Japaniin vaiko sittenkin Pärnuun?
Sattuneista syistä keväälle varattu Japanin-matkamme siirtyi ensin syksyyn ja vaihtui lopulta viikoksi Pärnussa, Etelä-Virossa. Tällä nyt sitten olemme paapan kanssa.
Matkustimme laivalla Suomenlahden yli lauantaina. Sää oli erinomainen ja matka sujui väljästi ja mukavasti. Käytimme kertakäyttöisiä kasvosuojaimia matkan ajan ruokailuun saakka, sillä juuri pari päivää aikaisemmin maamme hallitus oli antanut suosituksen maskien käytöstä ruuhkaliikenteessä ja myös laivayhtiö suositteli tätä laivaan noustessa ja sieltä lähtiessä. Ruuhka oli kyllä minimaalinen, kun liikuimme laivaan ja sieltä pois omassa autossamme.
Tilasin matkan aika nopealla aikataululla ja valitsin majoitukseksi sellaisen huoneiston, missä on keittiö ja missä voi laittaa itse ruokaa, koska halusin välttää turhia ihmiskontakteja. En ole ennen käynyt Pärnussa enkä tunne kaupunkia, mutta paappa on vieraillut pari kertaa vanhan kaverinsa luona - kaverilla on täällä loma-asunto. Kuinka sattuikaan, vuokraamamme huoneisto sijaitsi yhden risteyksen takana kulmittain kaverimme talosta. Ja vielä hauskempaa, hän matkusti juuri samaan aikaan kaupunkiin toisen laivayhtiön laivalla. Saimme kaupunkia tuntevan oppaan ja tapailimmekin sitten päivittäin.
Pääasiallinen ajanvietteemme kaupungissa oli suunnitellusti golf. Pärnun lähistöllä on kaksi golfkenttää, Pärnu Bay ja White Beach -kentät. Pelasimme ensimmäiset kaksi kierrosta White Beach -kentällä Audru-joen varrella. Kenttä oli näistä kahdesta edullisempi ja siellä oli runsaasti pelaajia. Tosin lähdimme molempina aamuina jo klo 9 aikaan kierrokselle, joten saimme pelata melkoisen rauhassa. Ruuhkaa tuli vasta myöhemmin. White Beach-kentällä oli runsaasti vesiesteitä, joita ympäröivät laajat kaislikot. Jostain syystä ne vetivät palloja puoleensa. Jotkut lammet olivat niin laajoja, että niissä mahtui uimaan myös pari joutsenperhettä. Kenttä oli hyvin hoidettu, kohtuullisen vaihteleva ja mukava pelata. Vieressä virtaava joki teki maisemasta myös kauniin.
Loput pelikierroksemme pelasimme sitten Pärnu Bay - kentällä. Kenttä on White Beachia kalliimpi, hieman paremmin rakennettu ja hoidettu ja myös vaativampi pelata - sen suunnittelija on suomalainen Lassi-Pekka Tilander. Kenttä on mainittu Links-kentäksi, mutta varsinaisista linkseistä se poikkesi runsaan puustonsa takia (asiaan perehtymättömälle: linksit ovat ikivanhoja skotti-kenttiä, jotka on alunperin rakennettu meren rantaan vesijättömaalle. Niille ovat tyypillisiä runsaat hiekkabunkkerit ja heinäiset kumpareet ja ne kaikki, ja myös väylät, on rakennettu lähinnä suoraan alkuperäisen maaston muotoihin. Vesiesteitä ja puita sen sijaan linkseillä on vähän). Väylät olivat Pärnu Bayssa kohtalaisen kapeita ja niitä reunustivat usein erinäiset leveät hiekka-alueet. Hiekkaan päätyminen vaati oman kikkailunsa, että sieltä pääsi kunnialla etenemään. Viheriöt olivat erittäin muodokkaita ja haasteellisia. Ken on tutustunut joskus golfiin, ymmärtää näistä kommenteista, että kierroksemme Pärnu Bayssa olivat jokseenkin haasteellisia. Kierrokset sujuivat todella tyhjällä kentällä kuitenkin nopeasti ja maisemat olivat paikoitellen erittäin viehättäviä. Meri on ihana elementti!
Kaupunkina Pärnu oli minulle ihastuttava yllätys. Kaupungin vanhimmat osat on rakennettu jo 100 - 200 vuotta sitten. Vanhojen puutalojen seinissä näkyi vuosilukuja, ilmeisesti rakennusvuosista kertovia, vanhimmillaan esim. 1840, enkä usko, että sekään olisi ollut rakennusten vanhimmasta päästä. Rakennustyyliltään ne toivat mieleeni Karjalaiset talot, joita olen nähnyt kuvissa. Talojen värimaailma rohkeudessaan ja vaihtelevuudessaan erosi kyllä merkittävästi suomalaisesta kaupunkikuvasta. Osa taloista oli kunnostettu kauniisti, osa taas oli romahtamaisillaan olevia röttelöitä. Kunnostusta kuitenkin jatkettiin. Olen joskus todennut, että Viron vanhan rakennuskannan säilyminen lienee ollut Neuvostoliiton olemassaolon ainoita positiivisia puolia. Toisaalta niitä Neuvostoliiton-aikaisia kammotuksia, betonisia valtavia kerrostalohirviöitä, näkyi vielä kaupungin laitamilla. En juuri tiedä mitään rumempaa kuin kyseinen arkkitehtuuri. Onneksi päällimmäiseksi vaikutelmaksi Pärnusta jäivät kuitenkin nämä vanhat, viehättävät, hirsirunkoiset, lautaseinäiset talot monine koristeellisine yksityiskohtineen.
