä. Paikka oli ihastuttava, kukkuloineen ja niittyineen. Pääsimme katsomaan myös heidän kotiaan, yli 400 vuotta vanhaa taloa, jonka perhe oli kunnostanut hienosti. Tällainen paikallistuntemus avarsi kokemusta slovenialaisesta elämästä aivan eri tavalla kuin tavanomainen turistimatka. Kävimme mm. kävelyllä paikallisessa metsässä, katsomassa puulajeja ja jääsateen aiheuttamia tuhoja.

Maiseman runsas kumpuilevuus sai selityksensä myös vierailun aikana. Maastossa on ollut - ja on ehkä edelleenkin - paljon maanalaisia jokia, jotka ovat kovertaneet luolia maastoon. Kun luolat ovat romahtaneet, on mastoon syntynyt paljon erikokoisia ja -muotoisia  painanteita. Nykyisin ne olivat niittyinä ja laitumina ja ihmisten silmien ilona.

Maaseudun rauhasta oli vain 45 minuutin matka pääkaupunki Ljubljanaan, minne matkasimme iltapäivällä vierailujemme päätteeksi.

Istriaa molemmin puolin

Istriaa molemmin puolin

Tunnolliset turistit lähtivät jälleen aamusta liikkeelle, tällä kertaa Istrian niemimaan toiselle laidalle, Porecin kaupunkiin. Paikan historia ulottuu roomalaisten aikoihin, mistä näkyy muistoja ainakin vanhan basilikan alla tehdyissä kaivauksissa. Pyhän Markuksen basilika on rakennettu noin 500-luvulla, mutta siellä oli esillä roomalaisia laattoja ja pylväiden päitä. Paapan kansa kiipesimme jälleen korkealle, basilikan kellotorniin.

Porecin vanha kaupunki oli kohtalaisen pieni, nopeasti kierrettävissä. Vanhaa historiaa oli nähtävissä paljon. Pääosin kaupunki lienee rakennettu 1500-luvun jälkeen, mutta ne vanhimmat osat olivat roomalaisia. Tässä kohdassa mieleen tulee taas vierailumme Uruguayhin, Colonia del Sacramentoon. Siellähän ihmetystä herätti 400 vuotta vanha historia. Porecissa, kuten niin monessa muussakin paikassa Euroopassa, päästään 2000 vuoteen. Siinä vähän perspektiiviä.

Päivän toinen vierailukohde oli Vina Lagunan viinitila, missä nautimme lounaan. Tila tuottaa viiniä, oliiviöljyä ja juustoa. Viini oli kevyttä ja ruokajuomaksi sopivaa (en ole millään tavalla viinien asiantuntija, joten siitä ei sen enempää). Oliiviöljy oli kenties parasta, mitä olen koskaan maistanut, raikasta ja ilman kitkerää sivumakua. Tämä Istrian öljy on tilan omistajan kertoman mukaan palkittu kolme kertaa New Yorkissa maailman parhaana öljynä. Jos joskus sitä jostain saatte, niin ostakaa. Meille se ei onnistunut, kun kuljimme pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa. Myymälässä sitä olisi saanut ostaa suoraan hanasta 1 tai 2 litran pulloihin.

Ruokailuumme viinitilalla kuuluivat paitsi viinit, myös oliivit, oliiviöljy ja juustot. Tilan juustot valmistettiin vuohen ja lampaan maidosta ja olivat erittäin maukkaita. Lounaan alkupalat olivat parasta ruokaa, mihin matkallamme törmäsin.

Päivän toinen kaupallinen tai yrittäjähenkinen kohde oli tryffelitila. Tryffeleiden etsintään tilalla käytettiin koiria. 20-kiloiset koirat ovat helpommin käsiteltäviä kuin 200-kiloiset siat, jotka tuppaavat syömään koko saaliin, kun sellaisen löytävät. Maailman suurimmat löydetyt tryffelit ovat painaneet kuutisen kiloa ja ovat tuottaneet löytäjälleen vuoden tienestit, muistaakseni yli 30000 euroa, niin kerrottiin. Maistelimme erilaisia tryffeliöljyjä ja tahnoja. Niitä oli myynnissä pieninä pakkauksina, joten niitä pystyimme ostamaan kotiin vietäviksi.

