Taide-elämyksiä ja Kökarin kautta kotiin

 Taide-elämyksiä ja Kökarin kautta kotiin

Lauantaiaamuna lähdimme liikkeelle Godbystä kohti Eckerötä, jossa sijaitsee Ahvenanmaan läntisin satama. Jo historiallisena aikana se on palvellut postin kulkusatamana: ahvenanmaalaiset talonpojat ovat hoitaneet postin kuljetuksen ruotujärjestelmän kautta. Järjestelmään kuuluivat kaikki ahvenanmaalaiset maatalot, joiden velvollisuus oli varustaa merimiehet purjehtimaan säässä kuin säässä ympäri vuoden Eckeröstä Ruotsiin muutaman välissä olevan saaren kautta. Työtä on kuvattu hyvin raskaaksi ja velvoittavaksi. Se lakkautettiin lopulta 1910. 

Venäläiset ovat rakennuttaneet Eckeröön komean tulli- ja postitalon, jonka Carl Ludvig Engel suunnitteli. Se lienee nykyisin paikkakunnan tärkein nähtävyys. Talon ulkoseinässä oli mielenkiintoinen ja kattava kuvaus tullitalon historiasta, mutta sisällä olikin yllättäen nähtävillä hieno tekstiilinäyttely, jossa esiteltiin ahvenanmaalaisia, siellä asuvia tai siellä syntyneitä, monia erilaisia tekniikoita käyttäviä käsitöiden tekijöitä ja heidän töitään. 

Pitkin matkaamme poikki Ahvenanmaan olimme nähneet runsaasti erilaisissa kasvun vaiheissa olevia omenapuita. Ne kasvoivat suurina peltoina suorissa riveissä, aivan kuin Ranskan tai Italian viiniviljelmät. Kun osa puista oli parhaassa kukassa, oli niissä paljon ihasteltavaa. Ahvenanmaalla tuotetaan 75-80% maamme omenasadosta. 

Oma pieni nyanssinsa, täysin muista nähtävyyksistä irrallaan, olivat ahvenanmaalaiset tuulimyllyt, jotka olivat komeita ja runsaslukuisia. 

Eckerön jälkeen ajelimme hissukseen kohti Maarianhaminaa. Matkan varrelta yritimme poimia sopivia nähtävyyksiä ja löysimme Kungsön patterin. Kyseessä oli venäläisten vuosien 1916-18 aikana rakentama varustus, jonka avulla pyrittiin valvomaan Perämeren liikennettä sodan aikana. Varustus sijaitsi Dahlberget -vuoren huipulla ja sinne johti erikoinen 2 km pitkä sotilastie, joka oli päällystetty kokonaan pyöreillä, nyrkin kokoisilla kivillä. Ajoimme pätkän tietä pitkin ja jatkoimme kiipeämistä vuorelle asti. Hienot olivat taas maisemat. 

Maarianhamina on Ahvenanmaan suurin kaupunki, reilut 12 000 asukasta. Nähtävyyksiäkin siellä olisi mukavasti. Meidän kohdallemme siellä osuivat ruokaravintola (uudet perunat ja lohimedaljongit) ja maakuntamuseo, jossa kävimme katsomassa sekä kulttuurihistorian museon että upean taidemuseon näyttelyt. Kulttuurihistorian museossa oli mm. merenkulkuun liittyviä mielenkiintoisia interiöörejä ja Ahvenanmaan luonnosta kertova valokuvanäyttely. Taidemuseossa oli ruotsalaisen taiteilijan, Lars Lerinin akvarellinäyttely, joka itselleni oli sykähdyttävä kokemus, niin hienoja nämä akvarellit olivat. Minulle ja ilmeisesti muillekin suomalaisille Lerin on jokseenkin tuntematon, mutta Ruotsissa kuulemma hyvinkin tunnettu ja pidetty. Tästä lähtien minäkin tämän taiteilijan tiedän ja aion seurata.

Iltapäivällä matkustimme Maarianhaminasta Galtbyn satamaan Ahvenanmaan itäreunalle ja sieltä lautalle Kökariin, missä yövyimme aivan saaren kauimmaisessa päässä (satamasta katsottuna). Tällä kertaa majapaikkamme oli vanha koulu. Saunoimme jälleen rantasaunassa ja uimme meressä. Vedessä oli jo jonkin verran vihertävää limaa, joten veikkaan, että kesällä siellä ei enää uida. Paikka oli kyllä jälleen erittäin luonnonkaunis, mutta huone kuuma ja sänky aika onneton. Hyvin siellä silti nukuimme. 

