Kohtaamisia ja kulttuuria

 Kohtaamisia ja kulttuuria 

Kahden Kuusamossa vietetyn yön jälkeen pakkasimme taas tavaramme ja lähdimme Oulun suuntaan. Alkuperäisen suunnitelman mukaiset golfaukset piti jälleen jättää väliin, vettä satoi enemmän ja vähemmän. Koskaan emme ole käyneet Posiolla, joten teimme matkallamme pienen mutkan, tarkoituksena tutustua Pentikin myymälään ja näyttelyyn. Aamuvirkkuus kuitenkin kostautui: Pentik ei ollut vielä avoinna. Posion kokoisessa kylässä ei ole tekemistä yli puoleksi tunniksi, joten päädyimme Ranualle ja hillatorille. Autojääkaappiin mahtui kaksi 3 litran kokoista hillaämpäriä. 

Oulussa päivän ohjelma vaihtui yritysvierailuksi ja vanhan kollegan tapaamiseksi. Plan B taisi olla onnistuneempi kuin alkuperäinen, täytyy myöntää. 

Kun Katinkullan kohdalla piti antaa negatiivisia kommentteja, yllätti Oulun Arinan keskustan hotelli uusine huoneineen positiivisesti. Huoneet olivat todella siistit, lämpötilaa pystyi säätämään ja sänky oli mukava nukkua. Lopuksi myös aamupala oli selkeästi parempi kuin edellisissä kohteissamme. 

Lauantai oli varattu pelkästään henkilökohtaisille vierailuille - hyvin riitti ohjelmaa päiväksi. Illan päätteeksi ajoimme Nivalaan Huiskankorpeen. Paikka on majoitustiloiksi muutettu entinen Nivalan asema, näyttävä hirsitalo niinkuin vanhat asemarakennukset ovat olleet. Tilat on remontoitu kauniisti, huoneita on 4 tai 5 ja kaikkiin mahtuu pari ihmistä kuhunkin ja niissä on viilennys (tämä on itselleni erittäin tärkeä asia). Saunakin lämpenee tarvittaessa ja isäntä itse laittaa aamupalan keittiössä, missä se myös tarjoillaan. Majapaikka on rennoin, missä olen juuri koskaan yöpynyt. Huiskankorpi on tasoltaan viehättävän pensionaatin tyylinen, selkeästi parempi kuin maaseudun hotellit. 

Sunnuntaina satoi, joten viimeisin sunnittelemistamme golfpeleistä jäi väliin. Otimme aivan uuden suunnan, oikein selkeän plan B:n ja lähdimme Mänttään. Olimme perillä puolen päivän aikaan ja siirryimme jonoon odottamaan sisäänpääsyä Banksyn näyttelyyn. Suurin osa kävijöistä oli varannut liput netin kautta ja sitä suositellaan. Varaus pitää kuitenkin tehdä vähintään 12 tuntia ennen suunniteltua vierailua, joten olimme siitä myöhässä. Arvauksemme oli kuitenkin, että ruuhkaa ei olisi. Olimme oikeassa. Sisään pääsimme alle vartin jonotuksella. 

Banksy on hyvin ristiriitainen ja vahvan protestihenkinen katutaiteilija, jonka töitä voi pitää jopa aggressiivisina. Vallitseva järjestelmä saa hänen katutaiteessaan kyytiä. Banksy ei ole ilmaissut oikeaa henkilöllisyyttään kenellekään, mutta epäilen henkilöä vahvasti ranskalaiseksi, koska kuvissa esiintyy paljon ranskalaisia tekstejä. Banksyn taide oli vaikuttavaa ja ammattitaitoista, mutta ei säväyttänyt meistä kumpaakaan. 

Mäntässa on Serlachiuksen museossa pysyvä näyttely, joka sisältää valtavan määrän tunnettuja, etenkin suomalaisia taiteilijoita, Gallen-Kallelaa, Edelfeltiä, Simbergiä, Halosta, Schjerfbeckiä, Sallista, ym. Tämä kokoelma kannattaa kyllä käydä katsomassa, vaikka joitakin teoksia on joskus ollutkin nähtävillä muissakin näyttelyissä. Esim. Scherfbeckin punatukkainen tyttö oli taannoin Ateneumissa - museo lainaa töitään välillä toisille museoille. En voi mitään sille, että nämä klassikot tekivät minuun - ja myös paappaan - selkeästi suuremman vaikutuksen kuin anarkistinen Banksy. 

Koko Mäntän kaupungin ja sen taide-elämän rakentaja on ollut Gustaf Serlachius. Hänen elämäntyötään kuvaava näyttely, Paperipiru, oli nähtävillä kaupungin toisessa museossa, Gustafissa. Näyttely oli koottu mielenkiintoisena installaatiota, missä suuret ihmishahmot esittivät tapahtuman henkilöitä eri miljöissä ja näyttelijät kertoivat hahmojen suulla tarinaa Gustafista ja hänen työstään. Esitys oli varsin mielenkiintoinen ja siitä sai hyvin kiinni apteekkari Serlachiuksen uranvaihdon etenemisen. Gustaf ehti jo toimia taidemesenaattina, mutta varsinaisen suuren taidekokoelman on kerännyt hänen seuraajansa, veljenpoika ja vävy Gösta Serlachius. Näiden vanhojen teollisuuspatruunoiden keräilyharrastuksesta saimme nauttia tänään. 