Tryffelitilan vierailuumme piti kuulua myös käynti metsässä, sieniä etsimässä. Pienen sekaannuksen jälkeen huomasimme, että se ei onnistunut. Olimme tyytyväisiä, sillä päivän sateen jälkeen metsä olisi ollut niin märkä, että olisimme saaneet rämpiä kengät mudassa. Tällä reissulla sää ei tosiaankaan suosinut meitä. Sadetta saimme melkein joka päivä, välillä enemmän, välillä vähemmän eikä lämpötilakaan ollut kovin korkea. Tosin Slovenian ja Kroatiaan erikoisuuksiin kuuluu ilmaston monipuolisuus. Dolomiiteilla (tai niiden jatkahan tämä alueen vuoristo on) sää on viileää ja talvella siellä on lunta ja pakkasta, kuuluisia laskettelukeskuksiakin. Istrian niemimaan rannikot ovat Välimeren ilmastoa, missä ei talvellakaan ole pakkasta. Sisämaassa kukkuloilla sää on näiden edellisten ilmastojen välimaastossa. Talvella voi olla pakkasta, vähän lunta, mutta ei juuri pysyvää lumipeitettä. Muutama vuosi sitten sillä alueella oli saatu jääsadetta, joka oli kertynyt tiukkana kerroksena puihin, katkonut niiden oksat ja latvat. Sähköt ja viestintäyhteydet olivat olleet poikki 10 päivää. Karu lopputulos oli vieläkin nähtävissä alueen metsissä.

Opatijan kaupungissa yövyimme pari yötä. Sää oli koko ajan niin kehno ja sateinen, että kaupungilla ei tehnyt paljon mieli käydä kävelylläkään. Rantakatua kävelimme sen verran, että saimme otettua muutaman valokuvan. Toisaalta paikan vahva turistipaikkaluonne ei erityisen paljon houkuttanutkaan tutustumiseen. Ehkä joskus aurinkolomalla?

Taas ilmassa, vedessä ja maan alla

Taas ilmassa, vedessä ja maan alla

Tällä kertaa paappa ja minä päätimme lähteä yrittäjäjärjestön tutustumismatkalle, suuntana olivat Slovenia ja Kroatia - molemmat meille uusia maita. Ryhmän luonteen mukaisesti kävimme vierailuilla muutamissa yrityksissä, mutta niitä osioita en kuvaile kuin osittain. Verkostoituminen ja kokemusten jakaminen kuului myös matkan agendaan, mutta sekin jää tämän blogitekstin ulkopuolelle.

Saavuimme Ljubljanan lentokentälle lauantai-iltana, kokosimme ryhmämme ja hyppäsimme bussiin. Oppaanamme toimi Pirjo, josta voi varmuudella sanoa, että hän on Suomen kokenein Balkanin opas. Sen huomasi kaikessa siinä tietomäärässsä, mitä häneltä löytyi. Olen joskus aiemminkin todennut, että tällaisen lomamatkan onnistumiselle hyvä opas on välttämätön.

Ensimmäiseksi yöksi matkustimme Bledin kaupunkiin. Illan pimeydessä emme ehtineet tehdä muuta kuin käydä illallisella ja ottaa muutaman kuvan upeasti valaistusta Bledin linnasta huoneemme parvekkeelta. Aamu sitten alkoikin tehokkaasti, kun olimme valmiiksi kohteessa. Ensimmäinen vierailupaikkamme oli Bledin saari samannimisen järven keskellä. Bled on Slovenian ainoa saari, hyvin tunnettu matkailukohde ja maan matkailun symboli. Saareen mentiin veneillä, ei pelastusliivejä, ei turvaohjeita. Tilanteen teki mielenkiintoiseksi sekin, että järven yllä leijui paksu sumu. Viereisiä veneitä ei nähnyt kuin muutaman metrin päästä. Venettä soudettiin kuin gondolia, mies paatin perätasolla seisten. Bledin järvi on pieni, 2 x 1 km, saari siinä keskellä. Siihen souteluun ei aikaa kovin kauaa mennyt.

Saaren pienen laiturin luota kohosi portaikko ylös kirkkoon. Sitä käytetään Pirjon kertoman mukaan paljon vihkikirkkona ja sulhon tehtävä on kantaa morsio portaita ylös kirkkoon. Paikan erikoisen sijainnin ja kauneuden nähtyään on helppo ymmärtää sen suosio. Sumu korosti paikan taianomaisuutta, vaikka osittain myös peitti sitä näkyvistä. Kirkon kelloja sai soittaa ja toivoa sillä tavalla onnea läheisilleen. Kiinalaiset käyttivät tätä mahdollisuutta ahkerasti ja kilkatus kuului kauas järvelle jo ennen kuin saari tuli sumusta näkyviin.

