Vähän sumaa

 Vähän sumaa

Korona-aika peruutti monta matkaa, jotka nyt ovat vähitellen toteutuneet, sattumoisin aika tiuhaan tahtiin toinen toisensa perään. Tämänkertainen keikka toteutuu ammatillisella porukalla, vaikkei ammattiasioihin takerrutakaan  täällä. Kesäksi tulee sitten taukoa reissaamiseen! 

Tälläkin kertaa lähdimme liikkeelle anivarhain, kentälle klo 3.23 ja suunta Pisaan (lausutaan italiaksi piisa, ei pisa), Italiaan. Perille saavuimme jo klo  8 jälkeen aamulla. Pisan kenttä kantaa Galileon nimeä ja siellä meitä oli vastassa suomalainen matkaopas. Pisa ei alunperin kuulunut suunnitelmiimme, mutta Finnairin peruttua lentonsa alueelle, jouduimme vaihtamaan suuntaa ja tulimme Pisaan. No, tulipahan tämänkin kaupungin tärkeimmät nähtävyydet, eli tuomiokirkko aukioineen ja kirkon kellotorni, se Pisan kalteva torni, nähtyä. Tuomiokirkko on rakennettu noin aikaan 1000 jKr, kirkon edessä oleva kastekirkko noin vuoden 1100 jälkeen ja kellotornin rakentaminen on lopulta aloitettu 1200-luvulla. Aluksi tornista on tehty vain alle puolet, lopulliseen korkeutensa se on rakennettu 1800-luvulla. Kallistuminen on alkanut suunnilleen tuossa vaiheessa ja etenkin kun torniin on kiinnitetty 7 massiivista kelloa. Kommenttina: kallistumisen aiheuttaa massiivisen painavan tornin alla oleva vetelä maaperä. Useaan otteeseen kelloa on yritetty oikaista, mutta vasta viime vuosina se on onnistuttu korjaamaan. Pisan kalteva torni ei ole vaarassa kaatua ja on nyt selkeästi suoremmassa kuin joitakin vuosia sitten. 

Pisasssa ei oikeastaan ole mitään muuta nähtävää kuin torni ja sen ympäristö. Opas kuitenkin kertoi, että  100 000 asukkaan kaupungissa on kolme tasokasta yliopistoa. Pienen välipalan nappasimme ja sitten bussi suuntasi kohti Firenzeä. Maisemat olivat ihanan vihreitä - täällä on satanut kohtalaisesti - kauniin kumpuilevia, ja  mukavasti tie kulki Apenniinien vuoriston  läheisyydessä. Alueella kasvatetaan runsaasti erilaisia puita ja pensaita, eikä suinkaan omaan käyttöön vaan puutarhakasveina myytäviksi. Osa kasveista oli suorissa riveissä ruukuissa, osa maassa. Mielenkiintoinen oli siis tämä matkakin. 

Firenzessä kuljimme kävellen kaupungin vanhaan keskustaan. Bussilla alueelle ei saa ollenkaan ajaakaan. Ensimmäinen etappimme oli tässä vaiheessa lounas. Päädyimme paapan kanssa trattoriaan, missä soi pehmeä jazz ja ruoka oli maukasta - paapalle kanaa, minulle mustekalaa, lisukkeeksi salaattia. Italiassa ruoka on aina hyvää, ainakin meidän kokemuksemme mukaan.

Keskustan tärkein nähtävyys on varmasti, jälleen, huikean komea ja valtavan kokoinen tuomiokirkko, Pyhälle Marialle omistettu. Se on ulkopinnoiltaan niin upeasti marmoripinnoitettu, että enpä ole moista tainnut ennen nähdä. Kirkkoon menemme sisään varmaankin jonain seuraavista päivistä, on kuulemma sisältäkin komea. Kirkon ympäristön aukioilla ja kaduilla oli ihmisiä mustanaan. Muistelimme niitä kuvia, mitä Italiasta oli näytetty Koronan alussa: ulkonaliikkumiskielto ja kadut tyhjinä. Se on varmasti ollut kammottava tunne tällaisessa paikassa. Turistit ovat nyt onneksi palanneet.

Kaupungissa on muitakin kirkkoja tuomiokirkon ohella, mutta ulkoisesti paljon vaatimattomampia. Tunnettu niistä on ainakin Michelangelon suunnittelema Pyhän Laurentiuksen basilika ja sen kaksi kappelia (Capella Medicee), joihin Medici-suvun vainajia on haudattu sukupolvesta toiseen. Michelangelo on tehnyt tähän kirkkoon paljon taidetta, mutta kuuluisana miehenä hän on ollut niin kysytty, että kirkon ulkopinta on jäänyt tekemättä muiden töiden takia.

Kävelimme Arno-joen vartta vanhan keskustan toiselle puolelle, mistä bussin piti napata meidät taas kyytiin. Arno on Firenzen sydän ja jokea pitkin on alunperin tuotu ja viety kauppatavaraa. Historiassa Pisa on ollut meren rannassa sijaitsevana Firenzeä tärkeämpi kauppakaupunki, mutta Medicien raha ja vaikutusvalta on nostanut Firenzen Pisaa suurempaan kukoistukseen. Pisan asema on heikentynyt myös siksi, että Arno on kerryttänyt suistoon mutaa ja siirtänyt merenrannan kauemmaksi Pisasta. Firenze sen sijaan on kukoistanut, vaikka Arno on näyttänyt välillä ikäviäkin puolia. Se on vuosien saatossa tulvinut usein, pahimmillaan 5 metriä normaalitasostaan vuonna 1966. Talot ovat olleet ensimmäisen kerroksen korkeuteen saakka veden vallassa, kirjoja ja taideteoksia tuhoutui, yli 100 ihmistä kuoli. Me kävelimme Arnon rantatietä pitkin nautiskellen lämpenevästä kesäisestä iltapäivästä.

Hotellille pääsimme iltapäivällä neljän jälkeen. Huoneet olivat valmiina, mutta aika ihmeellisen sekoilun respan porukka sai aikaan sillä, että ennen avainten luovutusta piti vielä antaa respaan huoneen haltijan syntymäaika ja maksaa kaupunkivero - mieluiten käteisellä! Siinä sitten jonottelimme ja luovutimme korttejamme maksun perintää varten. Kaiketi koko porukka onnistui lopulta pääsemään huoneisiinsa, iltapalan ääreen ja aikaisin nukkumaan!