Jossakin vaiheessa havahduimme ihmettelemään, miksi moniin vanhoihin hirsitaloihin oli rakennettu päätyseinä betonista tai tiilistä. Seinät eivät tuntuneet sopivan talojen ulkoasuun mitenkään. Kaverimme kertoi, että ikivanhoihin puutaloihin pitää rakentaa palomuuri. Se onkin varsin ymmärrettävää, sillä aikoinaan hirsirakenteiset talot on rakennettu varsin tiivisti, jopa kiinni toisiinsa. Jos rutikuiva puutalo syttyy palamaan, se saattaa räjähtää äänekkäästi pamahtaen täyden palon vaiheessa. Ilman palomuureja tuli leviäisi hetkessä laajalle ympäristöönsä.
Pärnu tunnetaan loma- ja rantakaupunkina. Kaupunkilaiset ovat tottuneet vuokraamaan asuntojaan tai huoneita lomalaisille jo vuosikymmenien ajan. Majoituskapasiteettia kaupungissa on paljon, mutta nyt näkyi paljon tyhjiä huoneistoja. Vanhimmat kylpylät kaupunkiin on rakennettu jo 1800-luvun alussa ja niitä toimii rannan tuntumassa edelleenkin. Vaalea hiekkarantaa Pärnunlahden rannalla riittää kilometrikaupalla ja kaupungin kohdallakin on suosittu hiekkaranta. Sunnuntaina sää oli helteinen ja ranta oli täynnä vapaa-aikaa viettäviä ihmisiä. Tuulta oli sen verran, että liitosurffaajat saivat liitovarjoilla vauhtia lautoihinsa. Matala ranta tuntui turvalliselta surffareille, ja toisaalta se houkutteli lapsiperheitä uimaan ja leikkimään rannalle. Aikuisille uimareille ranta on turhan matala, sillä uintisyvyyteen päästäkseen pitää kulkea 200-300 metriä kahlaten. Kävimme Paapan kanssa rannalla kävelemässä pariin otteeseen ja uimassa keskiviikkona, jolloin tungosta oli vähemmän kuin sunnuntaina. Auringonpalvonta ei tässä iässä enää suuremmin viehätä, mutta kyllä rannalle tummanruskeita makoilijoitakin mahtui. Rantaniityllä sijaitsi myös laudoista vesijättömaan niittyjen yläpuolelle rakennettu kulkureitti, jonka avulla esiteltiin EU:n rahoittamaa luonnonsuojelualuetta. Hiekkadyynit, laguunit ja niiden ympärillä rehottava kasvillisuus olivat suojelualueen teemana ja niistä kerrottiin infotauluilla. Reitin varrelle oli rakennettu myös näkötorni, mistä maiseman ja alueen katselu onnistui mainiosti.
Kun aikaa oli, päätin yhtenä päivänä tukea paikallistaloutta: varasin ajan kampaajalle (suosituksen sain tuttavaltamme). Hiukset saivat uuden olomuodon edullisesti ja käynti tuntui turvalliseltakin (Koronan aikana en ole käynyt kampaajalla kertaakaan kotimaassa, kun tartuntariski tuntui mahdolliselta pahimpaan aikaan). Samalla reissulla löysin myös paikalliset käsityöliikkeet, joista löytyi sopivia pellavaisia tuliaisia perheelle.
Torstain pelikierroksen jälkeen lähdimme vielä kävelylle kaupungin vanhaan keskustaan. Katselimme kauniita vanhoja rakennuksia ja kuljimme aina vanhoille vallirakennelmille saakka. Vallirinteen etureunassa sijaitsee vanha Tallinnan portti, joka on ainoa 1600-luvulta peräisin oleva kaupunginportti. Sen takana on jäljellä myös pieni pätkä vanhaa vallihautaa, joka on aiemmin kiertänyt koko kaupungin ja josta on ollut pääsy Pärnu-joelle, kuten on vielä nykyisinkin.
Kaupungin nähtävyyksissä olisi ollut paljon katseltavaa, mutta jätimme ne tarkoituksella aika vähiin Korona-tilanteen vuoksi. Liikkuminen liki tyhjällä golfkentällä ja muutoinkin lähinnä ulkoilmassa tuntui turvalliselta ratkaisulta. Korona määrittää elämää vielä pitkälle eteenpäin. Saattaa hyvinkin käydä niin, että pääsen kirjoittamaan seuraavaa blogikirjoitustani vasta pitkän ajan kuluttua.
 |
| Lisää kuvateksti |