Bledin saari oli hieno nähtävyys ja ehdottomasti käymisen arvoinen. Oppaamme Pirjon kontakteilla pääsimme käymään myös entisessä Titon palatsissa, Vila Bledissä. Se toimii nykyisin hotellina, upealla paikalla järven rannalla. Palatsin isossa juhlasalissa ovat juhlineet kekkoset ja breshnevit Titon vieraina. Salin kahdelle seinälle oli maalattu valtava sosialismin taistelua ja Jugoslavian syntyä kuvaava maalaus. Se oli syy, miksi Pirjo vei meidät Vila Blediin, mutta tietysti kuulimme samalla myös kertomuksia Jugoslavian historiasta. Talo oli pääosin säilytetty alkuperäisasussaan, marmoria ja kristallia oli kiitettävästi.

Ruokapaikaksi matkanjärjestäjä oli valinnut pienen ravintolan Bled-järven takana. Ruoka oli kevyttä keittoa, kohtalaista maultaan (reissumme ruokatarjoiluista en kerro kovin laajasti, mutta pääsääntöisesti sen voi kuvata seuraavasti: vain kohtalaista, liian raskasta, liian lihapainotteista minulle, liian kevyesti maustettua. Kokonaiskuvan voi kuvata sanalla pliisu). Ruokapaikka oli todennäköisesti valittu maisemansa vuoksi. Bledin saari kuoriutui vähitellen sumun keskeltä ja heijastui unenomaisen kauniina järven pintaan. Tämäkin pysähdys kannatti tehdä.

Ruokailun jälkeen matkamme jatkui reilun tunnin, kohteenamme oli Postojnan tippukiviluola. Se on Euroopan suurin luola, pituutta kaikkiaan yli 20 km. Meille tarjoiltiin nähtäväksi noin 5 kilometrin matka, aluksi  ja päätteeksi junalla, keskiosa kävellen. Tippukiviluolissa olemme toki käyneet ennenkin, mm. Ranskan Padiracissa. Kaikissa niissä on joitain omia piirteitään, Postojnassa ehkä näkyvimmin sen suuruus. Luonnon muovaamia rakennelmia ja miljoonien vuosien mittaista prosessia voi vain ihmetellä sanattomana. Postojnan erikoisuus ovat myös olmit, värittömät ja sokeat liskot, joita ei löydy kuin tuolta seuduilta muutamista luolista. Muutama niistä oli laitettu ihmisten ihailtavaksi akvaarioon. Pisimmillään ne voivat kasvaa noin 30-senttisiksi, nämä meille esitellyt yksilöt olivat noin 15-senttisiä. Postojnassa sai ottaa ilman salamaa valokuvia (Padiracissa oli kiellettyä), mikä toi mukavaan kokemukseen lisää mielenkiintoa. Kiinalaiset räpsivät kuvia suruttomasti salaman kanssa (kummallista, miten kiinalaiset osaavatkin täyttää jokseenkin kaikki maailman matkailukohteet ja käyttäytyä niissä ihan omalla tavallaan).

Ensimmäinen varsinainen matkapäivämme päättyi Kroatiaan. Maa ei kuulu Schengeniin, joten periaatteessa olisimme voineet joutua seikkailemaan rajamuodollisuuksien kanssa pitkäänkin. Käytännössä opas ja kuskimme kävivät hoitamassa näyttäytymisen kaikkien matkaajien puolesta. Yöpymispaikkamme Kroatiassa oli Opatijan kaupunki Adrianmeren rannalla, Istrian niemimaan itäreunalla. Huoneesta avautui merinäköala, kaunis, mutta harmaa. Kaupunki on vilkas turistikohde, mutta kun matkasimme sesongin ulkopuolella, se oli kyllä todella hiljainen. Hyvin pystyimme nukkumaan ikkuna avoinna.

Oleellisen ytimessä hyvän sään aikaan

Oleellisen ytimessä hyvän sään aikaan

Sunnuntai oli kotiinlähtöpäivämme. Kun lentokentälle piti lähteä vasta iltapäivällä, muodostui sunnuntaista käytännössä melkein kokonainen päivä Brysselissä seikkailemiseen. Ryhmällä ei ollut virallista ohjelmaa vaan saimme kuljeskella paapan kanssa kahdestaan koko päivän. Meiltähän se sujuu.

Päätimme mennä Atomiumiin. Se mainitaan Brysselin symboliksi ja maamerkiksi. Väitän kuitenkin, että useammat ihmiset tietävät Brysselistä paremmin EU:n kuin Atomiumin. Itse olen nähnyt sen aiemmin vain etäältä bussin ikkunasta.