Söimme museon ravintolassa Göstassa erittäin hyvän lounaan, paistettua taimenta. Tässäkin kohdassa meillä kävi munkki, kun pääsimme sisään, vaikka emme olleet tehneet pöytävarausta. Perässämme tulleille myytiin ei-oota. 

Kokonaisuudessaan Mänttä oli onnistunut kokemus. Joskus sattuma tuo eteen hyviä mahdollisuuksia. Olimme puhuneet, että Banksy pitäisi nähdä ja näin se yhtäkkiä tuli mahdolliseksi. Tuskin olisimme malttaneet aivan erikseen Mänttään lehteä.  Paluumatkaan mahtui vielä mukava pysähdys Tampereella, joten sateesta huolimatta meillä oli hyvä päivä. 

Ylivieskan uusi kirkko

Pientä reissua sentään!

 Pientä reissua sentään! 

Tähän aikaan minun piti kirjoittaa tekstiä Huippuvuorille suuntautuvasta matkasta. Sen peruunnuttua vaihtoehtona oli ensin Kroatia, sitten Grönlanti - kaikki peruuntuivat. Niinpä päädyimme varmaan kohteeseen, kotimaahan.

Lähdimme liikkeelle maanantaiaamuna, suuntana Katinkulta Sotkamossa. Matkalla pysähdyimme ensimmäiseksi Mikkelin maaseurakunnan  vanhan pappilan miljöössä, Kenkäverossa, joka on maamme suurin puinen pappilarakennus. Kenkäveron nimestä kerrottiin tarinaa, missä seurakuntalaiset laittoivat kengät jalkaan vain kirkkoon tullessaan. Koska kengät kuluivat matkalla, reissua alettiin nimittää kenkäveroksi. Miljöö on näkemisen arvoinen pappiloineen ja kauniine puutarhoineen - ja söimme siellä myös erittäin hyvää lohikeittoa. 

Kun olemme liikkuneet kotimaassa kohtalaisen paljon, ovat maisemat tuttuja ja matkanteko aika tylsää. Totesin paapalle,  miten mielenkiintoinen kevään saaristomatkamme oli ollutkaan tähän puuduttavaan ajoon verrattuna. Parilla pienellä pysähdyksellä pääsimme kuitenkin Kajaaniin, Oulujärven rannalle, tuttavan mökille. Katselimme Oulujärven rauhoittavaa maisemaa ja totesimme siellä kaksi tulevaa tutustumiskohdetta: Manamansalo ja Ärjän saari. Ehkä ensi kesänä menemme. 

Lomamatkamme ensimmäinen yöpymispiste oli Katinkulta. Olemme olleet siellä useita kertoja ja paikat ovat tuttuja, mutta golfkentällä tapahtuneet muutokset kiinnostivat. Tiistaiaamuna sää oli tuhruinen, joten lähdimme piipahtamaan Vuokatinvaaran päällä. Näkymät olivat sumuiset, maisemia ei paljon voinut ihailla, mutta olipa hauska kuunneella suhinaa,  mikä syntyi, kun mäkihyppääjät laskivat hyppyrimäestä alas. Patikointireittejä olisi ollut lukuisia, mutta tyydyimme patikoinnin sijaan poimimaan pienen rasiallisen mustikoita iltapalalle! 

Iltapäivällä sää selkeni ja pääsimme pelaamaan. Kenttä oli pääosin ennallaan,  mutta joitakin muutoksia oli tehty. Kun lomakylää on laajennettu, on golfkentän alkuosan väyliä luovutettu rakennuksille ja uusia väyliä muokattu vastaavasti muualle. Peli ei sujunut - mikä on tavallista - mutta sää suosi ja ulkoilu oli mukavaa. 

Katinkulta on yksi maamme suurimmista lomakylistä. Siellä on tarjolla monenlaisia harrasteita ja minun silmissäni se on Holiday Club -ketjun monipuolisin keskus. Huoneistomajoitukset ovat tasokkaat,  mutta hotellihuoneisiin tutustuimme ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Koko hotelli alkaa olla jo kipeästi päivityksen tarpeessa. Huoneemme oli todella kuuma, WC-tilojen lattia niin kuuma, että jalkoja melkein poltteli. Parvekkeella alapuolella asuva nainen kävi tupakalla (vaikka oli kiellettyä) ja savu tuli huoneeseemme. Pahimpana haittana viereisen huoneiston asukas poltti läpi yön hyttyskäryä, jonka myrkkysavu leijui huoneeseemme. Valitin asiasta vastaanottoon, mutta köytännössä ensimmäinen yömme oli pilalla ja toisenakin yönä nukuin todella huonosti. Tämän kokemuksen perusteella totesimme, ettei Katinkulta kuulu lähivuosina matkaohjelmaamme. 