Seuraavana päivänä ajelimme pienen saaren nähtävyydet läpi. Kökarin museo oli suljettu, mutta pihapiirissä oli monenlaista nähtävää. Ennen kaikkea päädyimme museolta rantaan, mihin oli rakennettu EU-rahoilla lintujen muuttoreittien katselupaikka, ehkä jonkinlaiseksi kaiteelliseksi laituriksi kuvattava rakennelma. Maisemat olivat jälleen hienot, vaikka lintuja ei tähän aikaan kovin paljon näkynytkään. Laiturin reunassa oli kartta, joka kertoi, että näitä lintubongauspaikkoja oli rakennettu runsaasti pitkin Kökarin rantoja. 

Olimme saaneet suosituksen käydä Kökarin kirkossa ja sinne myös pääsimme sisälle.   Monet kirkot matkamme varrella - Ahvenanmaalla on 15 keskiaikaista harmaakivikirkkoa - olivat olleet suljettuina. Tämä Kökarin kirkko oli tosiaan näkemisen arvoinen, mutta sen viereen sijoittuvat, 1200-luvulta peräisin olevat fransiskaaniluostarin rauniot olivat vielä kiehtovammat. Kirkon kupeessa oli jälleen yksi lintujen tarkkailupaikka, missä kävimme ihailemassa merta ja kallioita. 

Kökarin - ja koko Ahvenanmaan reissun - viimeisin pysähdyksemme ennen satamaa oli vierasvenesatama. Paikka oli kaunis ja sinne oli rakennettu vanhojen kalastusmajojen tyylisiä majoitusmökkejä. Kävi mielessä, että niissä voisi joskus yöpyä, vaikka kuulimme, että ne olivat varsin hintavia. Paikka oli kuitenkin kaunis ja istahdimme siellä kaikesta rauhassa odottelemassa siirtymistä lauttarantaan.

Lyhyen lomamatkamme viimeisin lauttamatka suuntautui Kökarista Korpposeen. Koko matkamme aikana emme olleet törmänneet suuriin turistimassoihin. Juuri tästä syystä olimme valinneet tämän ajankohdan ja kaikki osui nappiin. Matka oli onnistunut ja Ahvenanmaa tarjosi meille parhaita puoliaan, aina säätä myöten. 

Oli kyllä hieno reissu!

Pitkin poikin Ahvenanmaata

 Pitkin poikin Ahvenanmaata

Kun matkustimme saaristoreittiä Ahvenanmaalle, koimme miellyttävän yllätyksen: matkan aikana ei tarvinnut kertaakaan kaivaa esiin minkäänlaista dokumenttia. Olimme liikkeellä omalla autolla ja olin antanut auton rekisterinumeron lippuja ostaessani. Se riitti. Lauttaan ei tarvinnut muuta kuin ajaa sisään, jättää autopaikalle ja kiivetä kannelle nauttimaan merestä, auringosta ja maisemista.

Näitä kaikkia matkallamme riittikin. Sää oli suorastaan täydellinen, ei juuri pilven hattaraakaan yhtenäkään päivänä. Toisaalta meri piti sään miellyttävän raikkaana, ei tullut tukalan kuumaa. 

Perjantaiaamuna saavuimme Kumlingesta Ahvenanmaan pääsaarella Hummelvikin satamaan. Ensimmäinen pysähdyksemme, Bomarsundin rauniolinnoitus, putkahti eteemme hieman puolivahingossa, kun sattui sijaitsemaan aivan reittimme varrella. Bomarsund on venäläisten 200 vuotta sitten rakentama linnoitus, suurhanke, jonka oli määrä osoittaa Venäjän valtion ja tsaarin mahtavuutta uuden suuriruhtinaskunnan äärireunalla. Oolannin sota englantilaisten ja ranskalaisten hyökkäyksineen koitui linnoituksen kohtaloksi. Keskeneräiset rakennelmat ammuttiin maan tasalle eikä niitä koskaan rakennettu uudelleen. Nyt paikalla oli raunioita, joita oli hieman rakennettu uudelleen muurien muotoon. Infotaulut kertoivat linnoituksen tarinaa. Raunioiden edustalla niityllä kukki runsaasti ihania seljakämmeköitä, joiden kauneutta sain ihailla samalla pysähdyksellä. 