Brysselin Expo sijaitsee noin 6-7 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Samalla alueella sijaitsee myös Atomium, joka on osa Expon näyttelykokonaisuutta. Alueelta löytyy myös mini-Eurooppa - lapsille hyvin sopiva kohde, Eurooppa pienoiskoossa -  Design-näyttely sekä monia vaihtuvia näyttelyitä.

Atomium koostuu yhdeksästä massiivisesta, mutta ontosta alumiinipallosta. Alimman pallon kohdalta mennään sisälle ja hissillä suoraan ylös ylimpään palloon. Pallo on 102 metrin korkeudessa, joten sieltä avautuivat kohtuullisen mukavat maisemat kaupunkiin. Pallon huipulla oli vielä kahvila-ravintola, missä nautimme kahvit. Itse maisema oli parissa minuutissa katsottu.

Vaikka hissi toi meidät suoraan alas, ei näyttely päättynyt siihen vaan meidät kierrätettiin liukuportaita ja rappusia pitkin kuuden muun pallon läpi. Niissä oli monenmoisia pieniä näyttelyitä mm. Atomiumin rakentamisesta. Ja lopussa oli tietenkin  kauppa, mistä sai ostaa pikku-atomeja.

Expo-alueella menimme myös Design-osastolle, missä oli esillä muoviesineiden näyttely. Kokoelmaan oli löydetty mittava määrä erilaista muovihärpäkettä, lähinnä erilaisia huonekaluja, suunnilleen 1950-60-luvuilta alkaen. Aikanaan ne ovat edustaneet ultramodernia muotoilua ja avaruusaikaa. Nykyihmisen silmissä ne olivat lähinnä säälittäviä ja huvittavia aikansa moderneja esineitä. Vanhoissa elokuvissa niitä on nähnyt edustamassa kuvitelmaa tulevaisuuden atomiajan maailmasta.

Käynti Expon alueella vei suunnilleen sen ajan, mitä olimme sille suunnitelleetkin käyttävämme. Palasimme metrolla melko lähelle hotelliamme ja lähdimme kävellen etsimään mieluista ruokapaikkaa. Alueella näytti liikkuvan runsaasti arabitaustaisia ihmisiä. Valitsimme alueelta kalaravintolan, jossa pääosa asiakkaista näytti olevan juuri näitä paikallisia.

Kokemus oli omanlaisensa ja jokseenkin eksoottinen. Paikan nuorin tarjoilija, vähän yli 10-vuotias poika oli ainoa, joka osasi englantia ja opasti meidät systeemiin. Painettuja ruokalistoja ei ollut. Kalat valittiin suoraan kylmäaltaasta. Kun niiden nimiä ei tietenkään voinut tietää, valinnat piti näyttää sormella osoittamalla. Otimme jättikatkarapuja ja jotain pientä vaaleaa kalaa. Tarjoilija mätti niitä kulhoon ja me ilmoitimme, mikä määrä oli riittävä. Ranskan kielitaitoni riitti juuri siihen, "Hyvä on"! Kalan hinta laskettiin painon mukaan. Lisukkeeksi valitsimme tuoresalaattia ja paellan tapaista riisiruokaa. Ne tarjoiltiin nopeasti, mutta kala tuli hitaammin. Asiakkaita oli paljon ja tilauksiin tulevat kalat paistettiin yhdellä grillillä. Kalan kanssa söimme leipää. Kokonaisuus oli ihan hyvä. Annos ei kalaa lukuun ottamatta yltänyt korkeimmalle tasolle, mutta hinta-laatusuhde oli huippuhyvä, yhteensä noin 20 euroa. Kannatti kokeilla aivan paikallistakin ravintolaa.

Iltapäivän päätteeksi ehdimme vierailla vielä Grande Placella ja juoda kahvit hotellilla. Muutoin bussikuljetuksemme odottelu sujui netissä notkuen. Brysselissä oli ilmainen Wi-fi, mutta se toimi vain paikka paikoin. Hotellissa jouduimme turvautumaan sen tarjoamaan heikohkoon yhteyteen.

Mukava auringonpaiste ja yli +20 asteen lämpötila oli hellinyt meitä matkallamme koko ajan.  Brysselin normaalin sään versiona sellainen oli hyvin suosiollinen. Oli ihanaa olla muutama päivä uudelleen kesässä. Hotellilla kotiin lähtöä odotellessamme alkoi sade. Lisää sadetta oli luvattu illaksi. Siinä vaiheessa me olimme jo koneessa matkalla koti-Suomeen. No, vastineeksi lennollamme ei ollut yhtä upea kone kuin menomatkalla. Palasimme vanhalla 100-paikkaisella purtilolla. Auringonlasku pilvien yllä oli kuitenkin lempeän vaaleanpunainen.