Keskiviikon matkasuunnitelmaamme oli alunperin ajateltu golfia Paltamossa, mutta jatkuvat sadekuurot käänsivät matkamme kohti Kuusamoa. Matkan varrella pysähdyimme Hiljaisen kansan äärelle. Olemme  nähneet nämä kolme vuotta sitten kauniissa kesäsäässä. Nyt vihmova sade piiskasi Hiljaisia, joiden uutena asusteena olivat kasvomaskit. Paikallinen harrastajaryhmä vaatettaa kansan pari kertaa vuodessa säiden mukaisiin asuihin. Koronamaskit tekivät hahmoista erittäin ajanmukaisia, mutta samalla saivat kokonaisuuden tuntumaan entistä apeammalta. Tällä tavalla Kainuun hiljainen kansa muuttuu ja sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen. 

Muutamaa päivää aiemmin olin kuullut radiosta, miten Taivalkoski-Kuusamon akselilla suositeltiin metsästyksen rajoittamista metsäalueilla, jotka olivat jääneet kesämyrskyjen jalkoihin. Tämä muistui mieleen, kun saavuimme ilmeisesti juuri tuolle alueelle. Isot männyt olivat kaatuneet kuin tulitikut ja osa oli jäänyt vaarallisesti konkeloihin. Niille alueille ei tosiaankaan ollut asiaa muilla kuin isoilla metsätrakoreilla. Totesimme paapan kanssa, että tuollaista tuhoa ei ollut kummallakaan osunut aiemmin eteen. 

Kuusamo on maamme tunnetuimpia matkailukeskuksia ja luontoelämyksiä on tarjolla runsaasti. Me valitsimme kohteiksemme kosket. Paappa teki retkisuunnitelmamme sadetutkan mukaan: iltapäivällä sataisi taas. Lähdimme liikkeelle Pienen Karhunkierroksen alkupäästä, Juumasta. Emme halunneet kävellä pitkää retkeä evästen kanssa (koska vesisade!), joten kuljimme kierroksen alusta pelkät koskipaikat. 

Myllykosken partaalla sijaitsee edelleenkin vanha mylly, joka ei kuitenkaan jauha viljaa vaan toimii majoitustupana. Koski on komea ja vanha rakennus sen rannalla romanttisen kaunis. Kosken ääressä olisi rauhoittava yöpymispaikka sellaiselle, ken autiotupien tunnelmasta tykkää. Aallokkokoski oli seuraavana edessä matkallamme ja nimensä mukaisesti muistutti kovasti säännöllistä aallokkoa. Sen olisi voinut matkata alas kumiveneellä - koskenlaskua oli alueella tarjolla, mutta jätimme väliin. Kolmas Kitkajoessa kohisevista koskista oli sitten Jyrävä, hieno nähtävyys sekin. Kitkajoen vesi on täysin kirkasta, sillä se saa alkunsa Kitkajärvestä, suuresta lähteestä. Tämä kirkkaus näkyy koskissa kirkkaina kuohuina.

Polkumme kulki vaihtelevan, mäntyvoittoisen havumetsän keskellä Kitkajoen vartta. Reitille mahtui nousuja ja laskuja, välillä jyrkänteen reunoillakin. Korkeapaikankammoiselle kokemus olisi saattanut olla jännittävä. Menomatkan kuljimme tätä reunimmaista polkua pitkin, paluumatkan parkkipaikalle vähän suorempaa reittiä.

Juuma palasi mieleeni nostalgisina muistoina, kun huomasimme Juuman leirintäalueen. Siellä olimme viettäneet telttailen yhden juhannuksen kaukaisessa historiassa seurustelumme ensimmäisenä kesänä. Paikka oli jäänyt mieleeni, mäntyinen hiekkaranta, puhdas vesi, kesä ja nuotio. Oi niitä muistoja! 

Kiutaköngäs lienee yksi maamme tunnetuimmista koskista, Oulangan kansallispuiston ja Ison Karhunkierroksen sydän. Matkaa Juumasta Kiutakönkäälle on noin 20 km. Alueella on uusi luontokeskuksen rakennus ravintoloineen ja kauppoineen. Nautimme siellä nopean keittolounaan ja jatkoimme kiireesti matkaa könkäälle. Kiutaköngäs on todella maineensa veroinen ja käymisen arvoinen. Kiipeilimme jyrkänteisillä kallioilla, nautimme maisemasta, kosken kohinasta ja otimme valokuvia. Onneksi kohinaa voi nykyisin tallentaa mukaan videoina. 

Sadetutkaa seuraten palasimme takaisin luontokeskukseen, ostimme lastenlapsille muistipelikortteja ja muita tuliaisia ja kiiruhdimme autolle hetki ennen sadetta. Matkalla Rukan kohdalla jo satoi. Kävimme sentään Rukan keskuksessa, mutta totesimme siellä muutoksen, joka ei meitä innostanut: turistislummi, minne ei kiinnosta tulla lomalle. Kuka on keksinyt, että tunturin huippu pitää tunkea täyteen kerrostaloja?