Linnoituskierroksemme jatkui, sillä seuraavaksi pysähdyimme Kastelholman alueella. Ensimmäinen vierailukohteemme oli ravintola, missä nautimme  herkullisen kasvisaterian. Ruokailun jälkeen jaksoimme lähteä kiipeilemään Kastelholman linnoituksen käytäviä ja portaikkoja pitkin.  Linnaa on restauroitu jo pitkän aikaa ja kaivettu esille myös uusia kerrostumia linnoituksen sisällä. Kastelhoman parhaiten tunnettu historia alkoi jo 1300- luvulta, jolloin linnan rakentaminen käynnistyi. Linnaa hallinnoivat vuorotellen tanskalaiset ja ruotsalaiset, mutta Kustaa Vaasan hallinnassa se siirtyi pysyvästi Ruotsin osaksi. Siellä kuninkaan käskynhaltijat pitivät hoviaan. Tunnettu tapahtuma on myös se, että Kaarle XIV ja vaimonsa Kaarina Maununtytär olivat siellä vankeina. Vankihuone linnan 3. kerroksessa on nykyisinkin nähtävillä. 

Kastelholma alkoi rapistua 1600-luvulla, se mm. paloi useampaankin kertaan. Linnan esittelijä kertoi meille syyn, miksi kivilinnake paloi niin herkästi: kiviseinien ja puisten sisärakenteiden välissä käytettiin eristeenä olkea!  Kun Kastelholma menetti hallinnollisen asemansa, se toimi mm.  vankilana ja viljavarastonakin. Kastelholmaa ryhdyttiin restauroimaan 1800-luvun lopussa ja tänä päivänä se lienee yksi Ahvenanmaan tunnetuimmista turistikohteista.

Tiivis päivämme Ahvenanmaan pääsaarella jatkui luoteeseen, Getan vuorille, missä ihailimme upeita kallioita ja tietysti merta.  Sieltä ajelimme maisemista nauttien ja seuraavia näköalapaikkoja etsien. Alueella oli monia mukavan näköisiä patikkareittejä, mutta niiden kulkemiseen eivät riittäneet varusteemme eikä aikakaan. Godbyn taajamaa lähestyessämme löytyi meren salmen ääreltä  kahvila, jonka vieressä oli matkamme korkein vierailupaikka, noin 8 kerroksen korkuinen puinen näköalatorni. Korkealta katsottuna maisemat ovat aina komeimmat! 

Majoituimme Långsjön rannalla, ilmeisesti entiseen vanhainkotiin rakennetussa hotellissa. Saimme jälleen saunoa, tällä kertaa ponttoonien päälle rakennetussa lauttasaunassa. Isäntämme kertoi, että Långsjö on Ahvenanmaan tärkein makean veden allas ja juomaveden lähde. Pohjavettä ei voi ottaa saaren aluella pohjattomasti, sillä riskinä on, että merivesi tunkisi pohjaveden tilalle ja se menisi pysyvästi pilalle. Siksi lauttasaunakin oli rakennettu niin, että sen lattiassa oli betoninen likavesikaivo, mihin peseytymiseen käytettävä vesi valui. Uimaan sentään pääsimme rajoituksetta. 

Långsjön majoitushuoneemme oli yöpaikoistamme ainoa selkeästi hotellitasoinen. Se muistutti kooltaan ranskalaista hotellihuonetta, sillä parisängyn toisella puolella oli noin puoli metriä tilaa, toisella puolella ei lainkaan. Sänky oli ainoa paikka missä saattoi istua ja katsella TV:tä. Ja isäntä tarjosi aamulla erittäin hyvää, itseleivottua hapanjuurileipää! Ihan kuin Ranskassa. 

Aamupalan jälkeen olimme jo lähdössä, kun viereisen auton kuljettaja saapui paikalle pullaposkisen kädessään. Muistin hotellin kellarissa sijaitsevan leipomon, jonka olin noteerannut jo illalla. Kipaisin sisälle - se oli avoinna jo ennen aamuyhdeksää - ja ostin kaksi isoa hapanjuurileipää ja yhden ihanan pullan. Olin puhunut ruotsia koko matkamme ajan, mutta tässä kohdassa tarvitsin avustusta. Hapanjuurileipä ei kuulunut vakiosanastooni! 

Sain lopulta lisättyä myös kuvat julkaisuuni. Blogger on muuttanut toimintaansa ja jokainen kuva pitää lisätä yksitellen. Ohjelman logiikan mukaan ne tulivat nyt käänteiseen järjestykseen. Ei kaiketi haittaa?